maanantai 27. helmikuuta 2012

Haasteet ihmis-suhteissa -I osa (ennustus)

                

Tulkinta, haasteet ihmis-suhteissa. 

6.) Pluto neliö merkurius
Monikin lienee kiusaantunut taipumuksestasi pistää iso nenäsi heidän asioihinsa vähemmän kannustavalla tavalla. Sinun näkemyksesi asiasta ei tietenkään ole aivan vastaava, sillä sinähän haluat vain korjata havaitsemasi virheet toisten toimittamissa asioissa.
Ongelma syntyy kun yrität välittää arvokkaan huomiosi eteenpäin, sillä asioihin puuttumisesi koetaan poikkeuksetta negatiiviseksi ja tunkeilevaksi käytökseksi, eikä auta, vaikka tippasilmässä koitat vakuuttaa haluavasi vain auttaa asianomaista pääsemään parempaan lopputulokseen.
Tässä elämässä sinulla on täysi työ saada oma elämäsi pysymään jonkilaisessa järjestyksessä ja siksi sinulla ei kerta kaikkiaan riitä energiaa saada viestiäsi oikealla tavalla perille. Väärinymmärrysten pelossa lisäät alitajiusesti hiukan agressiivista sävyä sanomaasi, jotta sitä ei uskallettaisi ainakaan ihan suoraan tuomita vääräksi.

Vaikutus on kuitenkin päinvastainen, ja pian kaikki ovat varpaillaan jo ennen kuin ehdit suutasi avata. Tarve puuttua toisten asioihin on aina merkki jostakin selvittämättömästä ongelmasta omassa elämässäsi. Et voi ehkä suoraan oivaltaa mistä ongelmasta on kysymys, mutta tiedostamalla nämä merkit pääset lopulta ongelman ytimeen.  
Parisuhde toimii juuri niin kauan kun sinä huolehdit omista asioistasi ja pystyt olemaan puuttumatta kumppanisi tekemisiin, vaikka kuinka vaikuttaisi että hän ajaa itsensä vararikkoon, tai muuten kestämättömään tilanteeseen.
Tässäpä sitä haastetta ihan kylliksi yhdelle ihmiselle.


7.)  Mars puolineliö Venus
Kun tunteet ja seksuaalisuus eivät kulje käsi samalla aaltopituudella, niin silloin on opittava hyväksymään ne erillisinä ja eriaikaisina tapahtumina. Tämä on eräs sinun opinkappaleistasi tässä elämässä. Heti kun uskallat pitää tunteet tunteina ja seksin seksinä tulet huomaamaan, että ne sisältyvät aina toinen toisiinsa.
Ennen tätä ovallusta saatat kokea jommankumman puuttuvan ja katsot ettei menossa olevaa suhdetta kannata jatkaa. Normaalissa elämässä on haasteenasi oppia rakastamaan tekemistä ja unohtamaan tekemisen tuottamat tulokset. Ellet opi nauttimaan itse tekemisestä, et koskaan voi nauttia myöskään siitä mitä saat aikaan.

(Tekemisestä, varsinkin käsilläni tekemisestä, olen aina nauttinut, teinpä sitä sitten lapiolla tai kaivinkoneen kauhalla tahi muuten, ns. paljain käsin, siitä kiitos, muskelini.)

2.) Pluto oppositio Kuu
On jollain tavalla kohtuutonta, että sinulle joka kaikkein voimakkaimmin pyrit tekemään elämästä turvallisen ja molemminpuolisesti selkeän kokonaisuuden, se ei millään muotoa tunnu olevan mahdollista. Onnistut aina jollakin tavalla synnyttämään ristiriitoja tai ongelmia, joista saat hyvän tekosyyn osoittaa mieltä kumppaniasi kohtaan.
Sinusta saattaa jopa tuntua, että riidat kuuluvat olennaisena osana parisuhteeseen, etkä kiinnitä niihin sen kummempaa huomiota ennekuin homma on lähtöitkuja vaille umpikujassa. Negatiivisilla reaktioillasi on suunnattoman voimakas vaikutus kaikkiin läheisiisi ja siksi sinun on tärkeä ymmärtää, mistä reaktiosi oikein johtuvat.
Toteutat maailmankaikkeuden kehityksessä oman elämäsi kautta muutoksia, joita et itsekään pysty ymmärtämään, mutta joita vastaan et myöskään voi taistella.

Ellet uskalla seurata voimakkaita tunteitasi ja fiiliksiäsi päivittäisessä elämässä ja tehdä jatkuvasti äärimmäisen itsekkäitä ja pelottavia ratkaisuja, niin eipä ole paljoa odotettavissa rakkauselämältäkään. Tämän kuvion kanssa on syytä tietoisesti välttää kaikkia mahdollisia sopimuksia ja rajoituksia kumppanisi kanssa, sillä jokainen sopimus ja velvollisuus lisää turvattomuuden tunnettasi ja saa sinut  käyttäytymään lapsellisen uhmakkaasti rakastettuasi kohtaan. Kaikki yrityksesi hallita ja määrätä kumppaniasi tulevat kaatumaan oman alitajiusen muutostarpeesi alttarille.

8.) Neptunus neliö Venus
Moni läheisesi saatta pitää sinua toivottoman romantikkona ja idealistina vaikka omasta mielestäsi elät aivan normaalia ja suhteellisen realistista elämää. Yliampuva idealistisuus ja epärealistiset odotukset ovatkin alitajuisia taipumuksiasi aina silloin kun et uskalla toteuttaa omaa, kaikki rajat rikkovaa ja täysin ennalta arvaamatonta arvomaailmaasi.
Sinä voit löytää kauniita ja sinulle tärkeitä asioita tai ihmisiä vain seuraamalla alitajuntasi viestejä. Ellei sinulla riitä rohkeutta alitajuntasi ja luovan hulluutesi toteuttamiseen käytännössä, niin mikäpä sen helpompaa kuin elää tätä toimivuutta kuvitelmien varassa.
Näin sinulle käy hyvin helposti ja siksi läheistesi arvio epärealistisista odotuksista rakkauselämässä osuu yllättävän hyvin kohdalleen.
Tulet kohtaamaan yhä rankempia pettymyksiä rakkauselämässä, kunnes opit seuraamaan intuitiosi viestejä ja ottamaan ilon irti elämästäsi juuri silloin kun siltä tuntuu kumppanisi sanomisista välittämättä.

4 kommenttia:

  1. vaikeeta on,vai mitä. Yhtä taistelua, päivällä leivästä, yöllä, jaa sanoppa se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) yxex-kultainen anonyymi.
      Yöllä ei ole tarvinnut taistella, koska kaikki tapahtumat, mikäli niitä on ollut, perustuvat mollemminpuoliseen vapaaehtoisuuteen, kuten kanssani yleensä.
      Ei pelinhallintaam sägyn kantilla, kuten se ehkä ;) sinun kanssasi tapahtuisi.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beate. Kiitti kommistasi. Toisen miellyttäminen kostaantuu ennepitkää, ja mieluimmin pikemmin kuin luuleekaan, omalle itselleen.

      Tätä samaa olen myös toitottanut kymmeniä kertoja. Jos itsellä on muutos halukkuutta, toinen ei edes yritä muuttua.
      Mun mielestäni vois edes yrittää, mutta ellei, niin poikki.

      Poista