Laulajan lauluja :)

Hello, kaikille sivullani piipahtaneille pitkästä aikaa. 
Eipä ole tullut kirjoiteltua hetkeen, eikä tälläkään hetkellä ole mitään järkevää asiaa, mutta uskollisten sivustojani seuraavien lukijoiden takia yritän jotakin kraapustaa.

Menestys tekee ihmisen nöyräksi, epäonnistuminen katkeroittaa. 
Jostakin syystä jo tänään on sivustollani ollut vierailija määrän ennätys, lähes 300 vierailua kotimaasta (tämä klo 16.50 mennessä, ennen tämän julkaisua).
Muut vierailut sitä lisää täydentämässä.

Paljon on tänä aikan vettä virrannut vantaan koskessa, kymijoen haaroista puhumattakaan. Nuutin päivä on mennyt, kaamos aika pohjoisessa päättynyt pieni kurttunen, 20v vanha joulukuusi on vielä pöydälläni, iltaan valoa antamassa ja tällä viikolla taltioin sen odottamaan seuraavaa joulun ja vuodenvaihteen sesonkia.

Talvinen päivä on Pirkanmaalla ollut kaunis ja aurinkoinen, pakkasta tasainen - 10 viimeviikon kovan -26 asteen pakkasen päätyttyä, jolloin talitintit olivat yhtä herttaisen pörröisiä, kuin oheisen kuvan - 25 asteen pakkasessa kärvistelevä kuhnuri, luonnon helmassa piipahtaessaan.

Elämä ottaa elämä antaa, joten jälleen yksi elämää rikastuttava kokemus on takana, päättyneenä, palaamatta. Tuo kokemus joka sekin eräs ainoa laatuinen elämässäni.
Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa sanotaan, tosin en tiedä koska toivo alkaa muuttua epätoivoksi, tai toivottomuudeksi. 
Toivottavasti näin ei käy kuitenkaan vielä hetkeen, elämä on mielenkiintoista ja olen elämääni edelleen tyytyväinen, ja omalla tavallani jopa onnellinen.

Jo poikana sen minä huomasin,

pienet kolhut ei kulkijaa kaada,

Ja se tyttö, se kulkee jo jossakin.

jos on kumppani määrä mun saada.

Niin se tyttö se kulkee jo jossakin, 

jos on kumppani määrä mun saada.

Ja jos itse mä turkkini tuhrisin, 

aina itse se puhtaaksi nuollaan, 

ja ne kuuset jo kasvaa jo jossakin, 

joista kerran mun arkkuni vuollaan. 

Ja ne kuusetkin kasvaa jo jossakin,

joista kerran mun arkkuni vuollaan.

Ei pehmeeksi pöyhitä pelimannin pielusta,

eikä patja ole untuvaa,

kaipaa jostain syvältä sielusta

kolkkaa kodilta tuntuvaa.

Sillä kansan kourassa hajallaan,

aina on tämän laulajan lantit, 

jää pelimannin perinnöksi ajallaan,

velat vekselit vipit ja pantit.

On hankala syntejään tunnustaa,

kun ei kaikkia niistä ees muista,

ja paljon soi sielussa sanottavaa,

mutta kuivana kieli ei luista.

Ja niin paljon soi sielussa sanottavaa,

mutta kuivana kieli ei luista.

Kai siksi on tartuttu tuoppeihin,

ohikulkija tarttuu suoraan,

ja se ohra jo lainehtii jossakin,

jota ensi jussina juodaan.

Ja se ohra jo lainehtii jossakin,

jota ensi jussina juodaan.

Ei pehmeeksi pöyhitä pelimannin pielusta,

eikä patja ole untuvaa,

kaipaa jossain syvällä sielussa

kolkkaa kodilta tuntuvaa.

Vaikka soppa on kylmää ja leipä on sitkeä

auta ei päätänsä aukoa.

Itse voi valita, nauraa vai itkeä,

kunhan soitto ei taukoa.

Sillä kansan kourassa hajallaan 

aina on tämän laulajan lantit,

jää pelimannin perinnöksi ajallaan

velat vekselit vipit ja pantit.

On haaveista suurin jos elämään

jäis yksikin lauluistansa,

ja hänen mentyä penkiltään,

sitä vielä laulaisi kansa,

- Sitä vielä laulaisi kansa.

-  Jenkka / Laulajan lantti / Timo Koivusalo -

                                                   

Illan musiikki osuus.

Hiljaista, näin isänpäivän jälkeen.

Ei tunnu olevan inspiraatiota kirjoitella mitään suurempia tähän hämyiseen iltaan.
Joskus näen iltahetken hämyisenä, joskus sinisenä, joskus tummanpunaisena.

Omasta puolestani olen saanut nauttia tämän illan tumman syvänpunaisestä väristä.
Näin ehkä siksi kun pidän pääväreistä sekä murretuista väreistä, sekoitettuja tai kerrattuja enemmän.
Elämä koostuu useimmiten niistä pienistä onnen hetkistä, niiden nautinnoista. 

Tässä niistä yksi musiikki vaihtoehto tähän iltaan.   

                  

                                          Ihminen tarvitsee toista ihmistä,
                                             ollakseen ihminen ihmiselle
                                                  ollakseen itse ihminen.
                                           Lämpimin peitto on toisen iho,
                                            toisen iho on parasta ruokaa.
                                       Emme ole tähtiä, tai taivaan lintuja.
                                      Olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
                                               Ihminen tarvitsee ihmistä.
                                                 Ihminen ilman ihmistä, 
                                        on vähemmän ihminen ihmisille,
                                        vähemmän kuin ihminen voi olla.
                                               Ihminen tarvitsee ihmistä.
-                                                                           - Tommi Taberman -



                                                              Hyvää yötä. 

