Sarjakuvia (Indian Chief) ja Sairaalaa...

               

Elettiin nostalgista vuotta 7.6.1959.  oli kaunis ja lämmin kesäkuun sunnuntai päivä.
Ilman lämpötila oli helteinen. Aamulla mittari oli jo näyttänyt +26 astetta ja kuumuutta oli jatkunut hetken aikaa.  Satalinna sairaala sijaitsi suurten korkeiden mäntyjen ympäröimässä rakennus kompleksissa hieman muista erillään.
Sen takapihan puolella oli suuri parveke, ja rappujen kohdalla rakennus jakaantui kahtia. Vasemmalla oleva puoli tuberkuloosi potilaille, oikealla oleva lasten osasto.

Saimme luvan päivittäin tapahtuva ulkona oleskelun aikana olla hetken ilman paitaa liikkua vain pelkissä uimahousuissa, sekä
kumitossuissa, varoitukset auringosta ja olla polttamatta itseämme 
Ruokailu ajan tullessa odotimme jälkeen alkavaa vierailuaikaa ja minä odotin isän vierailua.
Vieraita tuli eikä isää näkynyt vaikka kuinka odotin. Hetken kuluttua hoitajatar
tuli kertomaan, isäni oli soittanut ja odotti minua luokseen päärakennuksen edessä olevalla suihkulähteen reunalla.

Nopeasti kumitossut jalkaan ja olin pian matkalla keskus rakennuksen aulan edessä olevalle suihkulähteelle (jossa myös silloin linja-autojen pääpysäkki) metsikön korkeiden mäntyjen keskeltä menevää polkuja pitkin joita hoitajan ohjeiden mukaan seurasin. Tossut olivat tarpeeseen muuten pehmeällä havun neulaisten peittämällä polulla jonka pintaa auenneet männyn kävyt nyt koristi.


Edellinen vuosi 1958 olin toukokuussa täyttänyt 7 vuotta, valmistautuen syyskuussa alkavan kansakoulun enimmäiselle luokkalle. Samana kesänä lääkärin tutkimus, josta olin saanut tutkimus pyynnön sairaalaan, johon joutisin lähtemään heti kun sopiva aika ja vuodetila paikka löytyy.
                                                                                                   
Koulua olin ehtinyt käydä vain vajaa kaksi viikkoa kun sairaalan lähete oli saapunut ja minun oli lähdettävä tutkimuksiin, joissa aika tulisi kulumaan ainakin vuoden ajan.
Tämä oli kaikkein pisin aika jonka olin nyt joutunut kodistani poissa olemaan.
Nyt tutkimukset olivat jo päätöksessä ja ennen juhannusta, ehkä jo seuraavan viikon aikana odotin kotiin pääsyä, kotiini, josta niin kauan (n. 10 kk) olin ehtinyt olla poissa.

             


Pääsin hengästyneenä ja kuumissani perille. Raikkaan suihkulähteen vieressä oli penkkejä joista yhdellä isä puvussaan, lukien kuvalehteä. Kapusin penkille viereen istumaan. 
Hiljaisuus, käden liikahdus, kun isä puristi vasempaan kainaloon vaiti ollen minua katsoen, kunnes viimein sanoi.  
On hirveän kuuma, en jaksanut lähteä sinne asti, kun ajattelin että olet koko ajan ollut melkein terve ja nuorempi olet juoksemaan tänne minua vastaan, koska tämä vierailu on nyt lyhyt ja viimeinen, pääset pian kotiin ja silloin äiti tulee hakemaan.

Sain rahan juosta hakemaan jäätelöt meille molemmille ja isä kertoi lähtevänsä heti seuraavalla linja autolla, joka kohta saapuu. 

Tapaamisesta tuli lyhyt, kun jäätelöt oli tullut syötyä saisin lähteä paluumatkalle. Hetki vielä isän vierellä penkillä lehteä selaillen sen kuvia katsellen, kysyen niiden selitystä, saaden myös vastaukset. Vierailu oli hiljainen, totinen, lähes tylyltä vaikuttava hetki.

Linja auto saapui, isän noustessa siihen kättä heilauttaen minun hämilläni lähtiessä lehti kainalossani paluumatkalle, oudoin tuntemuksin. 
Äkillisen tunteen vallassa kaipasin äkkiä suunnattomasti kotiin, seikka jollaista en ollut tuntenut kaiken täällä viettämäni aikana, olihan niin paljon uutta ja monia kavereita.
sekä vapaa ja huoleton olotila jota edes sairaus ei ollut vaivannut koko aikana, vain ne monet kuvaukset ja tutkimus käynnit hoitajien seurassa olivat sitä varjostaneet.

