maanantai 29. heinäkuuta 2013

Puutarhassa tapahtuu, keväällä

Lipsahti vahingossa esiin tämä vanha ploki. 
Laitan sen uudelleen esiin runsaiden vierailijoiden johdosta.

Kerran eräänä kevät päivänä olin jälleen kerran ajelemassa kakkostietä vihdin suutaan. Kahvipaikka johon ajattelin jälleen tapani mukaan pysähtyä, sijaitsi tien oikella puolella, pitkän suoalueen jälkeen. Aika jossakin 1980 luvun loppuvuosilta, vielä avioliittoni ajalta.

Vanha aikaisempi mökki oli saanut upo-uuden, vieläkin hieman tuoreelle puulle tuoksuvan uuden kuosin, tai ehkä hieman useammankin. Tuolloin oli kaunis keväinen huhtikuun päivä, aika ennen pääsiäistä ja ulkona kohtuullisen lämmin, auton ikkunan takaa katsellen.

Tulin ulos kahvit juotuani, kävellen eka kerran tuon rakennusten takana ja pitkälle niiden ohi jatkuvalle korkeana näkyvälle hiekkaharjun reunalle, ihmettellen mitä tuon mäntyisen laen takana on
Näkyviin tuli laaja sininen, aava järven ulappa. Kaunista, mäntyiseltä rinteeltä katsellen.

Kaunista, ja kaikki tämä lähes keskellä suota sen molemmin puolin jatkuvaa rämettä.
Nyt ymmärsin mistä tuo hieman aikaisemmin kakkostien alittanut vuolaasti virtaava puro jossa vettä tuntui riittävän runsaasti vuoden ajasta riippumatta, sai ilmeisesti alkunsa.

Olin käynyt siellä suunnalla asioimassa aikaisemminkin. Nummen konepaja tuotteineen oli tullut tutuksi jo edellisiltä vuosikymmeniltä, samoin eräs kattilamerkki, högfors, molemmat eri yhteyksistä, mm Jyky-tuotteet.

Lisäksi lähistöllä oli Perusyhtymä / Yit  keskusvarasto?  ja A-Rakennusmiehen toimipiste-varasto, joka silloin toi maahan mm. Italialaisia Merlo kuroittajia, Ranskalaisia Potain torni nostureita, Kanadalaisia Thomas kuormajia ja Wackerin maantiivistimiä, paikassa jossa Vt 2 ja Vt 25 silloin yhtyivät.

Muutaman kerran olin aikaisemmin käynyt myös myös Kataisen taimistolla joka silloin oli eräs kuuluisimmista taimistoista, muutaman muun, yhä vielä toiminnassa olevan ohella.

Nyt oli ilmaantunut uusi pienehkö yritys joka toimi vanhan salo - somero tien varrella, keskustasta hieman Marttilan kuntarajan jälkeen ja ennen tuota jokisiltaa, jonka pielessä on kait yhä tuo pieni vanha mylly. 

                  

Tällä kertaa oikaisin heti kakkostieltä kääntyen oikealle, kohta hämeen ja uudenmaan rajan ylitettyäni, tuolle vanhalle turuntielle silloisen TB-huoltoaseman kohdalta pusulaan.
Metka nimi ajettelin, mistähän moinen nimi on saanut alkunsa, hetken kuluttua kaunis kirkko kirkonmäkineen oikealla, hyväkuntoisena täällä keskellä ei mitään, kuusimetsässä.

Kohta tie laskeutui notkelman pohjalle, jyrkkään kurviin ja vasemmalla läikehti jälleen kaunis laakea järvenselkä, hiekkaisine rantapoukamineen, jota tie hetken noudatteli.

Metsästä aukiolle erään kukkulan yli putkahdettuaan, edessä näkyi tienristeys, Y-haara, jonka varrella näytti olevan muutama entinen kaupparakennus, josta vasemmalle päätielle
josta jälleen vasemmalle keskustaa kohden.

Muutama satametrinen ja vasemmalle toinen tieltä ylös nouseva koivukuja, joka johti ison maatalon piha-alueelle, suuren harmaa tiili navettarakennuksen rehutornin juurelle.

Ympärilläni olevasta taimimäärästä päätellen huomasin tulleeni perille, aivan saamieni ajo-ohjeiden mukaan.  

Tässä eräs video ja muutama vinkki paikasta josta kyseiset tuotteet suomeen olivat tulleet.

           

http://youtu.be/bqQ774QDaUc
http://youtu.be/dHF8y12sD6I     
http://youtu.be/YH525dpkqE0

4 kommenttia:

  1. Moikka Maxi, olet näköjään ajellut meidän mökkitietä Pusulaan päin. Jos huomasit sellaisen risteyksen kuin Kaupinkulma, niin siitä jatkan matkaa mökille.
    Hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Marizan. Ajelin siellä joskus aika useinkin. Onko tuo myllyn seutu tuossa videolla tuttua.
      Kerran oli sellainen Taimi-Virma, siinä marttilan ja pusulan rajan tällä puolella.
      Katainen oli siellä kun keskeltä kylää lähdettiin upeaa järvenrantaa ajeleen...
      Nykyisin kait Harvila / Lännen Tehtaat.
      Kyllä mää kyltin taidan muistaa.
      Joskun puhuin siitä lapin-niemessä käydessäni.

      Poista
  2. En näe videota, puuttuu päivitys. En tunne oikeastaan niitä seutuja Kaupinkulmaa pidemmälle.tulee asioitua enempi Somerolla, Karkkilassa tai Forssassa. Jos vielä joskus ajalet sielläpäin, niin käänny Portaaseen päin TB.n kohdalta, siellä on kiva ja hyvä ruokapaikka Keppana Kellari, ehkä tiedätkin sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvä, siis siitä videosta. Sulla on vissiin Firefox selain.
      Mää en näe sillä kans videoita.
      Juu. Tien tuon ruokapaikan. Ollaan juteltu siitä, ja joskus kysyin sinulta sinne ajo ohjetta.

      Poista