torstai 2. joulukuuta 2010

The Rus (Vikings in the east)

                


                       Kirjoittelin aiemmin e-kontaktin aikana tämän saman tarinan.
                       Tässä, edelleen se syy, josta nimitykset russia on lähtöisin.
                       Nämä viikingit jotka lähtivät ruotsin itärannikolta pääosin
                       nykyisten ukrainan ja valkovenäjän alueille jo 700 luvulla.
                       Hallinnoimansa idänreitin takia perustettiin kaupunki Kiova
                       joka oli  saman niminen tuon asutun alueen alkuperäisnimi.

                       Tuohon kiovan viikinkialueeseen kuului suomalais-ugrilaista
                       ja myös turkkilaista väestöä, sekä tietenkin slaavilaisia.
                       Alue oli laaja ulottuen balttian maihin, lähes suomenlahteen.

                       Näiden alkuperäiseen väestöön sekoittuneiden viikinki nimi
                       tulee Gotlannin saarelta Visbyn linnasta, ruhtinas hallitsijasta.

                       Tuo ruhtinas oli Rus = Rusj. (Rus=Rurik=Rusit=Russit)
                       Nimi tulee osin myös soutuvene kunnasta, eli roslagen sana.
                       Roslagen on suomen ja viron kielisten ruotsia tarkoittava,
                       josta tuo tunnettu nimi Rus, Ryss, Ryssä sana muodostuu.

                       Eurooppalaisissa kielissä sana Russia on aina ollut ja vieläkin.
                       Meillä se on ollut hieman pannassa eivätkä siitä venäläisetkään
                       liiemmin tykkää. Ranskaksi se on edellelleen Rus, sellaisenaan.
                       Meillä tälläkin hetkellä taas Venäjä, aiemmin toinen, pitkä sana.

                       Ranskassa; Taskalaiset viikinkingit liittäytyivät väestöön
                       asuttamallaan alueella, josta tuo alue sai nimensä. Normandia.
                      
                      Toisissa yhteyksissä on halveksivana sanana ollut  tsuhna,
                       (tsuhonets, tsuhonka, tsuhna, tsuudi, tsuhna, huudi?, hurri)
                       joka tarkoittaa suomalaista, joka vie tavaraansa myytäväksi.
                       Siis vastine laukkuryssä sanalle, joiden ansiosta meille tuli
                       mm.  jäätelön valmistustapa tavallisempiinkin asutuksiin.
                      Tsuhna kuitenkin tarkoittaa talonpoikaa joka vie kauppoihin tai 
                       toreille (Pietari) tuotteitaan taikka vinaa myytäväksi.

                       Samoin sana Hurri eri muodoissaan tarkoittaa vain suomalaista.
                       Tämä on myös venäläisten meille antama nimi. Se ei tarkoita
                       suomen ruotsinkielistä vähemmistöasukasta, kuten sen nyt itse
                       olemme nurinkurisesti kääntäneet tarkoittamaan. Senkin alkuperä
                       on tuo tsuhna tyylinen, mutta vanhempaa perua.

                       Nämä ukraina- ja valkovenäläiset olivat sitten niitä jotka joutuivat
                       lunastamaan paikkaansa neuvostoyhteiskunnan jäseninä, suomen
                       rintamalla talvisodassa, jolloin suurin osa heistä juuttui pysyvästi
                       tähän maankamaraamme.
                       Toki venäläisiäkin oli joukossa, samoin kuin muita kansallisuuksia,
                       mutta he toimivat enimmäkseen äänisen ja suomenlahden välillä.

                       Tästä kun tullaan lähemmäksi, tuonne seitsemänkymmen luvulle,
                       nähdään taas tuo viikinkipurje, tällä kertaa pyörillä varustettuna.
                       Malli on italiasta, Fiat 124 tyyppi. Mallituotanto lopetettiin italiassa
                       jonka tilalla oli jo uudemmat versiot. Neuvostoliitto sai länsiauton,
                       jota alettiin meilläkin myydä. Ensimmäiset markkinoille -72 vuonna.

                       Auto oli Lada, jonka tunnuksena nokalla on tuo viikinkiveneen logo.
                       Tämä auto ei enää haissut kovin voimakkaasti, joten siihen ei enää
                       tarvinnut lisävarusteeksi suojeluskunta palttootaan tuoksun takia.
                       Verhous materiaaleihin käytetty liima oli muuttunut länsimaiseksi.
                          

2 kommenttia:

  1. Oon määki ajellu Ladalla, kerran kesällä talvirenkailla.
    Kymmenellä litralla polttoainetta ei oikein pitkälle pötkitty:)
    Ihan hauska muisteluasia..

    VastaaPoista
  2. Ähäkutti. Mulla ei oo koskaan ollu.
    Sensijaan mulla oli kyllä -71vm, p Fiat 125P (Polski-Fiat 1500)jossa oli rattivaihde vielä.
    Vei satasella sellaiset vajaa 18 ltr. helposti.

    Kaasutin vaihdettiin Fiatista, samoin lattiavaihdelaatikko.

    Tilava ja hyvä ajaa. Lämmin. Kallis pitää.

    VastaaPoista