Maanantai aamulla...

Kello käy kohden puoli kuutta.

Aikainen aamu. Kahvi tuoksuu edessäni mukissa höyryten, selaillessani näitä sivuja.
Selailen niitä näitä päästen tekstiluettelon kohdalle.

Katson luettelon oikealle puolelle hieraisten silmiäni. Hiljaista, tosi hiljaista. Ei ketään vierailijaa, ei koko aikana.
Vielä eilen illalla ennen nukahtamistani seurailin näitä sivuja seuraillen myös vierailijoiden märää sekä katsojia mistä maasta kuinka paljon on ollut vierailijoita.

Ranska on tänä iltana tai vuorokauden aikana ollut suurin maa josta vierailijoita on ollut 34 eli, toiseksi eniten heti Suomen jälkeen.

Nyt vierailijoiden määrä näkyy olevan nolla tuossa listassa, joten kääntelen vaihtoehtoja katselijamäärien selvittämiseksi. 

Ei ketään ei yhtään ainoata katsojaa koko aikana, vaikka eilinen lukijamäärä ylitti reilusti yli normaalin katsojain määrän.

Kunnes yht äkkiä, se yksi ainoa uskollinen kointähti joka aina uskollisesti ilmaantuu viimeistään aamun puoli kuuden aikaan sivustolleni, usein paljon aikaisemmin.

Mutta nyt ei näy ketään muuta, ei koko aikana mikä tänne meikäläisen on tullut kirjoiteltua. 
Poissa on kaikki, niin katsojat, maat, kuin mannutkin.

Tulevatko lukijamäärät vielä joskus näkyviin ken sen tietäisi, jää nähtäväksi.
Näiden seuranta tuntuu silti toimivan, yhdestä ainokaisesta uskollisesta päätellen.



               

Kaikesta huolimatta. 

Kiitos teille kaikille uskollisille vierailijoilleni. 

Hyvää päivän jatkoa.

Keittiökuvia, vastaus haasteeseen.

Se on pieni ja vaatimaton kuten minäkin
joten sinne ei niin suuria ihmeellisyyksiä 
mahtune.Tämä siis on vain kettokomero, johon ei paljon muuta mahdu. Mikroaaltouuni on ollut nöykkiön työmaalta lähtien taltioituna jonnekin alakaapiston suojiin.
Se ei ole koskaan ollut mulle mieluinen välinen.
Kätevyytensä se on osoittanut haalenneen kahvin uudelleen lämmittämisessä johon tarkoitukseen se sopii mielestäni mitä ihanteellisimmin.
Kahdelle katettu
Oikealla oleva kuva on parhaan suosikkijuomani jemmapaikka, jonka tällä hetkellä vielä täyttää tuo
tarjous-paljous, jota pyrin omakäytössä suosimaan. Muitakin lajikkeita toki löytyy, mutta nämä on käytettävä ennen marraskuun loppua.



Liedellä oleva kuva vielä hieman lämpimästä kasarista, jonka keskimmäinen tyttäreni lahjoitti.
Kaikki paistinpannut nakkelin roskiin
viimeviikolla, vieläpä sen raskaan valurautaisen kovanaamankin, joka palveli monia herkullisia vuosia kunnes, jostakin syystä sen pohjaan jämähti muutama juustoinen grillimakkarankuva kuisiksi ajoiksi.
Nyt käyn hakemassa tarjouksesta uuden 24 + 28 cm (10€) tokmannin setin.


Tässä kuvassa näkyy osa mieltymystäni
mausteisiin. Keramiikka kipposet ovat äitini perua, valmistaja on Vappu Potila,
äitini hyvä ja uskollinen ja ystävällinen naapuri, jonka harrastus keramiikka oli. 
(Finnairin Potilan äiti ja tuon miehen vaimo jota näytteli talvisota elokuvassa Kari Kihlmann)
Vasemmassa kipassa himoitsemani isot vielä jäljellä olevat sipulit, oikeassa nuo kuivatut chili nagamorich lajikkeet, joiden
kaverina yleensä on (esp.) valkosipulit.
Tällä kertaa ne juuri lopahtivat kasarissa.


Tässä vasemmalla tämänhetkinen lohtu eläämäni. Kaikki oveen ripustetut postin
tuomia, oven sisäpuolella olevia lukuun ottamatta, punainen possu väittää, hetki suussa ikuisuus vyötäröllä.
Sisäpuolella on toinen, Miss Piggy, joka oven auetessa havahduttaa kruik-kruik äänellään unisemmankin oven avaajan.
Lisäksi siellä on toimiva valo, kaksi kevyt maitoa joista toinen avattu, juustoa edam, emmental, flora paketti ja pala tytinää.
Siis aladopia ja 1/3 osa voipakettia
Lisäks siellä on yksi säätönappula.



Tiskipöytä on tyypillisimmillään tähän aikaan arkipäivästä.
ExtraVirgin öljyt etusijalla syystä että,  tässä huushollissa on niin harvoin nähty mitään ennalta koskematonta.
Enhän ole koskaan omistanut edes uutta autoa, miten sitten mitään muutakaan.
Eikä hyvin sisään ajettua mikään voita.
Kuvassa on myös suuri harvinaisuus.
Perunakattila, joka vielä tiskivuoroaan odottamassa. Harvoin tulee perunoita ostettua, mutta nyt torstaina niin tein ja tuntuu että loput jääkaapissa olevat uhkaavat nyt jäädä kenties kokonaan käyttämättä.
                                                 

Hyvän ruokahalun ystäville.
Tässä vasemmalla hän,  itse pääkokki, jonka tunnistaa iättömästä mallista tunnetusta tunnustetusta muotoilusta
Kovin viisas hän ei ole, kuten usein on todettu, todistettu
mutta sähkön johtimena hän toki on parhaasta päästä. 

