keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Tilanne - mietteet.

                  

                                                  
Tutkimus kertoo, monien pariskuntien ajattelevan seksin aikana toista henkilöä.

Tuo pitää kohdallani ainakin seuraavasti paikkansa.
Silloin kun seksi hotkaisee minut syvälle suuhunsa, tunnen olevani käyttöesine,
apuväline, jolla harrastellaan tai opetellaan.

Yleensä koitan keskittymättä ajatella;  
- käynnistyykö auto lähtiessä, jätinkö sen hyvin (pysäköin, nääs, aina lähtösuuntaan).
- otinko kaikki pistokkeet irti lähtiessäni 
- suljinko ikkunat
- jäikö pesukoneen kraana sulkematta
- kassatilannetta laskujen maksun jäkeen
- puhtaita kalsareita, olikohan niitä
- onko täällä kahvi yhtä hyvää, kuin lähtiessä keittämäni.
- saanko täällä kahvin kera voileivän, pelkän paakkelsin, keksin, sokerin..
- mm. näitä ja monenlaista muuta ehtii miettiä koko tuon puolitoistaminuuttisen aikana.
   (On on. Aika on pitkä. Etenkin kun siinä on kaikki alustavat puheetkin jo mukana)

Oikein timminä ollessani pyrin silti olemaan kohtuullinen matkaopas.

Puluseni, armaani, tuolla edellä avautuu onnen vehreät laaksot, huomaatko?
- nyt on pieni mäennyppylä edessä
- sen lasku tuntuu kohta mahanpohjassa
- pian;
ehditkin näköjään ensin perille
olen kuitenkin ihan tässä, takanasi.


Naiset ensin!

6 kommenttia:

  1. Eiksookkin! Ja, vaikka näin talvikeleillä mäkeen pääsee useammin kuin kesällä, niin ne
    tahtoo olla lyhyempilaskusia..

    VastaaPoista
  2. -lyhytlaskuisista en tykkää.. pitää olla iso mäki ja pitkät liu´ut.. :)

    VastaaPoista
  3. Jahhah! Jaa tartee, vai. :):)

    Tiesiks muuten.
    Kelkan malli saattaa vaikuttaa..
    ..näin talvikausina...
    ..millais mahras ol suvemmal, sillonneioo kelkkakelejä..
    .

    VastaaPoista
  4. Suvemmallon sitte ne vesiliukumäet, vähän lyhyenpuoleeset laskut..:)

    VastaaPoista
  5. Nim. Mää oom mahroto sukeltta. Tiässit. Pinnalkki pulpahra,
    mukkui mää pääseis sivviäl rannall.

    VastaaPoista