Päästyäni huoneeseen, josta kaikki muut olivat poissa, istuin pöydän ääreen lukemaan tuota suurta villin-lännen lehteä joka oli hieman hankala avattava sivujen irtoamisen pelosta johtuen. 
Kuvat olivat upeita, yksityiskohtaisen tarkkoja kuvaukseltaan, hieman punaruskean sävyn täyttäviä mutta selkeitä, ja joissa selityksen ja puhe tekstin osuus oli niukkaa. Seikkailuita oli kaksi erillistä.

Nykyisin lehti olisi normaalia B-5 albumi kokoa tai ainakin hyvin lähellä sitä.
Lehden numero oli 2/1959. ja lehti neljä kertaa vuodessa moniväri painatuksena.

Lehden nimenä komeili Intiaanipäällikkö ja ratsun selässä olevalla intiaanilla oli Colt-revolverit vyössään olevassa kotelossa, sekä yksi sulka tukan pantaan kiinnitettynä. 

Olin nähnyt intiaanien kuvia aikaisemmin ja niissä päällikkö oli aina kuvattu monella sulalla koristetussa päähineessä sekä nahkaisessa asussa. 

Yhä tänään muistan kuin eilisen, lehden juonen kertomuksen jossa tämä intiaani puolusti yksinäistä vanhusta valkoisia roistoja vastaan, jotka yrittivät häätää miehen joen rannalla olevasta hirsimökistä, joka puolusti itseään kerran laukeavalla takaa ladattavalla kiväärillä, jossa näyttettin tämä patruunan lataaminen. 

Kysyessäni tästä aseesta isä selitti minulle, millainen on suusta ladattava kivääri, mikä takaa ladattava, mikä kerran laukeava, tai erillisellä patruuna lippalla varustettu.

Vanhuksen mökkiin virran yli uimalla peuran päällä naamioituneena yritti eräs roistoista jolle vanhus järjesti kuuman vastaan oton Intiaanipäällikön huolehtiessa muista samalla puolella rantaa olevista rosvoista näistä loput kukistaen, päättäen rosvojen maan anastus aikeet.

Hieman myöhemmin tämä Intiaanipäällikkö sai seurakseen yhä enemmän tilaa ottavan valkoisen ystävän ja apurina toimineen naamiotuneen miehen, yksinäisen ratsastajan.
Tämä silmänaamiolla varustettu (Texas Ranger Dan Reid hahmo) asettui lopulta lehden sarjan (kustantajan vaihduttua) johtavaksi henkilöksi jossa Intiaanipäällikolle annettiin vain avustajan rooli ja nimeksi Tonto joka tarkoittaa espanjaksi hölmöä. 

Lehden kustantaja vaihtui ja samalla vaihtuivat myös sankareina ja pahiksina olleet intiaanit valkoihoisiin. Intiaanopäälliköstä tuli Tonto, Lone Rider uskollinen apulainen.
Hieman myöhemmin, ennen kuin yhsinäisen rangerin tarina alkoi olla loppumassa, tämä intiaani siirtyi lähes suoraan sellaisenaan Cary Cooper esikuvana tehdylle Italialaiselle Tex Willer sarjakuva lehden seikkailuille, 
nyt winchester kivääri asenaan. 

Näin jälkikäteen, miettiessä tuota sankaruuden vaihtoa, Intiaanipäällikkö (The Chief) lehteä voi hyvällä syyllä pitää ensimmäisenä etnisenä julkaisuna sisältönsä mukaan.


Tänään:
 Historian pyörä on pyörähtänyt jälleen. Se on pyörähtänyt runsaat 60 vuotta.

Jälleen ratsastavat valkokankaalla Lone Rider  ja Tonto.

Tällä kerralla uusin modifioiduin menetelmin ja seikkailuiden teknillisessä hengessä.
Näemmekö joskus nämä sankarit jälleen myös laadukkaina sarjakuvina. 

Tuskin sentään, sillä perinteisen sarjakuvan aika on jo auttamattomasti ohitse.
Nykyaikana kaiken pitää olla digitaalisessa ja sähköisessä muodossa ennen kuin ihminen kykenee sitä edes kunnolla käsittämään tai mieltämään millään tavalla.

Muutamia elämääni mielihyvää tuottavia asioita...

               
                http://youtu.be/kzogTxwnDjQ

Elämääni mielihyvää tuottavia asioita, tosin en aina tiedä missä järjestyksessä nämä milloinkin ovat, ja saattavat tästä hetkittäin vaihdella, toisen jäädessä, toisen tullessa.
Mutta tällä hetkellä vastauksen marssijärjestys olkoon tämän kaltainen.

Valokuvia mulla on lapsistani vähän nuoruutensa ajalta. Erotessani en näitä saanut.
Niinpä kotoa lähtiessäni otin omin lupineni lipaston päällä olevat lasteni koulukuvat, jotka ovat mulla vieläkin hyllyssäni.
Nuorimmaiseni kuvan palautin hänelle, hänestä on lähettämänsä ylioppilaskuva hyllyssäni.
Muutaman oman kuvani sain vasta 6 vuotta eroni jälkeen exältä, hänen muuttaessaan. 