Hieman on lonkka-asento vaivaa kuvastakin nähtävissä,
lippa vinollaan, mutta mutta kokonaisuus vielä kuosissa.
Tällä on vielä paljon kokattavaa ylläkuvatussa keittiössä.
Paljon kokkasit, paljon pilasit, eikä vieläkään kasarisi ole kylmenemään päin, joten tällä periaattella vielä mennään.

Leipomista tämä kokki ei harrasta, ei myöskään osta puolivalmiita pulla-aihioita, mutta sensijaan se ostaa kaurakakkoa (kaura-hiivaleipä) < 16% sekä ruisleipää
jota nautitaan yleensä aamiaisella tai kahvinkera, lisukkein varustettuna. Pullaa täällä ei siis syödä.

Pakastimesta löytyy naudan pihvejä, maustamatonta kanaa fileinä ja suikaleina, suikale-possua, sekä vihanneksia, ja pyttipannuainekset, peuraa, poroa
kebab-lihaa, tarjousnakkeja (2€ 900gr), prinsiinnakkeja sekä kylkisiivuja.
Toisessa säilytyskaapissa toiset kahvilajikkeet, myslit, kuivatut hedelmät, kananmunat
salaattitarpeet ja rahka ovat ostoslistalla, jahka tuonnempana tästä kaupaan ehdin.
Keittojen tekeminen kesäaikaan ei ole maittanut, jauhelihatarjouksista huolimatta.

Siinäpä ne meikäläisen pääasialliset elämän eväät sitten ovatkin. Ja mikäli ihmettelette
missä on sokeri niin vastaan että kyllä sitä on, hienoa sokeria kahdessa rasiassa, jota
meikäläiseltä kuluu hirveän vähän , pääasiassa vain salaatin valmistamisen yhteydessä.

Tärkein näistä keittiöni kodinkoneista tuntuu kuitenkin useasti olevan kahvinkeitin ja paistinpannu sitä seuraavana.

Toivottavasti tämä kelpaa vastauksenani kysyjälle, haastajille sekä muille lukijoille.
Muuta ei ole tarjolla. Ai pahus, se musiikki meinaa unohtua...

               


Hyvää päivän jatkoa.

Kiitos vierailijoille.

Sateinen sunnuntain aamupäivä...

...joten on ehkä aikaa muistella laulujen sanoituksin elämän draamaa ja rakkautta.
Nehän ne juuri ovat niitä elämän suoloja, jotka jaksavat kiinnostaa ja kiehtoa.

Kai mulle hetkisen, suonette kuunnellen, oon lapsi yksinäinen öisen kaupungin. 
Tiedä et lukijain, kuinka mä syömmestäin, taas teille riemuja vai tuskaa kertoisin. 
On onni kauneinkin valhetta vainen ja hurma hetkien pois kiitäväin. 
Käy öisten lyhtyjen, loistehen sammuen, mun tieni virvatulta kohti yksinäin...
Yö perhonen

Ken haaveistaan rakentaa linnan, tuonne tähtien tarhaan, hän siitä saa maksaa myös hinnan, aina käydä saa harhaan. 
On murhe taas täyttänyt rinnan, jälleen menetin varmaan, murtui elämäin, jälleen yksin jäin, tietää kun mä sain.
Murtunut elämä

Tämän hienon venäläisen valssin sanoin (Maks A Kjuss), jonka alempana olevat "syyskeltaiset" alkuperäiset sanat ovat K Raikon, eli siis Kauko Käyhkön käsialaa, 
voin todeta olevani (jälleen) hieman harmissani tulokseen johtaneista päätelmistäni.

Olehan erehtymätön joissakin asioissa, harmi sinänsä, joka näin myös surukseni on tunnustettava, myös muutamissa niistä, mitä ihmisluonteen käytösmallin tulkintoihin tulee, luottaen intuitioon, tunneälyyn, sekä elämänkokemuksiin, joista viimemainittua juuri haluasin muuttaa heidän ansioistaan, heidän, joiden takia on vielä halua uskoa tulevaisuuden suomaan uuteen mahdollisuuteen. 

                 

Toisaalta ymmärrän myös muita, seikka joka on heikkouteni, naiivi realistinen, muiden usein huomioimatta molemminpuolista scannaus (dx) mahdollisuutta.               

Uskon kuitenkin elämään, sen suomiin erilaisiin mahdollisuuksiin, uskon yhä ihmisiin vaikka se joskus hieman turhaa vaivaa ehkä tuottaakin, mutta eihän mitään saa, ellei jotakin yritä, saaden aikaiseksi lisää kokemusta ja variaatioita, ellei mitään muuta.
Mikäli elämä tuottaisi muuta, kuin ylivaltaisuus- tai riippuvaisuus-suhteen, olisi se kenties lopulta sitä kaivattua yhteisen elämän suomaa nautintoa.

Koska olemme jälleen syksyn kynnyksellä, seuraavat 3/4 tahtien sanoituksin:

Syyskeltaiset lehdet maan peittää, 
pitkä on päivä ja harmaa. 
Se surujen varjoja heittää, 
tielle, miss yksin mä harhaan. 
Sun luotas vei kohtalon reitti, 
ruusuilla muistosi peitti. 
Yksin jäin mä kun, 
muistoasi sun 
hellin yksinäin, 
tuskaa syömmessäin, 
rauhaa, koskaan ei saa.

Kauan kestänyt ei, 
meidän onnemme aika.
Kauan en, saanut sua,
nähdä vierelläin.
Onnemme tuon, 
liian kauniiksi kai teit.
Kohtalo kostaa,
yksin kun jättänyt on...

On kaukana onnekkaat päivät, nyt nään taivaan niin harmaan, on jäljellä muistojen häivät, kanssa hetkistä armaan, ne mitä en tahtonut jäivät, yhden tiedät sä varmaan, 
toiveet murtuneet, haveet haihtuneet, ne on onnesta, jäljellä nyt vain, kaikki muu on pois.
Miks aina on niin, ettei onneen voi luottaa, jos unelmiin, uskoo pettymyksen saa, 
kun toivo ei, ei voi murhetta tuottaa, eikä voi vuottaa, surua ahdistavaa.

"Ne mitä en tahtonut jäivät, yhden tiedän mä varmaan, toiveet murtuneet, haaveet haihtuneet, ne on onnestain, jäljellä nyt vain, kaikki muu on pois....!"

                

Jälleen olen yhtä tai sanoisko useampaa, joskin pienehköä ;) kokemusta rikkaampi. Ehkä kenties myös :) muut, jotka edelleen elävät ikiteini-ikäisyyden maailmoissaan.

Nyt, kun punaposket on nautittu, makuvivahteet tiedostettu, tie kutsuu jälleen kulkijaa.


Kiitos vierailijoille. Hyvää päivän jatkoa.

Keskikesän salamointia...

Sunnuntain iltamyöhäinen. Nukahdan tapani mukaan nojatuoliini katsellessani toisella korvallani samanaikaisesti vanhaa, monenmonesti jo esitettyä Eastwoodin filmiä.

Näen unta kotini vanhasta aittarakennuksesta, jonka oviaukosta olen onnistunut ajamaan pienkuormaajalla jotenkin sisään. 
Mietin, edelleen unessani,  miten hitossa se on ollut mahdollista, onhan oviaukon alaosassa kolme hirttä kynnyksenä, oviaukko itsessään on leveä, mutta matala, niin että siitä joutuu (i/u) kumartumaan aina sisään mennessään. 
Yhtä siisti katajanoksilla lakaistun puhdas se oli kuin aina aikaisemminkin sen muistan

Näin on myös todellisuudessa, vaikkakin aittarakennus on siirrettynä alkuperäisestä sijaintipaikastaan ja nostettu nyttemmin korkeammalle alkuperäisestä tasostaan.
Havahdun äkisti ajatuksiini. Uni ei maita, olen täysin hereillä kellon lähestyessä puolta yön hetkeä, viipyen vielä vanhan vuorokauden puolella muutamia minuuttejaan.

Ajatus vaivaa kiehtoo mieltä, sielussa, tai paremminkin sydämessä salamoi hiljakseen.
Samoin on myös ulkona. Tumma synkänpimeä taivas antaa jostakin kaukaa valonvälkettä, välkyntää, hiljaa kantautuvan kaukaisen kumun mukana.
Salamointia on luvattu säätiedoituksen mukaan ja myös rajuja ukkosia pirkanmaalle.
Niin luvattiin eilenkin, vaan nittä ei liiemmälti näkynyt, paria pikku väläystä lukuunottamatta

                

 
Odottelen mieli virkeänä, selaillen nettiä aikani kuluksi, ajatuksena katsoa miten tuo ukkosrintama kehittyy
Kaukainen kumu lähenee,  jymy yltyessä yhä lähestyväksi jylinäksi.
Tienoon täyttävät pian huikaisevan kirkkaat ja alati jatkuvat salamoinnit. 
Räiske yltyy kimakoiksi kirkkaiksi kaiken valaiseviksi räsähdyksiksi, joita ihailen avoimesta ikkunasta. 
On kirkasta kuin päivällä, tai ei, vaan itseasiassa paljon kirkkaampaa.


Räike ja jyminä yltyy jatkuvasti, tuulee jonka kuulee puunlatvojen tuottamasta huminasta.
Lähden ulos katsomaan tuota jatkuvaa välkettä, mieleni tehdessä myös autoon jäänyttä vajaa sikari askia, jonka pohjalle muistan niitä vielä jääneen pari kappaletta.
Pian olen ulkona ihailemassa valkoisena välkkeenä näyttäytyvää pihanäkymää ja lähimetsän salskeita puita. Muutama pisara napsahtaa kuuluvasti osuessaan. 
Jylinä jatkuu ulkopuolella kauan, alkaen viimeinkin laantua, jylinän etääntyessä.

Tuota räiskettä on kestänyt kolmisen tuntia, hieman runsaat, välillä kerran etääntyen, palatakseen vain hetkeä myöhemmin entistä rajumpana takaisin, palaten joen tältä puolelta, kosken juoksua vastaan, mennessään sen alajuoksun mukaan matkaten.


                 

Näin on myös joskus live-elämässä. Salamointia esiintyy, kuitenkin useimmin onneksi pieninä nautinnollisina sy(t)kähdyksinä, hieman samoin kuin pienenä ottaessaan / saadessaan paimenpojan aidan langasta "tällit" itse itselleen.


                              


Tämä salamointi joka sisältä lähtee on kuitenkin laadultaan pehmyttä ja rentouttavaa, sellaista jossa ei ole erillisiä iskupiikkejä, vain tuota hyväolon tuottaavaa sykähtelyä.
Tälläisesta pidän. Toki pidän myös tietyistä pituuksista, vaikka olenkin huonosti pärjäävää mallia, mitä lähes kaikkiin alle 160 cm mittoihin tulee, kuinka ne silti kummasti mieltä kohdallani kiehtovatkaan. 


Hemmetisti on pakattuna amppeereita tuohon 1952 valmistuneeseen paristoon.
Mietinkin joskus mistä tämä lataus tulee ja kauanko kyseinen virtalähde sitä luovuttaa. Sivuseikka, joka tosin on vain hyvin hentoinen takaa-ajatuksen johdannainen.
Joskus paristot on kuitenkin ladattava uudelleen, ehkä vaihdettava kokonaan uuteen.

Mutta, siihen mennessä nautin tuosta 156 cm näkymästä (ajatelematta tulevia/tulevaa), vaaleasta lyhyestä tukkamuodista, hymystä,  päälaelle työnnetyistä aurinkolaseista, vihreistä silmistä, rentona pulppuavasta naurusta, siroista nilkoista, aatellen samalla missäs hitsissä ;) ne kesakot taas olivatkaan.


Toivottavasti tämä olisi durachell, se pitkäkestoinen patteri, tiedättehän...


Kiitos uskollisille vierailijoilleni.
Hyvää päivänjatkoa.

Älä tuhlaa...

Älä tuhlaa aikaasi ihmiseen, joka ei tuhlaa aikaansa sinuun.

Älä tuhlaa rakkauttasi ihmiseen, joka ei tuhlaa rakkauttaan sinuun.

Älä tuhlaa kyyneleitäsi ihmiseen, joka saa sinut itkemään yhä uudelleen ja uudelleen, valuttamatta itse yhtäkään sinun vuoksesi.

Hymyile ihmisille, jotka saavat sinut hymyilemään.
Luota heihin jotka ovat sen arvoisia, tuhlaa aikaasi heille jotka sitä arvostavat.

Ja muista, että jokainen ihminen tekee oman onnensa valitsemalla lähelleen ne ihmiset, jotka saavat hänet hehkumaan!

Kopioi seinällesi jos olet samaa mieltä

Torsta-aamun mietteitä..

Aikainen aamu. Kello hieman vaille neljä ( < 4 am),  tämän aamun varhaishetkellä.
Lehdenjakajaa ei vielä näy, ei kuulu. Eipä silti, en lehteä kaipaa, enkä ole sitä tilannut.
Aamuhetki on raikas, kaunis, auringon noustessa tuota tuttua rataansa, ollen nyt jo näkyvissä kokonaan oranssin kirkkaana hehkuvan säteilevänä pallona, nousten kohti lakikorkeutta lähes silmin nähtynä, sen säteiden kullatessa vielä puiden latvojen yläosat, lintujen alkaessa hilakseen äännellä niiden herättyä aamun askareihin.
Taivaan täyttää nyt yhteneväinen tumma synkkä pilvilautta.

On aivan kuin suojaisella, leudolla talvisäällä. Avaamastani keittiön ikkunasta haistan
ilmassa tuntuvan kosteuden tuoksun. 


Laitan kahvin tippumaan tehden itselleni voileivän sen kyytipojaksi. 
Katsahdan uudelleen ulos ja on aivan niin kuin jokin olisi laskenut suurensuuren tummansinisen kannen kaiken näkyvissä olevan taivaan ylle. Ainoastaan pieni yhä kapeneva rako jossa auringon valo hehkuu, kajastaa vielä kapeana kaistaleena puiden latvojen tasolla.
Säteiden kuulto puiden rungoista ja oksistosta on nyt kadonnut aamun hämäryyteen.

Vain hetki ja koko taivaan kansi umpeutuu yhtenäiseen tummaan pilviverhoon.


Kahden mukillisen jälkeen aamiainen on siemaistu. Suljen ikkunat odottaen sadetta alkavaksi, mutta sitä ei tule, ei pisaraakaan. Mietin missä mahtaa sataa kaatamalla.


Istahdan nojatuoliin mieliasentooni johon hetken kuluttua olen nukahtanut kuin tikka.
Kello käy, aika kuluu ja havahdun ikkunaan törmäämisestä kuuluvaan jysähdykseen, sitten toiseen ja kolmanteen, siipien surahdus kertoo että seuraavat kurvit eivät mene linnulta liian pitkäksi.  
Olen muutamana aamuna, ilman viileennyttyä tällä viikolla seurannut pihan suuressa männyssä ahkerasti uurastavaa pienten lintujen joukkoa. En tunne lajia, mutta ne kieppuvat kuin kolibrit noissa männyn oksien päissä, napostellen jotakin neulasista ja kuihtuneista kukinnoista.
Näitä pieniä hentoja touhukkaita otuksia on kiva seurata, katsella niiden puuhia, iloista pylpähtelyä, aaltoilevaa hieman ilkamoivaa lentoaan kun ne pyrähtävät muualle.


lltapäivällä seurailen vanhaa kotimaista elokuvaa, torkahtaen hetkeksi telkkarin eteen
tapani mukaan, sitä katsoessani.


Havahdun pian näihin jysähtäviin ääniin uudelleen, tajuamatta vielä kolmannellakaan kerralla mistä ne tulevat. Mitään ei näy. Keittiön ikkuna on jälleen avoinna ja kohta sieltä pyrähtää pieni lintu, jysähtäen vauhdilla olohuoneen ikkunaan meikäläisen katsellessani, pudoten lattialle. 

