tiistai 15. maaliskuuta 2016

Vaijeri Temmes cable backhoe

Temmes kaivinkoneiden valmistus alkoi raahe kaupungissa. Kaivurin nimi annettiin valmistuspaikan nimen mukaan Temmes, joka tuohon aikaan oli oma kunta, ennen kuin se myöhemmin liitettiin Raahen kaupunkiin.
                                                  Temmes ja Fordson Major

Kaivinkonetta voitiin käyttää pistokauha-koneena, esim lastauksessa soramontuilla tai veto-kauha kaivurina ojaa kaivettaessa. Kauhan tilavuus oli 120 litraa, ja koneen
vaatima teho oli vähintään 15 hv, joten kaikki sen aikaiset traktorit olivat riittävän tehokkaita sitä käyttämään. Kaivuri painoi 900 kiloa, joten traktorin piti olla ainakin
tämän painoinen tai mielellään painavampi.

Myöhemmin koneesta valmistettiin myös puomilla hinattava perävaunu-malli, jonka kauha oli 140 litraa ja koneen työpaino oli 1320 kg, voimansiirto akselilla traktorista.

Temmes kaivinkoneita valmistettiin 1967 vuoteen asti, jolloin hydrauliset kaivurit olivat jo vallanneet markkinat. 

TEMMES KAIVURI / BACKHOE-SHOVEL

                                         towable and backhoe / traktori-kaivuri ja hinattava
Puomilla hinattavien, peräkärry tyylisten kaivurien perus-ideana oli paljolti se seikka
että suomessa oli tuolloin vielä voimassa tuontirajoitukset, jolla haluttiin hillitä tuota kovalla valuutalla tehtäviä kauppoja ja valtio tahtoi säästää kallista valuutan käyttöä.

Suuret keskusliikkeet pystyivät kiertämään sääntöä, ja toivat maahan traktoreita joiden myynti nimike oli voiman-lähde, tai perus-kone, koska työkoneiden tuontiin sai helpommin luvan, kuin traktoriin. Keskusliike myi siis kaivinkoneen ja voima-lähteen
joka oli traktori, ja maanviljelijät ostivat, koska traktorilla oli paljon muuta käyttöä.
                  
Tästä syystä hinattavat kaivinkoneet saivat kohtalaisen hyvän suosion, kun traktori oli pelto-töissä ja muina aikana kaivu- tai kuormaus- työssä, lisä ansioissa, joka sopi hyvin koneen omistajalle.
                                   TEMMES-KAIVURI JA KEKSIJÄT / BACKHOE AND INVENTORS


                                                                 Temmes ja Fordson Major

Kuten kuvasta huomaa, koneen käyttö asento ei ollut aivan parhaita ergonomialtaan.
Paras käyttö koneella saavutettiin, kun kuljettaja oli lähes seisovassa asennossa, ja ottaa tukea istuimesta, samalla käyttäen jaloilla jarrupolkimia. Paras työtulos saavutettiin, kun liikkui kokoajan, kulettajan tehdessä jo vastaliikettä päinvastaiseen
suuntaan, minne kauha oli liikkumassa, ja tämä sama toimi kaikilla vaijeri koneilla
koska vaijeri koneen kuljettaja käyttää käsillään kykimiä, jotka ovat vinssin akselilla



Paras työtulos saavutettiin, kun liikkui kokoajan, kulettajan tehdessä jo vastaliikettä päinvastaiseen suuntaan, minne kauha oli liikkumassa, ja tämä sama toimi kaikilla vaijeri koneilla koska vaijeri koneen kuljettaja käyttää käsillään kykimiä, jotka ovat samalla vinssin akselilla, ja keskeytymätön liike takaa, ettei vaijeri löysty ja putoa pois juoksupyörältä
--------------------------


           Temmes valmisti myös raskaampia vaijerikäyttöisiä ja pyöriviä kaivinkoneita.
 
                                     Roima, vaijeri-Kone / Raunchy, cable-exavator

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti