maanantai 18. heinäkuuta 2011

Huomiohakuinen.

                      

Neljän luonnehäiriötyypin kesken ilmenee huomattavaa päällekkäisyyttä.
Niinpä niitä onkin alettu nimittää narsismiryhmän persoonallisuushäiriöiksi.

Nämä neljä ovat; huomionhakuinen, epävakaa, epäsosiaalinen, ja narsistinen persoonallisuushäiriö.

Näiden häiriöiden yhteinen esiintyvyys on yleisväestössä 7-9% ja pelkästään miehillä
11-18%.

Huomiohakuinen persoonallisuushäiriö merkitsee laaja-alaista, korostunutta tunteellisuus ja huomion hakemista.

Esiintyvyys 2-3% yleisväestöstä. Alkaa varhaislapsuudessa ja esiintyy monissa yhteydessä vähintään viidellä seuraavista tavoista.


-  Henkilö tuntee olonsa epämukavaksi, jos hän ei ole huomion keskipisteenä.
-  Vuorovaikutusta toisten kanssa luonnehtii usein asiaankuulumaton, houkutteleva
   tai provosoiva käytös.
-  Tunteiden osoittaminen nopeasti vaihtelevaa ja pinnallista.
-  Kiinnittää jatkuvasti huomiota ulkonäöllään.
-  Puhetapa korostuneen yleistävä, ympäripyöreä, ja yksityiskohdista piittaamaton.
-  Dramatisoiva, teatraalinen itseä korostava ja liioiteltu tunneilmaisu.
-  Suggeroitavuus, eli henkilö on helposti toisten ihmisten tai olosuhteiden 
   ohjattavissa.
-  Ihmis-suhteiden kokeminen läheisemmiksi, kuin mitä ne todellisuudessa ovat.

                                                                                                       Lähde: Alan kirjallisuus.

2 kommenttia:

  1. Onneksemme.. tämä on näinkin pientä..

    Suurenna tuo kiva enkelperhokuva, väreileväksi..

    VastaaPoista
  2. Onneks näin!

    Kuvaa en saa surennettua. kuten se aikaisemmin oli mahdollista.

    VastaaPoista