Mietin miten sen mahtoi käydä, ihmetellen linnun kestävyyttä mikäli se yhä on elossa. 
Missän ei näy, kun koitan sitä varovasti verhontakaa yrittää katsoa. En näe missään, 
ei kuulu pienintä ääntä, ei rapinaa, ei liikettä. Hiljaista on.
Mietin että lämpöpatterin takaa varmaan sen löydän kuolleena. Tyhjää on sielläkin.
Kunnes, löydän sen pöydän vahvan jalan takaa hiljaa paikaltaan.
Ei liikettä, ei minkäänlaista. Lähestyn kädellä ja lintu liikahtaa.


Puhelen sille hiljaa ja rauhoittavasti noutaen keittiöstä pyyhkeen, miettien miten saan sen kiinni ja ulos.  Lähestyn ja lintu hieman liikauttaa päätään ympäröidessäni sen
löysästi pyyhkeen avulla. Siellä se nyt on, mutta kuinka nostan sen vahongoittamatta.
Yritettävä on ja kuperran käteni löysästi kasan ympärille, miettien pääseekö se minulta jonnekin karkuun. Pääsen onnellisesti nousemaan ylös ja julmettu kirkuminen kuuluu ulkoa korviini sen emon seuratessa tapahtumaa oksalta kutsuen poikastaan hädässä.


Lähestyn avointa keittiön ikkunaa ja huuto muuttuu kirkuvaksi laantuen pian. Pyyhe liikahtaa ja pienipieni ruumis osoittaa hirmuista elämisen halua ponnistellen voimalla vapautta kohden, työntäen pienen lapsen sormenpään kokoinen päänsä pyyhkeen raosta väkisin näkyville. Jalat ja siivet liikkuvat.


Kurotan ikkunasta kauemmas raottaen pyyhettä ja hups, lehahdus kasvoillani, tuttu pyrähtävä ääni ja iloinen ääni pääsee linnulta, vallaton aaltoileva lento kauemmaksi
linnun kadotessa näköpiiristäni kaukana olevan männyn oksien suojaan.
Tilanne on onnelleisesti ohi. Lintu lentää jälleen. Kuinka noin pieni kestää tuollaiset törmäykset mietin, jolle syyksi löydän vain tuon keveyden ja vankat ontot luut.

Hämmästyttävintä tässä kaikessa oli huomata tuo suunnattoman suuri elämisen tahto
sekä vapauden tuottama riemullinen lento kaiken tuon paniikkikokemuksen jälkeen.


Kiitos vierailustasi.
Hyvää illan jatkoa.

Minne matkasi kuljet.

          Niin minut kun sinut on kohtalo laittanut kulkemaan tätä elämänhetkeä.
                                   Ei pidä yllättyä sattumuksista ja kohtaamisista,
                                   sillä elämä on meidän kaikkien yhteinen matka,
                                         mihin sitten olemmekaan menossa...
                                                              - Roni -


                      
                                                               
                           Tosin suunta on viimeaikoina ollut hieman hakusessa.
                              Aina ei  tunnu tietävän onko tulossa, vai menossa.

Kiitos vierailustasi.

Hyvää illan jatkoa.

Voi violetta, tätä hiljaiseloa ja aiheiden vähyyttä...

..tuntuu olevan ilmassa, yhdellä sun toisellakin, puhumattakaan plogien kirjoittamisesta.
Ja, vaikkapa edellisistä syistä johtuen tämä seuraava, parempien :) aiheiden puuttuessa.

             

Sateinen ja erittäin kova tuulinen on sunnutain aamupäivä täällä pirkanmaalla ollut ja on.
Tuntuu aivan siltä, kun suomen kesä olisi jälleen kerran alkanut totutulla täydellä terällään.
Eipä silti, pidän enemmän tämän tyylisestä kelistä kuin hirveistä helteistä, tai paahteesta.
                                 
Mitä itse aiheeseen tulee, se ei tällä (kään) kerralla ole mulla kovinkaan kummoinen. Eipä vaan ole ollut suoranaista inspistä kirjoittaa, muiden pikkuaskarten ohessa.

Tässä erään nimipäivän johdosta, ei siis muista syistä tekemäni riimitys nyt kuitenkin on.

                

Hyvää sunnuntaita kaikille, myös heille, vaikka ehkä hieman, ei enää niin ummut nupullaan ;) oleville kukkasille ex-trekoli maakarilta, etenkin monille monille,
niin hellästi ja hehkuvasti kukkineille, yhä vieläkin kukoistaville kukkasille.

Kiehtovia kasveja nämä puutarhassa piipahtaneet, kukin omalla ominaisella tavallaan.

                                                              Kiitos vierailustasi.               
                                                               Hyvää illan jatkoa.        

Elämän ruokapöydästä...

                

On ihmisiä, jotka sanovat, että elämä on ihanaa.

Mutta entäpä elleivät he ole juoneet elämän maljaansa vielä pohjaan asti.
Kenties he eivät ole maistaneet elämänkakustaan tarpeeksi suurta, monipuolista palaa

Toden näköisesti he ovatkin vain kuorineet kakusta vähän pintaa
ja luulevat näin ollen mielessään osaavansa ja tuntevansa koko elämän sisällön.

Mutta toden näköisesti heiltä on jäänyt maistamatta kaikki maljan pohjalle painuvat ja saostuvat raskaat juonteet,  sekä muut kirpeät ja kitkerät mausteet.

Elämän malja on hyvin syvä, sen pohjasakka on sakeaa ja vielä useammin sameaa.
Vaatii rohkeutta tyhjentää se pohjaan asti.

