sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Heinäkuu / Heinän kuukausi / Hay month

Heinäkuu on gregoriaanisessa kalenterissa vuoden seitsemäs kuukausi, kesäkuukausista keskimmäinen. Se on yleisesti vuoden lämpimin kuukausi pohjoisella pallonpuoliskolla ja päinvastoin kylmin eteläisellä pallonpuoliskolla. Heinäkuussa on 31 päivää. Heinäkuuta edeltää kesäkuu ja sitä seuraa elokuu.

                   
                                             Reap to hay, just the right move method (way)  this mower 
Heinäkuu on ilmeisesti saanut nimen heinän valmistumisen mukaan, jolloin karjalle ja hevosille tarvittava heinä kaadettiin ja laitettiin seipäille jo heti juhannuksen jälkeen, hieman ennen kuin timotei-heinä ehti tuleentua (kukkia) kunnolla, sen pölyämisestä johtuvaa käsittelyä helpottaen.


Hevoskäyttöisestä traktorin vedettäväksi




Heinäkuu on suomessa myös perinteinen kesäloma aika. Myös aika jolloin mustikka ja ahomansikka alkaa kypsyä.
Heinäkuussa alkaa myös suomessa aina historiallisista aijoista asti mätäkuu nimellä (rotten month) tunnettu kuukauden (23.7 - 23.8) kestävä aika jolloin voi, sekä maito tuotteet ja ruokatarvikkeet pilaantuvat helposti. Haavat ei parane kunnolla vaan tulehtuvat hyvin helposti ja paraneminen hankaloituu huomattavasti.

Heinäkuussa suomessa on myös ns naisten viikko 18. - 24.7 (women's week) joka perinteisesti on ollut hyvin sateinen viikko. Nimen se on kuitenkin saanut naisten nimien mukaan koska jokainen viikon päivä on naisen nimipäivä.

Heinäkuun on saanut latinankielisen nimen Iulius kalenterin uudistaneen roomalaisen diktaattorin Julius Caesarin mukaan, jonka kunniaksi Rooman senaatti päätti hänen kuoltuaan antaa heinäkuulle uuden nimen. Caesar syntyi heinäkuussa. Kuukauden entinen nimi oli Quintilis, joka viittasi siihen, että se oli vuoden viides kuukausi

Tämä vuosi heinäkuu on suomessa ollut ehkä vuosisadan lämpimin. Lämpö kohosi
6.7 alkaen ja on pysynyt tasaisesti + 30c asteen tuntumassa tai hieman sen yli.
Tämä kuumuus alkaa laskea (säätila ennuste mukaan) vasta 10.8. 2014 jälkeen, jolloin se asettuu jälleen suomessa ns. normaali tasolle.

En ole kuumuuden ystävä, inhoan helteistä ilmaa ja paahtavaa aurinkoa. Eli niinkuin
meksikolainen vävy (edokas) sanoi kyllä kaikkialla pitäisi olla neljä vuoden aikaa, eikä kuten meillä, puoli vuotta on rankkaa sadetta, toinen puolivuotta on paahtava helle.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Onneksi taloyhtiössä on juuri meneillään ikkunoiden vaihto työ. 
Olen siis saanut uudet ikkunat, joiden välissä on sälekaihtimet. Tästä autuudesta olen saanut nauttia jo lähes kaksi viikkoa. Lisäksi pihan suuret mänty-puut antavat lisää
varjoa auringon suoralta paahteelta.

Tampereella ja tässä kylässä mittari lukemat liikkuvat 32-34 asteen välimaastossa, joka
on enemmän kuin kylliksi. Keskivikko, muun kaupassa käynnin yhteydessä piipahdan
ostamassa pullon konjakkia pitkästä aikaa. Kun koittaa tv:n  ilta-uutisten aika ensimmäisen lasillinen on mennyt nautinnolla alas ja säätiedoituksen jälkeen kaadan
vielä toisen.

Skype soitto-ääni kutsuu, ja vastaan. Hetki yleistä keskustelua, puhelun päättyessä
lupaukseen, soitan sinulle huomenna.
Torstai, varhain jo aamukahvin voimalla hereille, päivällä tonnikalan, parin tomaatin
juustosiivun ja keitetyn kananmunan jälkeen uni maittaa. Nukahdan nojatuoliin huomaten nukkuneeni kolmisen tuntia. Ulkona on auringon hohtava, suora paahde.

Mietin mitä hitsiä voin tehdä tai teen näin kuumana päivänä. Ikkuna pesu ei miellytä, ei verhokankaan ostaminen, ei pitkä kuuma ajomatka noutaa matot (turku) poikani luota. 
Kun saan silmäni auki, kaadan ripauksen konjakkia ja lataan mocca master keittimen.
Kun lasi on tyhjä, huomaan, en ole laittanut kahvikeitintä päälle, samassa puhelin soi.

Iloisena pulppuava ääni toivottaa hyvää huomenta kulta, (en tiedä kuulinko oikein?)
johon vastaan, huomenta. Ääni puhelimessa kertoo lupauksesta soitta, joten soitin päättyy totemus. Lähdetään käymään kahvilla, toistaa ääni edellisenä iltana esitetyn ehdotuksen ja lisää lähden kohta kun saan pyyhkeen ympäriltäni ja vaatteet päälle.

