tiistai 18. maaliskuuta 2014

AVANT


                              
Wiljami koneiden valmistus tarkoitti; Viljo Lankisen Konepaja Oy:n toiminta muuttuu.
Konepajan ja Vi-La tuotteiden toiminnot yhdistetään samaksi, uudeksi yhtiöksi.
Uusien omistajien myötä liiketoiminta muuttui ja osia karsittiin. Wiljamia valmistettiin
vain sivutuotteena, muiden tärkeämpien koneiden ohessa, jos valmistaa annettiin.

Lopulta kun Valmet Oy toiminta muuttui, muuttui myös konepajan tuotteiden myynti,
jonka kiinteistö hoito koneiden markkinointi ja myynti yhtiöksi tuli Wihuri Oy Witractor. Muutamaa vuotta myöhemmin muuttui myös Lankisen Konepaja toiminta. 
Talouteen tuli uusi suuri lama-aika. Uudeksi osakkaaksi tuli Wihuri Oy.

Pienten maarakennuskoneiden valmistus oli tuohon aikaan nolla, niitä ei valmistettu.
Samaan aikaan Ylöjärvellä konkurssiin ajautui Ylö-tehtaat Oy. Yhtiö oli valmistanut paalivaunuja, lannan levitin vaunuja, tavallisia traktorin perävaunuja ja vetokoukkuja.

Yhtiön työntekijät ostivat osan tehtaan toimintaa, jatkaen uudella nimellä ja tuotteilla.
Uusi tuote ilmestyi Suomen markkinoile ja nopeasti siitä tuli tunnettu skandinavian ja senjälkeen euroopan ja muun maailman markkinoilla. 
                         

                                                        
                                                Wiljami
                           
                                                           Avant 300 4x4   
Tuotteen nimi oli Avant-kuormaaja, tehtaan lähes ainoa tuote joka nopeasti sai myös 
muutaman kotimaisen kilpailijan, kuitenkin säilyttäen johtavan aseman laadukkaana, tehokkana, sekä lisävarusteiden ansiosta monipuolisena tuotteena. 

                     
Suurimmat ero Avant ja Wiljami kuormainten välillä syntyivät moottorin sijoituksella ja sen myötä syntyi hyvin suojattu kuljettajan jalkatila istuimen eteen ja istuimesta tuli kiinteä. Koneen akseliväli kasvoi hieman, rengaskoko pieneni jolloin painopiste laski.
Kantokyky lisääntyi kuljettajan istuimen sijoittelun ansiosta ja moottorin tuuletus sekä huoltaminen tehostui sijoittamalla se kuormaajan takaosaan.
                     

                     
Hyvän työn laadukkaiden osien ja hyvän markkinoinnin johdosta kuormaaja nopeasti saavutti kotimaassa markkina johtajuuden. Kuormaajien alkuperäiset varusteet olivat kauha, talikko-pihti ja trukkipiikit.

                             Kuvahaun tulos haulle avant 200
                                                          Avant 200                         
                         
                                                      Koneen ohjaus ja käyttö
                                     
                         
                                                        Avant Proficat (300 - 330)

                         
                                                    Avant 528
                         
                                                        Avant 528 liukupuomilla

                         
                                                       Avant 635
Pian tuotevalikoima laajeni huomattavasti samaa tahtia kun markkinat kehittyivät sekä laajenivat messujen avulla. Suurimpina Australia Uusi-Seelanti, Yhdysvallat, Kanada.
Europan valloitus tapahtui jo aikaisemmin Ruotsin, Ranskan, Saksan rakennuskone näyttelyiden avulla, niiden yhteydessä niissä muodostuneiden yhteyksien johdosta. 

                    
                                                             AvantAce  (Avant 528) 

                    
                                                     AvantAce  (Avant 528)

Avant-Ace oli tuote jota myytiin Pohjois-Amerikan ja Austalia, Uusi-Seelanti alueella.
Täällä koneen markkinointi tapahtui Gehl-koneiden myyntiverkoston kautta, siten että kone myytiin tandem perävaunussa, siihen pakattuna, mukana kaivuri, trukkipiikit, vaakataso ruohonleikkuri, maapora, 2 x etukauha, 1x vararengas. 

Kysynnän lisääntyessä ja kilpailun johdosta kehitettiin uusia suurempia ja tehokkaita sekä ergonomisesti parempia malleja, joista tämän päivän tuote repertuaari koostuu.
Nämä kuormaajat ovat vakiinnuttaneet paikkansa maailmalla. 


AVANT 400

AVANT 528

AVANT DEMOLITION

AVANT 635

AVANT 700

Suomessa nämä ovat syrjäyttäneet kömpelöt ja suuret traktori kiinteistöjen huollossa
sekä maataloudessa syrjäyttäneet traktorien käyttöä etenkin karjatiloilla. 
Viher rakentamisessa nämä ovat saaneet paljon käyttäjiä, vaikka niiden nostovoima 1200-1500 kg painavien trukkilavojen käsittelyssä on heikko ymmärrettävistä syistä. 

                    Avant Pallet Fork Lifter
                   
Vientiä on yli neljään kymmeneen maahan. Suuresta kilpailusta huolimatta, laadukas
tuote pitää vankasti markkinajohtajan asemaa hallussaan jatkuvasta tuotekehittelystä sekä tietenkin aina "ajan hermolla" olemisesta, kuin myös laadukkaiden tuotteidensa
ansiosta.

2 kommenttia: