maanantai 13. joulukuuta 2010

Pieni hattu juttu

                         


Menneitä muistellen, vaikkapa näin keskellä kaunista talvi päivää.

Tuo eräs, ex vaimosi sanoittama kappale olisi sopinut hyvin tähän talven teemaan, mutta koska aikaa on kulunut ja paljon vettä virrannut tammer koskessa, tein tämän
valinnan hieman tutumpaan, jossa äänesi pääsee paremmin esille.

Meidän karaoke juontaja, joka on tehnyt live esiintymisiä jo lähes neljä kymmentä vuotta, on nähtävästi alkanut ladata myös omassa studiossaan tekemiään sovituksia
tänne kaikkien nähtäville. Tätä ennen ei ole ollut kuin veljen levyttämiä esityksiä.

Hieman kuin olisi jotakin tuttua tuossa hattu päisessä miehessä. Olen jopa saattanut
nähdä tuon saman brassi mallin aikaisemminkin, värejä myöten, joissakin yhteyksissä.
Tässä yhteydessä sen näkeminen on otettava huumorilla, sormen liikkeistä päätellen.
Onnittelut hyvästä tyylistä, kun olet nyt päässyt osalliseksi tähän muoti suuntaukseen.

Tämä on sellainen pieni hattu temppu, ettei se edes hatuta, vaikka yllätys mulle olikin.
Mutta eipä silti. Nykyisin vallitseva muoti väri on muuttunut syksyn myötä ruskeaksi.

Kaikella jälleen näkemisen aikomuksella, laulavalle laulattajalle terveiset tässä samalla.
Hattuinemme lauletaan, vaikka yhdessä, kun taas, jälleen kerran, tapaamme.

8 kommenttia:

  1. Noita hattuja kyllä näkee, eivät hetkauta, mutta laulajan ääni upposi minuun. Soinnukas, hengitystekniikka kunnossa jne.

    Ps. Mitä ovat yhdyssanat, otahan selvää. Siis eivät yhdys sanat.

    VastaaPoista
  2. Kas nyymi. Ihmettelinkin jo missä olet luuraillut. Taidat piipahdella pelkästään kärpästelemässä. Kerran mullekin sentään. Ei mun tarvi kadehtia :)

    Käsitän tämän hegitystekniikankin. Mutta pystytkö huomioimaan lukijani, joita on suht runsaasti ulkomaillakin.

    Sanakäännös ei aina kuulemma toimi kaikkien sanojen kohdalla auttavasti, joten riittäiskö se mahdollisesti oikeuskirjoitusvirheideni perusteluksi.

    VastaaPoista
  3. Kaunis kappale kera kauniin talvimaiseman ,ja laulajakin oli hyvä

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Maisema löytyi vahingossa.
    Tykkään kanssa Esan äänestä. Sointuu mielestäni pehmeämmin kuin alkuperäiseltä.

    VastaaPoista
  5. Katos..Esa Roponen:) Hänen musiikin tahtiin, on monet tanssit tanssittu:)

    VastaaPoista
  6. Tanssittaa vieläkin. Monessa paikassa, mm tikkurilassa, hangalla, jne. suht säännöllisesti.

    VastaaPoista
  7. Mukavasti laulu soljuu , vaivatonta vetoa. En oo ennen kaveria kuullu,,,

    VastaaPoista
  8. Huomenta. Lunssan vaivaamana. Kaveri keikkailee tätä nykyä suht harvakseen.

    Velipoikansa on kait se joka varsinaisesti nykyisin keikat tekee.

    Esalla on myös oma äänitys studio.

    VastaaPoista