Pyydän tunnin aikaa, joten ehdin käydä suihkussa, löytää jostain hieman kevyempää
vaatetusta ja ajaa partani kunnolla. Tunnin sisällä olen valmis, istun pihakeinussa, ja odotan. Kohta mäenrinteen puiden välistä pilkahtaa pienen punaisen auton katto.
Vain hetki, kun tuo kirkkaan punainen pieni auto kaartaa suoraan pääoven suuntaan ja vasen etuovi aukeaa, nousen liikkumaan kohti autoa, istahdan etupenkille.

Paahde on kuumaa, autossa on ilmastointi ja molemmat etuikkunat alas laskettuina.
Kahvipaikka ja kahvia löytyy sacher kakun kera. Hetken kuluttua siirrymme muualle, suurelle puuterassille auringon varjon suojaan, kylmän lonkero ja coca-cola juoman nautintoon. 

Muutaman lasillisen jälkeen huomataan, aika rientää, perjantai iltapäivä on kulunut rattoisasti, vanhukset sekä lapsen lapset ja pieni koira odottavat vuoroaan.
Pieni punainen auto kaartaa etupihan pääovelle, käsikädessä tehdyn paluumatkan jälkeen. Kuljettajan pää kallistuu niskatukea vasten, katse kohtaa toisen. 

Kosketuksen hetki ja toisen hieman pidemmän, joka saa tunteet kohoamaan esille.
Ohi sujahtava naispuolinen pyöräilijä katsahtaa sisään, pysähtyy etuovelle ja katsoo uudestaan. Tenhoava, arjesta pois tempaiseva hetki on jälleen kerran ohi.
Kiitos iltapäivästä toivotus, lupaus nopeasta jälleen näkemisestä, muista yhteisistä ajomatkoista.

Ilta on päättynyt mukavissa merkeissä. Nousen autosta, katson, kun se peruttaa kadulle, sivuikkunat ovat edelleen auki, joten erotan sormien ja käden tekemät liikkeet, vilahdus ja ajatukseni lumonnut näky ja myös mielen hetkeksi vallannut tunne on kadonnut, mutta ei kuitenkaan kokonaan.
                                    
Istahdan uudelleen puiden varjossa olevaan keinuun. Kuinka kauan, vieläkö, miksi.
Samalla lapsuus ja nuoruusajan muistot nousevat esiin. Ei katkeruuden tai kaunan vaan jonkin muun harhailevan ajatuksen johdosta.

Muistan yhä kuin eilisen päivän edesmenneen ison siskon moitteet minua kohtaan.
Helvetti kun olet tyhmä ja typerä. Et suinkaan kuvittele tämän kaltaisen naisen olevan sinua varten tai sinusta edes kiinnostunut etkö ymmärrä, ei tämän kaltainen (nainen) tyttö ole sinua varten sillä on jo kaveri tai että tämä on minun tyttö-kaverini, et sinä voi alkaa seurustelemaan minun ystävieni kanssa. 

Tämä syvälle juurtunut jatkuva moite puskee väkisin esiin jostakin muistini kätköistä. 
Iso-sisko poistunut tästä maailmasta ja tapahtumasta on kulunut monia vuosia, meillä aikuisina hyvät ja välittömät suhteet, samoin perheensä kanssa. 

Kuitenkin mietin elämän kiertokulkua kohdallani. 
Onko tämän kaltainen enää minun ikäiselleni tarpeen tai jopa sallittua, siis suotavaa.
Vastaus on jo mielessäni ennen kuin ajatus pääsee kunnolla valloilleen. 

                           


Lyhyesti ja ytimekkäästi kuuluu oma vastaukseni joka on tarkoitettu minulle itselleni.
On. Tämä on tarpeellista, yhä myös meille monille, hieman jo vanhoille ihmisille.
Tunnen kuiten itseni yhä nuoreksi, etenkin mieleltä, tunteilta ja ajatuksilta.

Olen tyytyväinen elämääni. 
Mutta nyt olisi jälleen aikaa miettiä mitä voisin näin kuumalla tehdä.
Onko ehkä aika käydä karaokessa ja toisella terassilla, pitkän kahden vuoden tauon jälkeen. 

Huomenna on lauantai, tänään on sunnuntai ilta, taivaalle on alkanut kerääntyä suuria tummia pilviä. Onko kuumuus saamassa helpotusta sateen muodossa, saa nähdä.
Aika kulkee. Se kulkee tasaista, verkkaista kulkua. Pian kesä alkaa kallistua syksyyn.

Niin aika kukee, kuin ruhtinaat, tiesi se sulkee, taas mennä saat.... 
Se mulle riittää kun kohtaan Sun, pian tuuli riistää, pois lehdet puun...

4 kommenttia:

  1. Teillä päin näämmä romantiikka kukkii kesän keskellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta, Petriina.
      Joskus kukkii, ja se on ihan kivaa, joskus jopa tökkii, joka taas ei ole niin kivaa.
      Kun kontrollointi, lue ehdollistaminen, tai rooliin asettelu puuttuu, suhde toimii hieman paremmin.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Thank you for your comment.
      Sorry my late answer
      I just came home (saturday) from the hospital, a week trip.
      (Heart flutter)

      Poista