perjantai 3. helmikuuta 2012

Kadotettu onni.

Ansaitseeko narsisti ymmärrystä!
Tämä teksti, siis tuolla alempana oleva merkitty, löytyi kun selailin sivullani vierailleita.

           

Nyt on myös ollut julkisuudessa esillä naisten väkivältainen käytös, sekä myös lasten pahoinpitelyt oman äidin toimesta, kuin myös naisten alkoholin käytöstä kertovaa.
Hyviä, asiallisia asiaohjemia kaikki.
Äidin lapsiinsa kohdistama pahoinpitely on seikka jota on tosi vaikeaa ymärtää.

(Tämä texti)
Aina puhutaan siitä, miten pahoja ihmisiä narsistit ovat, mutta onko kukaan koskaan miettinyt että useamman narsistin lapsuus ja nuoruus on ollut yhtä helvettiä.

---------------- http://maxim-ex.blogspot.com/2011/09/nuoruusmuistoja.html

Lapsena tälläinen ihminen, nyt aikuisena narsistisesti käyttäytyvä ihminen on jäänyt lähes kaikea huomiota vaille. Usein mikäli kyseessä on nainen, hän on pienenä tyttönä saanut äidiltään ja muilta sisaruksiltaan huonoa ylenkatsovaa kohtelua, halveksuntaa, aliarvostusta, ankaraa kuria, kuritusta, kokenut usein hyväksikäyttöä, joko toisen (jopa molempien) vanhemman ja monesti myös velipoikien suorittamana.

Usein tälläinen tyttö, on kiltti ja hyväntahtoinen, jolta kuitenkin on lapsena evätty kaikki riistetty sellainen inhimillinen kohtelu jota yleensä pikkulapselle suodaan ja annetaan.
Hellyys, hyvänäpito, rakkaus häneltä on aina puuttunut, niitä hän ei siis voi ymmärtää.
Ainoa millä hän voi pärjätä ja on oppinut tulemaan toimeen, sitä hyödyntäen on seksi.

Monesti tämän kaltainen tyttö, on saanut kenties alkunsa jonkin kesäisen tanssipaikan
"reunamilla" esim muusikko isän ja tuon miehen helmoissa pyörineen naisen toimista.
Hetki tämän jälkeen isä on saattanut heti häipyä teille tietymättömille, tulematta kenties  koskaan tietämään omasta lapsestaan mitään.

                

Äiti sensijaan on jäänyt lapsensa kanssa usein yksin elämään voimatta muuta tehdä. 
Myöhemmässä vaiheessa kun hetki aikaa on kulunut, tyttöä on alettu lyömään laimin ja kenties kostona, alettu kohdella häntä huonosti, tai syy on ehkä myös monesti ollut uuden suhteen syntyminen äidin ja uuden tulokkaan (isäpuolen välille), jolloin lapsi on jäänyt pilaamaan tuota suhteen menestymistä, vaatien luonnollisesti hoivaa ja myös huolenpitoa omalta äidiltään, joka kokee nyt lapsensa suhdetta rajoittavana tekijänä, haittana uudelle elämälleen.

Näistä syistä esim. tuota lasta aletaan nyt rangaista tai halveksia, hieman ei toivotuksi tulleen joka tälläkertaa on muodostunut pelkäksi rasitteeksi uudessa suhteessa.
Lapsi joka on luonnostaan usein hyvin oppivainen, luonnostaan tunneherkkä jääkin kaikkea huomiota, pahoinpitelyitä, rangaistuksia, yms lukuun ottamatta. Nämä hän oppii ja muistaa, koska muutakaan paremmasta kohtelusta johtuvaa kokemusta hänelle ei ole koskaan tarjolla.

http://maxim-ex.blogspot.com/2011/09/yhteisia-askelia.html

Vanhemmiten hän oppii, kuinka hän jotakin voi saavuttaa, jouduttuaan usein sitä ennen hyväksikäytetyksi, esim. isäpuolen tai velipoikien tahoilta, olivatpa nämä sitten häntä vanhempia tai nuorempia, hänestä tulee pelkkä käyttöesine joka ei paremmasta elämästä koskaan opi tietämään, vain sen millä avuilla hän elämässään pärjää eteenpäin päivän kerrallaan.

Tästä syystä hän käyttäytyy kuin käyttäytyy, eikä tälläiseen ihmiseen voida vaikuttaa tunteilla, ei vihalla ei hyvyydellä koska hän ei niitä kykene erottamaan muuten kuin vain pelkkinä tunteina joista hän ammentaa elinvoimaa jatkuvasti, voidakseen tuntea jotain, olevansa olemassa.

Narsisti tuskin koskaan toivoo uhreilleen suoranaista pahaa, vaan kärsii usein kaikesta aiheuttamastaan, voimatta kuitenkaan itse alitajuiselle  käyttäytymiselleen mitään.  (Tälläinen ihminen salaa mielellään kaikki kokemuksensa niistä kertomatta.)

Hän ei yksinkertaisesti osaa käyttäytyä muulla tavoin kuin vain toista alistamalla ja riistämällä.  Empatialla ja sympatialla tälläiseen ihmiseen ei voida vaikuttaa.

--------  http://maxim-ex.blogspot.com/2011/09/etsimista.html

(Tämä texti)
Sitä nuoruuden särkynyttä minäkuvaa korjataan liioitellulla oman egon pönkittämisellä, mutta itsetunto ei korjaannu koskaan!
 Ihminen jolla on terve itsetunto ei käyttäydy narsistin tavoin, hänellä ei ole tarvetta käyttäytyä niin.Narsisti ei siedä vitsailua ja arvostelua, koska se muistuttaa häntä menneisyydestä, jossa HÄN oli pohjasakkaa ja mitätöntä paskaa. Siksi päälle kytkeytyy joskus sairaalloinenkin puolustusmodi.
 Olen tuntenut yhden narsistisen ihmisen lapsesta asti. Ei hän tietenkään lapsena mikään narsisti ollut, mutta lapsuus luultavasti vaikutti hänen myöhempään diagnoosiinsa.
 Oppi valehtelemaan IHAN kaikesta, mutta vain sen takia, koska hänen äitinsä hakkasi häntä jos teki jotain väärin. ( esim. sanoi saaneensa karkkipussin sukulaiselta, koska äiti ei pitänyt siitä että kävi kaupassa ostamassa mitään.)

 Tosiaankin, äiti oli yksinhuoltaja ja isästään ei koskaan ole kuullut mitään. ( Nykyäänkään tästä isästä ei puhuta, tai jos puhutaan tämä narsisti muuttuu hyökkääväksi ja hyvin, hyvin inhottavaksi.)

 Äiti oli alkoholisti ja sossut/poliisit vieraili talossa ahkeraan tahtiin.

Kerran tämä narsisti uhattiin ottaa huostaan, mutta en tiedä miksi se sitten jäi, olisi tosiaankin ollut tälle ihmiselle parempi jos hänet olisi otettu pois äitinsä luota.

Tarhasta yläasteelle tätä ihmistä kiusattiin, kiusattiin ja kiusattiin. Kunnes sitten yläasteella rupesi kiusaamaan muita.

Tähtäsi heikkoihin yksilöihin, sellaisiin jotka muistuttivat häntä hänestä itsestään.
Ja kiusaaminen oli armotonta, samanlaista kuin se hänen kohtaamansa kiusaaminen.
En tiedä mitä tälle ihmiselle nykyään kuuluu, mutta lähipiiristä olen kuullut, että narsistinen edelleenkin. Hyväksikäyttäjä, hylkääjä, valehtelija, itsensä rakastaja. Hänellä on kuulemma takanaan jo kolme avioliittoa ja neljä lasta, kaikki nuo ovat hänelle ihan yhdentekeviä ja lapsensakin inhottavat häntä.

Saattaa olla kateellinen vaikkapa lapsen syntymäpäivälahjoista.
Yhteen lapsistaan ei ole koskaan pitänytkään yhteyttä, eikä ole koskaan nähnyt tätä.
Tässäpä pähinkä pureskeltavaksi. Itse lähinnä mietin, olisiko tuostakin tullut ihan erilainen ihminen, jos olisi silloin lapsuudessaan otettu huostaan.
-----------
http://maxim-ex.blogspot.com/2011/09/tarpeidemme-tayttyminen-romanttisissa.html
Kauniin, raikkaan pirteän pakkasen kirvoittaman talvipäivän jatkoa kuitenkin kaikille.

18 kommenttia:

  1. Jännä juttu kun itselläni on juuri tämä ruhjotun lapsuuden kuvaus tulossa.. narsismista puhutaan paljon ja olen ymmärtänyt sen niin, ettei hän tunne ollenkaan syyllisyyttä teostaan tai mistään muustakaan, jos vain saa heti mulle kaikki tänne, valloittaessaan voi alkuksi olla mitä hurmaavin ihminen, joten se tässä pisti silmääni.. miksi nuo linkit?

