torstai 14. maaliskuuta 2013

Vanhoissa merkeissä...


Maanantai aamuna kirpeän pakkaspäivä aamun innoittamana ajattelin häiritä vanha ranskattaren aamuista lepohetkeä, olihan aurinko jo noussut korkealle.

Koska muuta suurempaa tarvetta tarkoitusta tai ei ollut, tarkoituksena oli suorittaa vain normaali pieni päivälenkki, jota olen pitänyt tapana kylmempien pakkaspäivien aikana, pitääseni vanhan ladyn hieman virkeämpänä eläkepäiviä odotellessaan.

Siispä oven avaus, startti joka sai moottorin hyrähtämään hereille kirpeästä yön ja aamun pakkasesta huolimatta, moottori hyrähti käyntiin notkeasti, lähti kuin hauki rannasta ehdin ajatella.

Aamun sikari nautinto samalla, jonka sytytän samalla kun vietän pienen hetken raaputellen auton ikkunoista jäätä.

               

Irtolumet pois ja vanha lady moottoritien suuntaan, hetkisen kuluttua liittymästä alas
välimakaa takaa tulevaan kasvattaen ja suunta eteenpäin tavoittaen edellä liikkuvan audi ja bemari kaksikon jotka etenivät tasaisella nopeudella edelläni.

Hetken kuluttua vilkaisu peiliin, josta näin auton keulan, joka samalla oli jo siirtynyt ohituskaistalle pyyhältäen kevyesti ohitseni, mittarini näyttäessä 115 km/h lukemaa.
Piti hetki miettiä nopeusmittarini mahdollista liikaa näyttävää nopeutta, mutta nuo edellä ajavat, sekä käytäntö sai ajattelemaan normaalia (n. 10 km/h) näytön virhettä.

Hetki hämmennystä. Mitä peijakasta. Siinähän viiletti valkoinen söpö Fiat 600 tai joku sen kopioista muina miehinä ohituskaistaa, tavoittaen edellä olevat saksalaiset, siirtyen jälleen sujuvaan ja tyylikkääseen oikea oppiseen ohitukseen, palaten jälleen kaistalle, nousten edelläni samasta liittymästä, ajaen kuntakeskukseen edelläni.

Seuratessa edellä kipittävän Fiatin moottoripeltiä ajatukset jahkaantuvat vieden jälleen tuohon nostalgiseen 1950-1960 aikaan, jolloin pienien automerkkien kirjavuus oli suuri myös meillä suomessa. 
Toisaalta siihen aikaan alkoi myös merkkien liittyminen toisiin. jolloin syntyi muutama suuri, vielä nykyaikana oleva ja tunnettu autovalmistaja.

                 

Alla muutama eurooppalainen nuoruusmuisto tuolta ajalta jolloin micro autot olivat hyvin suosittuja, tarjoten matkustajille myös suojaa sään vaihteluilta. 
Muutama vanha merkki, kolme sekä neljäpyöräinen, moottoripyörä-scootteri-mopedi aikakaudelta, ajalta jolloin oma orastava elämän tulevaisuus vielä oli tuntematon.

Merkkejä jotka lähes kaikki aika, kehitys ja fuusiot on vienyt lähes unholaan, vaikka monet olivatkin kopioita toinen toisistaan, lisenssillä tai ilman, joten siinä mielessä ajatellen mikään ei ole nykyaikana muuttunut, paremminkin päin vastoin.

Eräs tunnettu merkki tuolta ajalta kuitenkin puuttuu joukosta ja toinen harvinaisempi automerkki, jota korpivaara toi suomeen 142 kpl. Merkit osin rinnakkaisia malleja.
Muistatko ensimmäisen merkin tai nimen, toinen merkki alkaa A-kirjaimella.

BMV 300  
BMW 600 
BOND
FULDAMOBIL  
GOGGOMOBIL,  
Pikku-Kiinalainen 
FMR TG 500 
FIAT 500 Lusso
FIAT Topolino
HEINKEL
ISETTA
MESSERSCHMITT
PEEL
PUCH
REYONNAH
TRIDENT 
TROJAN 
VELOREX
VESPA

                    

2 kommenttia:

  1. Voi että, putosin kärryiltä... tiedän vain että mulla on punainen auto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Milena.
      Älä suotta, nousehan taas takaisin rattaille.
      Sitäpaitsi punainen, etenkin syvänpunainen, on hieno väri.

      Länsi-auto (se toinen) Neckar jäi pois sekä itäpolkin pikkuiset, kuten ainakin Zastava ja Zaporozhez (zaz 965).

      Poista