torstai 25. huhtikuuta 2013

Täysikuu 25.4. 2013


Auringonnousu 5:33.  Auringonlasku 21:14. Päivän pituus 15 h 41 min. + 10 c.

Tuleva yö on hetki jolloin täysikuu kohoaa taivaalle. 
Ehkä taivas on yhtä kirkas kuin eilen, kuun heijastusta kosken virrassa katsellessa, tuntui kuin ilta hetki olisi pysähtynyt hetkeksi paikalleen.

On hyvä istua kevät raikkaassa iltahetkessä kuunnella veden solinaa, miettien minne päivällä suvantopaikassa viihtynyt joutsen pariskunta on mennyt, jääneet paikalleen, tai lentäneet laajalle järvialueelle.

Katson kaukana loistavaa kuuta, kahta hieman lähempänä olevaa tuikkivaa tähteä. Ajatuksissani kuulen iloisen naurahduksen ja matalan äänen sanovan, lähdetään.

Tämä on se kohta 
salama on hetkeksi 
seisahtanut taivaalle 
ja kurjet löytävät etelän sulistaan. 

Tämä on se kohta yötä. 
Kukkuroillaan meistä.
Edemmäs emme pääse.
Takaisin emme tahdo.
Tähän emme voi kauaksi jäädä.

Tämä on se kohta.
Tähän kohtaan tahtoisin painaa pääni.
-Tommy Tabermann-

             

Nousten autoon suljen oven hieman viivytellen ja tuota pikaa olen tutussa paikassa.
Vain muutama tunti, kuun valo vaihtuu aamu auringon kirkkaisiin säteisiin.
Aamukahvi tuoksuu, skype ilmoittaa viestin saapuneen...


Kai toiset maantielle syntyy 
ja kuuluu kulkemaan
Ei etsi onnen saarta, sateenkaarta 
kulkee muuten vaan.
Ei mieti huomista päivää 
ei kaipaa eilistään
Ei vuoda kyyneleet lähtiessään.
Tie kulkee tie jatkuu 
se vaatii miestä kulkemaan
ei itse sure miksi kulkuriksi yksin sattuikaan
Ei mieti minne matka vie 
tai missä kerran päättyy tie 
kun syntynyt on kulkemaan.

Ei etsi aihetta jäädä, 
ei syytä mennäkseen
kun kuulee kutsun sieltä valtatieltä
lähtee uudelleen.
Ei mieti huomista päivää
ei kaipaa eilistään
Éi vuoda kyyneleet lähtiessään.
Tie kulkee tie jatkuu
se vaatii miestä kulkemaan
ei itse sure miksi kulkuriksi yksin sattuikaan
Ei mieti minne matka vie 
tai missä kerran päättyy tie
kun syntynyt on kulkemaan.

Tie kulkee tie jatkuu
se vaatii miestä kulkemaan
ei itse sure miksi kulkuriksi yksin sattuikaan
Ei mieti minne matka vie 
tai missä kerran päättyy tie
kun syntynyt on kulkemaan.
Tie kulkee tie jatkuu...

Kiitos vierailuista.
Hyvää päivän jatkoa.

6 kommenttia:

  1. Ootkohan sä rakastunut? Tuli vain tään luettuani mieleeni ja mikäs sen ihanampaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petriina.
      Yksinkertainen vastaus, olen.

      Sen kohde on eräs tyttö, jonka nimi ei ole vielä tiedossani.
      Ristiäiset ovat 5.5.2013, tuon nimen pitäisi olla selvillä.

      Ihastumisia minulla on eriasteisina ollut, suoranaista rakkautta tuskin osaan sen paremmin määrittää.

      Poista
    2. Rakkaus lapsenlapsiin onkin ihan oma rakkaudenlajinsa.

      Poista
    3. Huomenta Petriina.
      Niin se on, etenkin tämän ensimmäisen "kauan odotetun" tytön
      kohdalla, joka tuli maailmaan pari kuukautta liian aikaisin.

      Poista
  2. Minäkin ajattelin heti,että onpas nyt Maxin herkkä puoli tullut esiin.:)
    Onnea isoisälle,vai miksikäs sua nimitetään?
    Minun viimeinen lapsenlapseni,se pikkuinen mustatukkainen tyttö,on aivan HURMAAVA ja muistuttaa pientä menninkäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta, Syysmyrsky.
      Kiitos onnitteluista. Tyttö syntyi 5.3. ennen laskettua aikaa.
      Mua sanotaan vaari nimellä.
      Se lähempänä ja useimmin :) läsnä oleva kilpailija on pappa.

      Mitä herkkyyteen tulee, olen aina ollut sitä, samoin kuin romantisuuteen taipuvainen.
      Molemmat seikkoja joista ei saa kuin tyhmän/naivin maineen,
      näin etenkin nuorempana.
      Mallinnusta/rinnastusta lisäsi kun yhdistettiin kiltteyteen ja hyvätahtoisuuteen, välittömyyteen ja avoimuuteen.

      Poista