    VastaaPoista
  2. Huomenta bestis-leskiseni.
    Joo-oo. Näin eri asiantuntijain kirjoittelut väittävät, ettei narsisti kykene tuntemaan syyllisyyttä mistään.
    Mutta tuo heti kaikki mulle, ei ehkä ihan osu kohdalleen, mutta toisen hän haluaa omistaa kokonaan.

    Linkit, ehkäpä vain viitteiksi, muista seikoista.
    Tässä eräs asiantuntijan selitys kahdesta erilaisesta.

    Tällaiset henkilöt eivät tunnista omia syvällisiä tunteitaan, eivätkä ole kiinnostuneita yleensäkään tunteisiin liittyvistä asioista. Heillä on vahvat suojakeinot tukemassa itsetuntoa, eikä heitä siksi kosketa juuri mikään heidän persoonaansa liittyvä negatiivinen palaute.
    Paksunahkaisten narsististen potilaiden lisäksi on myös ohutnahkaisia.
    He ovat yliherkkiä ja haavoittuvaisia jokapäiväisessä elämässä ja myös psykoanalyysissa, koska heidän suojakeinonsa eivät ole riittäviä. Rosenfeldin havaintojen mukaan ohutnahkaisten narsististen potilaiden itsetunto on vakavasti vaurioitunut lapsuuden aikana. He ajattelevat olevansa jollain epämääräisellä tavalla huonompia kuin muut, he häpeävät herkästi itseään ja kuvittelevat muiden torjuvan heitä.

    Miten sitten narsistinen häiriö syntyy? Kenestä tulee ohutnahkainen ja kuka suojautuu paksulla nahalla? Joidenkin äitien on vaikeaa löytää tunnetasolla yhteyttä vastasyntyneeseen lapseensa. He eivät siksi osaa olla luontevasti lasta lähellä. Lapsi tarvitsee äidin fyysistä kannattelua löytääkseen ihokosketuksen kautta minuutensa rajat. Sen lisäksi hän pystyy sietämään hyviä ja pahoja olojaan, jos äiti kykenee eläytymään niihin ja auttaa lasta tunteiden tunnistamisessa.

    Narsistiseksi kehittyvä lapsi on pettynyt varhaisessa vuorovaikutuksessa äitinsä kanssa, koska ei syystä tai toisesta ole löytänyt äidistä persoonansa kasvua tukevaa kannattelua. Siksi hän suojautuu vetäytymällä omaan maailmaansa. Ohutnahkaisella narsistilla on erilainen sisäinen maailma kuin paksunahkaisella. On hyvin mahdollista, että heillä on ollut jo syntymästä lähtien toisistaan poikkeavat geneettiset lähtökohdat. Sen lisäksi vanhempien heistä luoma mielikuva on vaikuttanut vanhempien suhtautumistapaan heihin. Ohut- ja paksunahkaisten narsistien sisäiset objektit ovat siksi muotoutuneet erilaisiksi ja ne vaikuttavat heidän käsitykseensä itsestään sekä antavat leimansa heidän ihmissuhteilleen.

    VastaaPoista
  3. Narsismista kirjoitetaan nykyään odella paljon. Ennen kai vain kärsittiin tai erottiin ja ADHD-ym. lapset oli muun kansan joukossa.Jo nuoruudessaan narsisti on varmaankin hyytävä tuttavuus, mutta kun narsistia ja alkoholiongelmaista ei aina joukosta tunnista tässä iässä. On meistä useimpien vaiheet jo niin moninaiset, että kuka tahansa voi olla kuka milläkin tavalla luonnevikainen. Olisihan se mukavaa, kun olisi onnellisia parisuhteita ja perheitä ja täystyöllisyys. Lähipubi voisi joskus olla kuin brittien olohuone,voisi liittyä seuraan vaikka katsomaan vaalituloksia, mutta suomalaisten kännäys on usein niin rajua,ettei sellaisesta 'yhteisöllisyydestä' tule mitään. (juo brititkin,ei sen puoleen).Suomessa on yksinäisyyttä liikaa, mutta en tiedä,onko tilanne sama muualla euroopassa. Onnea, niinistö ehkä...Cheers! merilii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merilii. Kiitti kommistasi.
      Totta narsismista kirjoitetaan nykyään tosi paljon.

      Aikaisemmin se oli tyypillisesti luokiteltu miesten taudiksi.
      Nyt vasta laajemmin tunnustetaan että se on nykyisin tulossa pääasiassa naisten taudiksi.

