keskiviikko 3. marraskuuta 2010

The wayward wind

                           
                                                
      
                                                                      
                                                         Kietoisit sanoilla auringoon,
                                                         kuiskeella kuusien varjostoon.
                                                         Olet ainoa joka jäljelle jää
                                                         kun tädykkeet nurmelta häviää.

                                                         Olisit suruuni lohdutus,
                                                          yöllisten tähtien kimallus.
                                                         Sanoisit sanasi hellimmän
                                                          kun taistelen sylissä pimeän.

                                                         Nostaisit tasalle pilvien
                                                         kun sade käy yli tienoiden.
                                                         Ole luona kun usvaan katoaa tie,
                                                         yön keskeltä aamua kohden vie.

                                                         Kätkisit minut lämpimään
                                                         ennen kuin nääntyisin ikävään.
                                                         Lohtua loihtisi läheisyys
                                                         kun vienyt on suveni hyinen syys.      

                                                                                      

2 kommenttia:

  1. Kaunis on runosi viimeinen osio.. ja kauniit on silmät...:)

    VastaaPoista
  2. Tattis.

    Siähen, viimetteen osioon mää, nääs, optimismini perustan...

    VastaaPoista