lauantai 25. helmikuuta 2012

Ennustus textejä.

Ohessa eräs (tä) tulkinta (a) luonteeni piirteistä,  eräältä astrosivustolta, jonka minulle omalla kustannuksellaan, mielipidettäni kysymättä teetti silloinen, minua tasan viikkoa myöhemmin syntynyt eräs naistuttavani, myös seurustelukumppanini lahdesta.
Tulkinta suhteesta Marja ja Markku.

Meilla molemmilla syntymä kellonaika 7.00 aamu. 
Olin häntä tasan viikon vanhempi. Minulla tuo päivä oli sunnuntai.
Tulosteet työnnettiin lahdessa kouraani, käsin kirjoitetulla textillä varustettuna.
Hei Markku!  Heitä pois ne mitä et tarvitse.  Joten. Säästin tuolloin koko pinkan.

                 

Rapu Nousevana merkkinä
Tosin leijona on aivan vrk:n sisällä tästä. 
Femiininen kuumerkkini on vesimies.
Druirien horoskoopeissa Saarni,
Inkojen sähköinen valkoinen taikuri,
Kiinalaisessa TeräsJänis / Kissa
Aurinkomerkkinä se, kaikkein paras :) tietysti.

Rapunousuisena suhtaudut kaikkiin uusiin asioihin hyvin tunneperäisesti ja silloin tämä tulkinta saattaa heitellä sinun fiiliksiäsi ensin laidasta laitaan, niin että jytinä käy.

Mutta juuri sinulle näistä fiiliksistä on suunnaton apu ihmis-suhdetta rakentaessasi, joten uskon että pystyt lopulta saamaan tästä tulkinnasta paljon irti.

Moni menisi oitis lankaan ja tarjoaisi sinulle nousumerkkisi perusteella lämmintä, alati herttaista ja iltaisin sinut syliinsä piilottavaa kumppania, mutta kumma kyllä sinulle sellainen ei kertakaikkiaan käy.
(olen ikuisesti romanttinen ja hellyyden kaipuinen, mutta omalla omituisella tavallani)

Sinut saa syttymään ulkoisesti rauhallinen lähes kivikasvoinen tyyppi, joka ei juuri tunteitaan esittele. Näin käy siksi, että hänen kauttaan opit kunnioittamaan sisälläsi olevia tunteita, silloinkin kun niitä ei hyväksytä toisten taholta.

Sinä haluat ennemin vaistota rakkauden kuin lukea sen kumppanisi kasvoilta. Lässyttämisen sijaan kaipaat todellista lämpöä, jonka aitoutta sinun ei tarvitse miettiä
ja sitä sinulle tajoavat ulkoisesti viileät partnerit.

7. Huoneeen hallitsija (joka on saturnus).
Kaipaat viereesi ihmistä joka tietää mitä tahtoo ja osaa myös ottaa sen minkä tietää itselleen kuuluvan. Tunnet vetoa tälläisiä ulospäin viileitä tyyppejä kohtaan, koska haluat oppia hallitsemaan omia voimakkaita tunteitasi heidän esimerkkinsä avulla.

Heittäydyt helposti alistettuun asemaan suhteen alkaessa, mutta hieman aikaavievän tarkkailun tuloksena tulet lopulta kääntämään roolit toisinpäin.

Näin minusta siis kertoo erään astrologin luonne analyysikertomus.

8 kommenttia:

  1. Olen elämässäni käynyt yhden ainoan kerran ennustajalla.
    Jotenkin uskon ennustajiin.
    Hän kertoi silloin, mikä pojastani tulee "isona" ja hän tiesi aika hyvin.
    Horoskooppeihinkin uskon, kun olen sillä "tuulella".

    Mukavasta muistelostasi kiitokseksi laitan Sinulle Max tutun musiikkivideon katseltavakseksi ja kuunneltavaksi:
    KOHTALOMME

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellöy (röyh) ja huomenta. Kiitos musiikkilinkistä :(

      Olen käynyt kerran, tai oikestaan menin kun tänne seudulle tullessani minut "vietiin" tälläiselle povarille tampereelle. Toki ajoin itse vapaaehtoisesti.

      En muista enää mitä tuo povaili, muistaakseni vaaleaa naista, joka vaikuttaa elämääni suuresti, (tummien ohella) siinä kait ne tärkeimmät....

      En usko horoskooppeihin, mutta tämä luonnekuvauksen koko on laaja ja pitää paikkansa elämän kuvioideni ja niihin vaikuttaneiden tapahtumien, sekä syiden osalta.

      Siksi nämä kirjoitukset, ehkä kaikkikin, jos intoa riittää

      Kohtalomme? Mikä musiikki valintasi. Kuinka kohtalokasta.
      Näköjään tökkii tuo yhteis-sujuvuus jo heti alku hetkistä!
      Kuinkas tuon kohtalon kanssa oliskaan jatkossa...?
      -Max-

      Poista
  2. Kohtalo määräsi... jokin meni vikaan ☺

    tässä se, ole hyvä:
    http://youtu.be/50NRthJ4M7M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattista uusinnasta.
      Olisin mustiksen lailla arvannut, ei, vaan tiennyt tämän.
      Sitä sensijaan en osaa arvata, miksi tämä ei anna tuolla kuukkelilla aina kommentoida, omalla plokinimelläni.

      Poista
  3. Rapurallaa, nämä ovat omituista porukkaa nämä kuuhullut miettii yksi erakkorapuna elävä ja ilman katsomattakin tiesin tuon ulliksen hienon valinnan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellöy sullekki lempileskiseni.
      Kumma kun tuo kuuhulluus on alkanut helpottamaan, kun edellisen ennen kuun täyttymistä ajan nukuin huitsin hyvin.
      Mistä tuo johtuikin sitten tällä ko. kerralla.

      Erakkorapu on kiva, ja hyvin suojassa, kunhan saksiaan varoo.
      Jos ne raajat kietuotuu jonkin ympärille, on paha päästä irti.

      Poista
  4. Tahtoo olla vähän tiukka tuo saksiote:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikealla kutituksella irtoaa, mutta pikku viiveellä..

      Poista