sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Särmää.

                 




                                                                              

Kun muutama oikeesti hyvä filminpätkä on sattunut täällä silmiin laitan tässä yhden omista suosikeistani.

Kuinka yksinkertainen tai toisaalta monimerkitys selite löytyykään tuolle edge sanalle.

Lisäksi, koska pidän erittäin paljon lumihuippuisista, karuista, mutta niin kauniista erämaa maisemista, ohi juoksevasta kylmänraikkaasta sini- tai hentovihreänä väikkyvästä puro  tai joen juoksusta, laitoin tämän, maisemaan sopivan kukkasen.

Lisäksi huomioitavaa. Ei pidä sotkea kahta ns. "kukkasta", kuten ilmeisesti laulussa.
Alppikukkaa ja Alppiruusua.
Edelweiss = Asterityyppinen putkilokasvi, perennatyyliseksikin jo jalostettu.
Rhododendron = kanervan sukuinen, ns. puuvartinen, ikivihreä, pitkälti jalostettuja)

Tämä silläkin uhalla etteivät kaikki ehkä jaksa loppuun asti tätä kymppiminsaa seurata.
Muita tämän kaltaisia on vaikkapa treenipäivä, hurja joukko, eurolänkkärit sekä kotimaisista kuutamosonaatti-I.

Hyväksi nämä tekee henkilöiden aidot, kuvauksen yksityiskohtaisuus, ilmeet, elkeet ja tietysti aidot esineet sekä kuten ylläolevassa, aito luonto.

Kun tälläiset esitetään teeveessä tai saati sitten uusinnan uusintoina näistä kaikista on
tullut torsoja. Ne on sopeutettu mahtumaan vain tiettyyn aikajanaan, ja näin onkin saatu,  lue; tehty torso, jonka juoni hyppii kohtauksesta toiseen, yllättävästi, vieden siis tuhoten aina väistämättä alkuperäisen esityksen luonteeseen kuuluvan juonen.

Oheisen alkuhetkistä alkaen jo arvattava kolmiodraama on kyllä kutkuttava loppuunsa asti. Kaikkihan on aina ja nimenomaan aina pienistä asioista kiinni.

Saas nähdä, kykeneeköhän sitä näin piippuhyllylle asti kapuamaan, kuten parhaimmat, vain eliitti-edun suomina, onnistuvat sen, hurraavien kannustujoukkojen saattelemana tekemään. Taitaa (tämäkin) juuttua kerrokseen.

Ja nyt, kun kaikki voimisteluliikkeet on näin yhteis-sopuisasti saatu suoritettua, pitäisin em. erittäin suositeltavana, olosuhteet huomioonottaen, välttyäksemme turhalta siipien räpyttelyltä.

(Lentofriikkinä myönnän, että sturmvogelit saattavat vain odottavat lentoon pääsyään!
(1, 2, 3, 4, F ....)  Inertiakäynnistimen kampien pyörityksen aiheuttamia imuääniä ei vielä esiinny, joten ei siis vielä edes lämmitys surinaa...   - hih )

Monesti kun näin erämaassa istuu ja katselee luonnon elämää, kuuntelee kaikkialta kuuluvia ääniä, sekä varsinkin se kun yhtäkkiä, äkisti lopahtaa, syntyy aina lähes täydellinen odottava hiljaisuus.

Vain tuulen synnyttämät metsän äänet kuuluvat. Vasta, kun tuo humina on laantunut,
ja istut, edelleen rauhassa, kuulet hiljaisuuden puhuvan, kertovan asioista joita olet jo
ennakkoon mielessäsi yhdistellyt, muodostaen eri asiayhteyksien kautta koostuneen kokonaisuuden.

Hiljaisuus puhuu, ja myös puhuttelee. Hiljaisuus puhuu siis paljon sanottuja sanoja enemmän. Se puhuu joskus elekieltäkin enemmän, mutta nämä kaksi yhditettyinä!

Tästä syytä esim. japanilaiset sanovat kivien puhuvan ja saattaa joskus nähdä niiden myös kasvavan. (myös monet muut itäiset kulttuurit)

Mutta tuo hiljaisuus. Metsän hiljentyessä se merkitsee aina saalistaan lähestyvää ja sitä varovan saaliin välistä jännitettä. Kaiken tuon elävän luonnon astimaa jännitystä.

Tähän on tultu. Tuon saaalin saavuttamisen aiheuttama jännitysmomentti on usein juuri se, joka metsämiestä hyvin usein kiihoittaa, jännittää paljon enemmän, kuin suoranainen tappo. Se tappohan on vain tapahtuma jolla saalistajan elämä jatkuu.

Kyseessä on useimmin jonkinlaisesta kaksintaistelusta. Suoranaisesta haasteesta.
Sen ikivanha peruste on tuo, videollakin esiintyvä kysymys, joka aina se ratkaiseva. 

Eli siis, mitä tulikaan kysyttyä. Tuossa videolla.

2 kommenttia:

  1. Hyvä biisi, mutta minulla pätkii. Siis koneella musa pätkii, ei aivoissani.

    VastaaPoista
  2. Kiitti. ja lisäks, naisellinen, sensuelli laulaja, jolla on vielä hyvä ääni, sekä esiintymistaito.

    VastaaPoista