      Eräs syistä tähän väittämään on kuulemma naisten pärjääminen miehisessä maailmassa, mutta myös nykyajan yhä kiireellisempi ja pintapuolisempi elämä vaikuttaa, ja jos joku multa kysyy, niin mun mielstäni vielä kaikkein eniten, koska ihmisten itsekeskeisyys näkyy tätä nykyä joka paikassa.

      Poista
    2. Yhdyn meriliin sanoihin, koska syvistä tunteistani huolimatta olen välillä aika jäätävä tuttavuus ja syvästä rakkaudestani huolimatta, tunnen epäonnstuneeni kasvattajana jne. Kaikista varmaankin löytyy luonnehäiriöitä, jos oikein tiukalla seulalla katsotaan?? .. toisaalta yksi yhteen, ankaran lapsuuden kokeneena voisinkin olla sitä ja tätä ja vaikka ja mitä, omistani tiukastikin huolta pitävänä ehkä kuitenkaan en, särkyneenä ja varsin kompleksisena sopisin kyllä mihin vain kategoriaan, varsinkin kun en enää uskalla kokea edes kiintymystä, jos kyse on jostakin parisuhteen tapaisesta?

      Poista
    3. Metkaa, jälleen kerran. Aika yhteneväisiä ajatuksia.
      Toisaalta sydän on sulaa sopivan kohteen lähellä, ajatukset helliä Toisaalta taas, kylmää jäätä, jopa saman aikaisestikin.

      Toisaalta olen herkkä hellä ja kaipaan läheisyyttä, tuntien myös epäonnistuneeni isänä, erottuani myrskyisästä liitosta.
      Piemenpi paha kuiten se 22v takaperin tapahtunut eroni kuin yhdessäolo, vaikkakin olisiko tuo enää mitään muuttanut vaikka yhdessäkin oltais oltu, vaikkapa tähän päivään.

      Kun vieläkin kokee ja haluaa kokea, kiintymystä johonkin toiseen ihmniseen ja haluten olla tämän kanssa, sivulta tuleekin jokin kolmas? vaikutin joka tuo kielteisyyttä tähän suhteeseen, sitten toinen, kolmas... ...ja jälleen uudestaan, samaa kierrettä...

      Kiertää tie rakkauden, en jää yksin mä en, koska olen optimisti, edelleen..

      Poista
    4. Kaikilla meillä on kuten merilii sanoo vaikuttimia jotka ovat muokanneet jollakin tavalla tähänastista käytöstämme.

      Se mikä nykyaikana meiltä puuttuu ja mitä muissa pohjoismaissa on meitä enemmän, on suomessa ihmisten
      ja varsinkin perheen jäsenten keskeinen läheisyden puuttuminen.

      Poista
  4. Piti vielä sanoa,että Tarja Ylitalon laulu Mua kuule äiti on todella koskettava. merilii

    VastaaPoista
  5. Olet paljon kirjoittanut narsismista.. Kiitos siitä!

    Olen itsekseni miettinyt juttuja aiheesta ja olen tullut sellaiseen tulokseen, että meistä jokaisesta maan päällä elävästä ihmisestä löytyy narsistin piirteitä.

    Onkohan se sitten lopuksikaan paha asia, tässä kurjassa maailmassa?

    Oman edun tavoittelijoitahan meistä on suurin osa.
    Mutta itsepuolustus sallittaneen ihan jokaiselle meistä.

    Aina etsimme toisesta syyllistä, vaikka itsekin syyllistymme niin, niin moniin virheisiin.

    http://youtu.be/oC7d69Uo8NA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistat yllä samasanamuotoisesti aiemmin ilmoittamaasi textiä.

      Narsismi on meissä kaikissa syntyperäisenä luonteen piirteenä.
      Se on meidän luontainen puolustus, tai siis suojelukeino joka pitää (on pitänyt ammoin) meidät hengissä, suojelee meitä.

      Meidän kaikkien kuuluukin olla oman etumme tavoittelijoita, (evoluutio) voidaksemme elää omaa erityistä elämäämme.

      Parhaiten tämä kuulemma näkyy, tai tulee esiin pienten lasten temperamentikkuudessa, siis kiututteluissa, tahdonhaluissa.

      Vasta sitten kun tämä nuodostuu maidän käyttäytymistämme hallitsevaksi luonteenpiirteeksi, niin että alistamme ja hallinnoimme toista, aina omien tarkoitusperiemme mukaisesti,
      vasta silloin siitä tulee tuo varsinainen narsismi.