Myös elämän kakku on kirjava, mutta sen syöminen on rikas kokemus, vaikka kaikki palat eivät maistuisikaan hyvälle.

Siksi todella harvat harvat uskaltavat antaumuksella käydä tähän pöytään, vieläkin 
harvemmassa ovat ne, jotka jaksavat syödä ja juoda kaiken, mitä pöydässä on tarjolla.

                 

                            Kiitos vierailustasi.

                            Hyvää illanjatkoa.

Aamuhetki

                    

Silmät avaan aamusella, nousen avaan ikkunan. Tunnen tuoksun keväisen ilman, hahmoitan aamuhämyisen pihamaan. Kello lähenee kohta puolta kuutta.

Hieno aamuhetki, kuun kumotus pilvenreunojen riekaleiden takaa eroittui selkeästi aamuiselta taivaalta. Lehden jakaja joka on myöhässä, on ajanut autonsa aivan oven eteen asti. Tuuraaja taitaa olla kyseessä, aikataulustaan päätellen, vaiko jakelulähetys.

Nyt jälleen täydenkuun mentyä on nukkuminen maittanut kuten nuoruuden parhaina päivinä. Hienoa on saada nukkua yönsä kunnolla, hienoa on myös saada herätä
raikkaaseen kauniiseen keväiseen aamuun, saada nauttia siitä täysin siemauksin. 

Nyt tätä kirjoittaessani lähitienoo herää hiljakseen tavalliseen arkiaamuunsa, kuka minnekin taholleen kiiruhtaen.

Varhaiset aamukahvit keitettyäni, ja nautittuani kaikki kaksi ja neljänes mukillista suuntaan matkani jätekatokselle muovikassini kanssa.




  Sieltä palattuani harrastan jälleen vanhaa, kauan sitten opittua tapaani. Aamusikari, jota sytytellessäni aistin kaikki ympärilläni olevat ja eroittuvat aamuiset
lintujen äänet, tunnen nousevan, voimistuvana viriävän keväisen ahavan henkäykset villapaitani läpi ihollani.

Polttelen sikarini loppuun. Kahvi odottaa keittimessään, kevät on koittanut ainakin mielessäni. Olen pitkästä aikaa alkanut heräillä tuohon vanhaan totuttuun aikatauluni
heräämisen hetkiin.

Tänäänkin jo puoli viideltä, kun viimeiset kuukaudet on heräillyt vasta aamusella puoli kahdeksan maissa.
Tuokion kuluttua lopettelen, suunnaten ulko-ovelle, miettien missä on parin päivän aikana tienoolle ilmestyneen lokkipariskunnan aamuiset lennot.
Varma kevään merkki sinänsä. 

Näiden tapana on ollut pesiä lähitienoiden talojen katoille jo useampana vuotena. 
Ärhäköitä pesän ja poikastensa puolustajia, jotka eivät siekailleet pommittaa lähistöllä kulkevia, saati parvekkeilla käväiseviä asukkaita, joka häätyivät näin äkisti pois.

Viime vuonna niiden pesä ja munat vihdoin viimein hävitettiin tämän rakennuksen osalta, jossa ne ovat muutaman kesän aikana hyvin tuntuneet viihtyvän, muualta häädön saatuaan, vielä viime keväänä.

Ensimmäisenä kevään merkkinä vois ajatella naakkojen ilmestymisen tienoolle, niiden äänet, jotka vielä viime keväänä olivat suurehko riesa, joka poistui kun kunta viimein siivosi pois kaiken tienvarren risukon.

Etenkin syksyiset, mutta myös keväiset, tuossa risukossa viihtyvät valtavat satamääräiset naakkalaumat olivat kauan kauan jotakin käsittämätöntä, niiden aiheuttama kaikkialle tunkeva, viikkoja kestävä riekunta ja meteli sietämätöntä. 

Nyt tuokin meteli on takse jäänyttä elämää, vaikkakin naakkuna toinaan vielä jostakin  kaukaa syksyn ja kevät-talven satunnaisina hetkinä harvakseltaan korviin kantautuu.

Niinpä, sisällä ollaan, uusi satsi tippumaan ja kohta, kahvimuki on edessäni, 
painallus ja hetkessä, sekä hetkeksi elämä, sekä aamun tapahtumat jatkuvat virtuaalitodellisuudessa...

                                                 Hyvää päivän jatkoa.
                                                   Kiitos vierailustasi.

Iltatervehdys.

               

Kerran valkoisen tein unten laivan,
siivet selkään sain ja lensin pois.
Halunnut en kai, maan ääriin aivan,
kun merten poikki näin, käyn luokses ystäväin...



                                                      Kiitos vierailustasi.
                                   
                                                     
                                                     Hyvää illan jatkoa.

Moitteita ja kehuja.

Auringonnousu 8:56. Auringonlasku 16:20. Päivän pituus on 7 h 24 min. -16°

Alla olevat musiikki ja kirjoitettu texti on tarkoitetut hieman kevennysluonteisiksi, joten älkää suotta ottako turhia paineita, mitä hyvänsä satuttekin allaolevasta lukaisemaan.

Kun toiset tuntuvat väliin saavan moitteita ja toiset kehuja, joskus jopa molempia niin omasta puolestani voinen kertoilla saaneeni näitä moitteita sekä treffisivuston että myös sähköpostini kautta, milloin mistäkin aiheesta kuluneen loppuvuoden aikana.

