Torstain mietteitä...

             
Pimeä lokakuinen tummanharmaa ja sateinen iltapäivä alkaa vaihtua yön tunneiksi.
Hieman aurinkoakin sentään päivän pituuteen on mahtunut.

Jokin kysymys, niin juuri sellainen hento kuiskattu, kuten puolinukuksissa usein kuulee, kykenemättä siihen omalta väsymykseltä vastaamaan, pyörii mielessä.

Kysymys toistuu. Kuulen sen, hentona kuin kesäisen sateen sen hivellessä maata.
Kuitenkin ennen sen kunnolla tajuntaani ehtimättä, olen tapani mukaan nukahtanut.

Tuuli kuiskii puissa, oksastot kahisevat, verhot liikkuvat hiljaisessa tuulahduksessa.
Tuo kuiskaus, ei se kuitenkaan häiritse ketään näin pienessä huoneessa, saati suuremmissa asunnoissa.

Pimeys tiivistyy, kohta puiden oksien liikkeet eivät erotu. Sammutan kynttilät jolloin ulos näkyy hieman paremmin. Sateen ropina ikkunaan, sen rummutus katolle kuuluu selvästi tasaisena kaukaisena huminana.

Sateen ääni peittää kaikki hiljaisten kuiskausten tuottamat äänet muilta kuulijoilta.

            
                

                             Hyvää yötä.  Kiitos vierailijoille.