      Ulleriina itse puolustus ei ole samaa kuin silmitön hyökkäys hieman tahatonta lausahdusta tai esitettyä kysymystä kohtaan.

      Tämä tosin sattaa olla joskus myös pelkkää raivoa tai suuttumusta, mutta usein mitä pienimmissä, mitättömissä seikoissa esiintyessään se ei sitä ole, vaan jotakin muuta.

      Tässä. ;) Ole hyvä: http://youtu.be/AW-_SwzbPwU

      Kuuutamoisia öitä.

      Poista
  6. Tällä pääkirjoituksella jonka tuolta sivustolta löysin, pyrin esiintuomaan ses seikan että narsistista voi myös ns. tykätä, pitää ja jopa rakastua.

    Mutta ja kun. Se kaikki on turhaa. Narsiti ei ymmärrä tälläistä kiintymystä. Hän imee vain erilaisia tunteita, olipa ne mitä tahansa.
    Narsisti on tunnekylmä, koska hän on jäänyt ilman rakkautta lapsuudessaan.

    Syyllistä tässä ei kait kukaan ole suoranaisesti hakenutkaan.

    VastaaPoista
  7. Se vain, kuinka erottaa narsisti tutustuttaessa, hänhän on maailman hurmaavin ihminen,ja sitten myöhemmin alatkin nähdä vian itsessäsi. Tässä iässäkin voi ainakin vielä uskoa onneen. Ei liikaa odotuksia. Pitäisi ottaa ylimääräisenä bonuksena kaikki, mitä vastakkaiselta sukupuolelta nyt sattuu saamaan.Omat lapset ja lastenlapset ovat pysyvää ja tärkeintä, ja tässä iässä terveydestä huolehtiminen.

    VastaaPoista
  8. Merilii. Ei sitä ihan aina aivan heti tunnistakaan.
    Lisäksi he ovat lähes poikkeuksetta erittäin älykkäitä.

    Tässä asiantuntijan tekstiä , tuon asian tiimoilta:
    Narsistisille persoonallisuushäiriöisille on ominaista erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Henkilö kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättömästi hyväkseen.

    Narsisti vanhempana voi olla etäinen, omiin nautintoihinsa keskittyvä egoisti (ankara, välinpitämätön vanhempi) tai uhrautuva, syyllisyydellä ja rakkaudella manipuloiva hallitsija, joka toiset murtamalla nostaa itsensä keskiöön (marttyyri).

    Keskeinen ongelma molemmissa toimintatavoissa lasten näkökulmasta, on kyvyttömyys empatiaan sekä muiden tarpeiden huomioimiseen.

    Lapselle perustarpeiden tyydyttäminen on keskeinen lähtökohta turvallisen kiintymyssuhteen muodostamiseksi
    -----------
    Suhteessa: alkavat pienillä komenteluilla, usein erittäin herkällä, lähes räjähtävällä suuttumisella pienistäkin asioissa, jotka koskevat esim. hänen elämäänsä, elämän myöhäisempiä vaiheitaan.

    Vaatii jatkuvaa huomioita ja ihailua, haluaa aina olla ihailtu, kaiken keskipiste.

    Imee tunteita itseensä samalla tavalla, olipa palaute sitten hyvää tai kielteistä, niistä täyttymättä.
    Juuri näitä kaikenlaisia tunteita ja hyväksyntää vaille hän on jäänyt pienenä lapsena.

    Lapsuudestaan kertovat hyvinkin helposti, lähes itsestään, mutta kaikki muut tapahtumat, vaikkapa aikaisemmat ihmis-suhteensa pitää visuhkosti piilossa.

    VastaaPoista
  9. Hyvää yötä ystäväni ♥

    -Ihmisluonnon mukaista on ajatella viisaasti ja toimia järjettömästi.-

    VastaaPoista
  10. Antanet anteeksi kommini poiston:)
    Kokeilin linkittää uudella systeemillä musiikkiakin,
    ei näköjänsä onnistunut.
    Tässä se tulee niinkuin aina ennenkin, siis musalinkki:D


    http://youtu.be/Is38naHuxjE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta. Saat anteeksi, näinkin vankan rikkomuksen, mikä sentään lienee vallan tavatonta ..hih..!
      Mutta vain: pelkästään aloa luonnettani osoittakseni.

      Huomasin sen linkityksen ja kokeilin toki sitä heti, ja kuinkas ollakaan, eureka, sehän tuntui toimivan paremmin kuin hyvin.

      Hyvää päivän jatkoa Teille kaikille. Aamukahvi odottaa.

      Poista