Suosituin pohdiskelun aiheista hyvin monelle on tietysti meikäläisen luontainen mulkkumaisuus, joka olettaisi kaikille olevan sentään jo ihan itsestään selvyys, tai ainakin oletan näin olevan. Seikka jota en edes ole, enkä yrittäne kieltää millään tavalla.
Sattaapa se luonne pidemän päälle paljastua vain pikku pippeliksi, kun näitä tekstejäni riittävästi, ne oikein ymmärtäen, selailee.

Joskus tätä ongelmaa tuottaa, ja myös sävyttää ohimenneet ihmis-suhteet, sellaiset, jotka ovat ehkä hetken kestettyään osoittautuneet toimimattomiksi välillämme.

Mutta nyt lukiessani erästä saamaani tekstiä on ongelmana  etten tiedä, kehutaanko tässä minua, vai moititaanko. Peijakas sentään. Teksti on tuossa alla kursivoituna:
- maximex..hih tutkin tuota sinun kuvaa ja joo, on sillä pienen pieni kikkeli :D

Mutta tähän olisin sanonu. Eikö oo sopö tuttisuu...  ...eikä ole polvissa nivelvaivoja...
Laulun sanoin: Rannalla hyppeli, pienoinen pippeli...   http://youtu.be/8A3zetSuYRg
(joten esim. Vilburin! perillisten :) on turha mainostaa enää mitään oikeaa hanuristia.)
                                                   
Mitähän tähän yrittäisin vastata.  Mutta koska henkilö on hyvin huumorintajuinen niin oletan, että hän hyväksyy tämän oheisena olevan selostukseni täysmääräisenä.

Että pieni pippeli. No, peijakas! Niinpä tosiaan näyttää olevan. Mutta mitähän sanovat vastaavasti tuttisuun pakaroista. Ovatko ne joidenkin mielestä hyvät, liian isot, vaiko sopivat.

Ajattelkaahan tätä siltä kantilta että saan tälläisestä vinoilusta kenties lähtemättömiäkin traumoja. Kaiken lisäksi lakkaa vielä vaikkapa jöpöttämästä, senkin vähän edestä, mitä tähän astisesta ryhdistä vielä on sattumoisin jäljellä.

Kukaties minut ohjataan vaikka kukkaterapiaan, jossa asiantuntijat pohtivat kieli tai ainakin sormi poskessa asiantuntevasti kaikki minua vaivanneet seikat.




Elämän kehityksen suunta on jo saattanut kyseisen, aiemmin hyvinkin maineikkaana toimineen tunnetun ja suositun kyntövärkin monien vuosien ja kynnettyjen sarkojen saatossa niin heikkoon kuntoon, että hyvä jos tätä nykyä kykenee edes jollakin tavalla kerryttämään löysää suojakuorta muutamaan vantaan tapaiseen.

Aikaisemmin kun riitti sisällöksi kaikkiin oikeaa hardox-500 brinelli terästä, joka säilyttää työstettävän muotonsa, mutta ei taitu, vaan katkeaa, niin nyt tuskin kunnolla edes yhden täyteisen vantaan verran, joka sekin saattaa olla työn tuskan sekä hieman suuren vaivan takana, lietsovasta avustajasta riippuen.

Toisaalta, kun sitten kerran me vanhenemme ja nuoruusvuodet taakse jää, voimme yhä vieläkin joskus itse kukin harvakseltaan yllättyä, huomattaessamme löytäneemme
kasvunvaraa harvakseltaan mitä odottamattomimmista paikoista, esim. sieltä, joista sellaista ei voida enää edes olettaa esiintyvän.

                                          Kiitos vierailuistanne.

                                                       Hyvää yötä.

Meren rannalla...

Auringonnousu 9:39. Auringonlasku 15:23. Päivän pituus 5 h 44 min. -7 astetta.

Joskus, kun on hieman ns. parempaa aikaa, on aikaa myös miettiä, tehtyjä ja tekemättömiä. Niin myös saatuja moitteita, sekä myös kehuja.

Kummatkaan eivät sinänsä mitenkään vaikuta päätöksiini tai muuhun käytökseeni, joten siinä mielessä ne saattavat olla hukkaan heitettyjä.

Oman arvostukseni mukaan niitä kuitenkin tapauksittain omassa mielessäni arvostan ja mielessäni käsittelen. Kiitos niistä.

Tuonnempana muista aiheista.  


  Erään hitaan, kauniin kauniin valssin sanoin:
Sieluni soitto
Istun rannalla yksinäisyyden aallot ymmärtää mun tarinaa. Lämmin kallio suo ystävyyden, yhtä vahvan kuin kallio maan. Eilen täytyi pois luotasi mennä, tänään katsettas sun ikävöin Taivaan tuulissa luokseni lennä sua tarvitsen päivin ja öin.   Meri, kuule sieluni soitto, kuule lauluni huutoni mun. Ota kyyneleistäni voitto, ne on suolaa kuin sielusi sun.   Katso kallio, aurinko herää, usvaverhon se lämmittää pois. Murheet ihmisten säteisiin kerää, antaa voimaa ja ottaa taas pois. Milloin saan jälleen katsoa silmiis, milloin suudella huulias voin. Milloin kanssasi lentää taas pilviin, niistä hetkistä vain unelmoin.   Meri, kuule sieluni soitto, kuule lauluni, huutoni mun. ota kyynelistäni voitto, ne on suolaa kuin sielusi sun.   Meri,kuule sieluni soitto, kuule lauluni huutoni mun. Ota kyyneleistäni voitto, ne on suolaa kuin sielusi sun.     Hyvää päivän jatkoa kaikille. Kiitos vierailustasi