torstai 8. syyskuuta 2011

Kontakteista (E-kontakti)

                

Olipa kerran aika jolloin meille, hieman aikuisemmillekin, tarkoitettu treffisivusto teki kovasti itseään tykö tunnetuksi, houkutellen liittymään kerhoonsa jäseneksi, seuranhakua ensisijaisesti tarjoillen sekä kovasti myös tuota plokimahdollisuutta esiin tuoden, erikseen mainostaen, jopa dumpaten.

Siihen aikaan oli tarjolla kolmen päivän ilmainen tutustumis jakso, jonka jälkeen sai halutessaan jatkaa eri maksusuoritusta vastaan linjoilla ja tyrkyllä oloaan.

Kovin moni, niin moni, otti silloin tämän kolmen päivän ilmais tarjouksen käyttöönsä edellisten, aikaisemmin linjoille tulleiden tai siellä olevien lisäksi.

Lähiaikoina niin olen kuullut, on erittäin edullisia liittymis, tai siis paremminkin uudelleen aktivoitumis tarjouksia on sadellut näille, nyt vieläkin poistamattomina, siis linjoilla mykkinä roikkuville nimimerkeille, joita siellä todennäköisesti yhä on varsin paljon, ilman minkäänlaista toimintaa.

Tämä kolmipäiväinen kokeilu oli myös oman treffikokeiluni alkuunlähtönä tuolla sivustolla.
Heti ensimmäisenä liittymispäivänä luulin taivaan eldoradon auenneen, huikean kävijämäärän (153 kpl) lähes välittömän naisvierailijan johdosta.

Pelkkiä erillisiä avainpyyntöjä tuli yli viisikymmentä kappaletta, ja kaikki vain muutaman tunnin "sisälläolon" johdosta. Flirttejä toistakymmentä. 

Saapuneisiin viesteihin ei ehtinyt edes vastata kun vasta seuraavaan aamuun mennessä.
Seuraavalle päivälle kävijäsaalismäärä asettui 350 kpl paikkeille sen paremalle puolelle, hiipuen kuvattomuuden johdosta kolmannelle päivälle hyvinkin jyrkästi ja nopeasti.
Laitoin silloin toisella nimimerkillä kolmipäiväisen kokeilun ja liityin kuukaudeksi kokeilemaan tätä sivustoa. Hiljaista, hiljaista, kun uutuuden viehätys muutaman ensipäivän innostuksen jälkeen hiipui.

Näitä kaikkia, mykiksi jääneitä hyödyntäen, ihmettelin maailman pienuutta ja nykyisiä/ne tiedonsiirron ihmeellisyyksiä, jotka ovat edelleen sekä hyöty että haitta, tai toisinpäin, miten tämän haluaa sijoittaa.

Seurailin katselin, saaden jopa muutaman tapaamisenkin aikaiseksi, pari pientä orastavaa kokeilua ja siihen se autuus sitten tyssäsi. 
Kertakaikkiaan, donnervetter, merde, ja blitsit päälle.

Pereestä koko sivusto, ei auttanu, ei, vaikka kuinka tuluskukkarot koodikortin lisäksi kipunoivat, tuska ei hellittänyt.

Kunnes viimein ensimmäiset, arastelevat plogit tuli kokeiltua ja joista sain heti palautetta, kuinka, mitä miten, millätavalla olisi- tai pitäisi olla kirjoitettuna, kirjoitella ja käyttäytyä fiksusti.

Nämä olivat tietääkseni sellaisia joita ei enää ole eikä heistä ollut sanottavasti haittaa kirjoittelussa eivätkä he tuskin enää ole muutenkaan linjoilla nokkimassa.

Mutta mielenkiintoista asiassa oli havaita kuinka nopeasti maailma kapeni ja kuinka pieni se loppujen lopuksi on, olemmepa missäpäin suomea tai muuta maailmaa tahansa, ja kuinka se toimii eri yhteisojensä kautta.

Näistä kokemuksista johtuen on helppoa kun on omannut osata kohtuullisen hyväksi luokiteltavan nettinäkökyvyn, ynnäpään, intuitiivisyyden, puhumattoman (sekä) kerrotun ymmärtämisen.

               
Hienoa on myös jopa se että jopa meikäläinen on saanut ja löytänyt täältä ystäviä ja tuttuja, moniakin  ;) joista suurin osa on yhä edelleen sivujani seurailemassa, jotku jopa kommentoimassa.

Kommentointi on meille monille edelleenkin se kaikkein tärkein osa joka ruokkii meidän kirjoitteluamme antaen meidän kirjoituksiimme tarkoituksenmukaisuutta ja kirjoittajalle useimmiten hyvän mielen.

Hienoa on myös ollut saada havaita tuon kaikki ainavoipaisen, aina vallalla olleen feministisen, ei naisellisen, näkökulman katoamisen lähes kokonaan "julkisesta" kirjoittelusta.

Näin on hyvä. Pientä, mutta ah niin sievää kontrollointia, joka joskus piipahtaa  esiin esiintynee yhä nykyisin mutta erittäin ;) siedettävinä annoksina, päivittäisenä, lähes luonnollisena asiana.

Joten näin on hyvä. Eikö.

Hyvää päivän jatkoa kaikille vierailijoilleni.

Nautitaan hyvästä musiikista!

16 kommenttia:

  1. Ehkä syntyessäni sain sielun rauhattoman? Niin monelta karattu ja peiliin katsoessani tiedän syyllisen!Hyviä ajatuksia Maxsi ja hauskaa syksyä.

    VastaaPoista
  2. Walde. Kuulehan sielunveli.

    Taidetaan olla samaa sukujuurta :)
    Mutta itsesyytökset vois jättää.

    Ei me miehet aina kaikkiin seikkoihin olla syyllisiä.

    Sitäpaitsi narsimi lisääntyy naisten keskuudessa huomattavan suurella vauhdilla, tasarvoisuuden käytäntöjen periaatteen johdosta.

    VastaaPoista
  3. Ei tässä elämässä kannata kettään ruveta syyllistämään (ainakaan ittiä,hih) porskutellaan vaan menemään, jokos walde on operoitu?

    Olihan siellä E:ssä jottain hyvvääkin, piloillehan se meni.
    Minäkin taidan olla vielä "näkymättömänä" siellä, pitäis käydä poistamassa kokonaan, ei vaan oo tullu käytyä.
    Sähköpostiin tuli kokonaisen viikon ilmainen tarjous:D
    Ei taida mennä oikein hyvin, kun pitää näin houkutella.
    Hyvä kirijootus Maxi, mukavaa syksyä, met lähdetäänkin tänään taas mökille.

    VastaaPoista
  4. Voihan Plättynen! Ja, muistaks millä hillolla, (vadelma) se olis parasta.

    Juu. Mullakin on sielä viellä muutama sellainen kolmipäiväinen kokeilu... siitä tien hinnatkin.

    Kuulin huhun ja tarkastin ja löysin!

    VastaaPoista
  5. Mr,Maxi:
    E-kontakti on minut jättänyt rauhaan, mutta parista toisesta tulee joka päivä postia ja kännykkää teksti viestejä. Ylläpito laittaa itse valeprofiileita niihin höysteeksi, Eilenkin sain kauniin kirjeen, kauniiden kuvien kera. Kirje oli kirjoitettu ammattimaisesti, rikollisten käyttämään tyyliin. Minun kysymyksiin vastaaminen vältettiin jyrkästi.

    VastaaPoista
  6. Asiaa puhut Maxi. Hyvää syksyn jatkoa!!!;)

    VastaaPoista
  7. Hei veli veijari! ;)Kyllä minäkin sinun sivujasi käyn kurkkailemassa,vaikka en juuri ole kommentoinut.E-kontakti tuputtaa minulle yhä säännöllisesti tarjouksiaan,mikä todella ärsyttää.Ei ole riittänyt,että jo aikoja sitten ilmaisin melko selväsanaisesti,että en niitä halua s.postiini.
    Mukavaa syksyä sinulle toivottelen.Ja tietysti onnea rakkauteen,jos sattuis eteen tupsahtamaan<3

    VastaaPoista
  8. Pol Aris :) Se on huono homma jos kaikki jättäs rauhaan (paitti nää sivustot).

    Näistähän tuli justiinsa telkkarista, näistä valedeittihuijauksista ja valeprofiileista.

    Näissä plastanpitäjä oli ainakin ihan suomalainen, ehkä bulvaani.

    Soitot, = siedettävä "haitta" siinä menetellen.
    Viestejä ei jaksa näpytellä pidän niitä typerinä edelleen, mutta onhan ne hiljaisia...

    VastaaPoista
  9. Kiitos. VanhaViisas valkoparta.

    Hetki vain, niin sullakin on taas sesonki huipussaan ;D

    VastaaPoista
  10. Voi SuosikkiMyrskysisko.

    Kiitos toivotuksista.
    Mutta saltinet pienen korjauksen.
    Vanha ja minäkö, katinkontit. :DD
    olen nuorempi kun aikoihin... ;)


    Tieks, kuinka polttelee vieläkin yli puolitoista vanha poskipusu, sieltä vanhalta. Namnam.

    Kateellisena (vähän) seuraan edesottamuksias, mutta onnellisena Teidän molempien puolesta.

    VastaaPoista
  11. Mr. Max:
    En viitsi enää naputella vastauksia, minulla on valmiiksi säästettyjä, vähän ilkeitäkin vastauksia, kopsaan vaan sinne. Kirjeenvaihto loppuu yleensä siihen ja se on hyvä XP.

    VastaaPoista
  12. Mr. Pol Aris ;)

    Näpyttely menee vielä koneella muttei noilla, liian pienillä näppylöillä...

    VastaaPoista
  13. Hieno ripitys tai tilintekojuttu taas Maksi... voi tuota aivastelua taitaa tulla hyvää ja pahaa ihan roppakaupalla:)

    VastaaPoista
  14. Voi bestisleskiseni! Kiitos.

    Ihan niinkuin löytäisit ;) joskus jonkinlaisen asiaydintyngän mun kirjoituksista.

    VastaaPoista
  15. Eihän Sinun nyt enää tarvitse näpytellä mitään.
    Kunhan olet onnellinen ---.

    VastaaPoista
  16. Tuhkimo!
    Jotakin tulee aina näppäiltyä...

    VastaaPoista