Samoin mulla olleet kuvani eroni jälkeiseltä ajalta, jossa olin joko yksin, tahi jonkun toisen henkilön kanssa kuvattuna, tuo joskus aiemmin mainitsemani mustasukkainen nainen, joka kanssa tuolloin täällä asuin 7v, hävitti kaikki eroni jälkeen kuvatut kuvani, nyös negatiivini.
Kuvasin tosi paljon, hyvällä kameralla joka mulla on vieläkin, työmaakuvat säästyivät.

                                             Elämän kultalankaa, sen täyteläiset värit.

1.) 
Terveys. Sairastin pienenä vuodet 2.5v - 12v, joka tarkoitti jatkuvaa epäsäännöllisin syklein tapahtuvaa sairaalassa oloa, tutkimuksia, tutkimuksia, kuvauksia, mutta ei mitään, minkäänlaista ratkaisua varsinaiseen tautiin.
Olin pelkästään uteliaiden ja kokeilunhaluisten lääkärien tutkinnan kohde.
Kunnes tuo kierre loppui. Kiitos tästä, kunnanlääkäri Sasi, (kimmon setä) sinulle.

Satalinna. Pisin (11 kk / 1958) sen ajan keikoistani täällä, jolloin kansakoulun ekaluokka jäi yhteen vajaaseen viikkoon. Täällä oloaikanani en koskaan ollut oikeasti kipeänä, ainoastaan vain ns. tutkittavana.  (Toisen luokan kävin kahta kuukautta vaajaana läpi)

Vasta poislähtiessäni, aamulla oli kuumetta 37,8 ja äitini tullessa suurin toivein minua noutamaan, hoitaja mittasi vielä puolipäivän lämmön. Kuume oli noussut, 38.3 astetta. 
Ulkona oli juhannuksen tienoon hellekausi parhaimmillaan, yli 31 astetta varjossa.
Äidin jäädessä odottamaan lisätietoja, kuume kohosi iltapäivän aikan yhäti ylemmäs.
Äitini poistui lohduttaen pian s ekuume laskee ja kotiudut sitten myöhemmin terveenä.

Kuume kohosi iltamittauksissa jatkuvasti yhsä ylemmäs. Olin oikeasti kipeä ja kuuma.
Viimeinen minkä muistan ympärilläni häärivien hilkkapäisten hoitajien keskusteluista
oli Liisa hoitajan ääni. Hyvä jumala, nyt se kuume on jo 41.2 astetta, mittari ei riitä...

Tämän jälkeen muistini on hatara parin viikon ajalta, joka ajan olin lähes tiedottomassa tilassa. Herättyäni muistan hoitajien tervehdykset, huonekaverien parveilun ympärillä,
aurinkoisen kirkkaan näkymän ikkunasta. 
Muistan myös hoitajien kertoneen mulle, kysyessään muistanko mitään tuosta ajasta, 
että koko satalinnan kompleksin kaikki jäät, ruumishuonetta ja jääkaappeja myöten,
oli käytetty ruumiini jäähdyttämiseen, vaihtaen aina uudet jäät sekä alleni että ylleni, koska olin kokonaan kääritty lakanoihin, joiden sisällä nuo jäämurskat olivat.

Kun pääsin kotiin, oli jo heinäkuun loppu ja ulkona oli hellettä yhä 32 astetta varjossa. Muuten, kotiinpääsyni vuosi täytyi olla tuo vuosi 1959, koska olin siellä yli talvikauden

Musiikista aloin pitää täällä ollessani, Liisa hoitajan tuomasta transistoriradiosta, sekä alakerran pannuhuoneen viereisessä tilassa veivattavasta krammarista, jonka veto ei riittänyt loppuun asti. Kodin kynttilät. Iltanuotiolla. Kotilaakso, kolme oli kiekkoja jotka kuuluivat jotenkin. Talkkari ei saanut meidän jostakin alustasta löytämäämme konetta kuntoon sen paremmin. Mutta saimme yhden uuden uutukaisen neulan häneltä.
(tästä kaikesta tulee joskus omat plokit, tuonnempana)
http://youtu.be/5Mh3EUYIcjg

 2.)
Oman kodin rauha. Hiljaiset yksinäiset hetket joita kaipaan ja arvostan kaiken turhan hässäkän saatuani jätettyä taakseni. Rauhallinen seesteinen vaihe, elämäni eräistä vaiheista, jossa lapsieni ja lastenlapsieni tulevaisuudet pidemmän päälle askarruttaa.

Lapset, lastenlapset, sisarukset ja heidän perheensä, muutama muu vanha sekä uusi tuttu tai ystävä, sekä eräs seurustelun kautta tutuksi tullut hyvä ystävä ja tuttava.

                                                                                   Ensimmäinen Lapsen lapseni. (Ranska)

                                                                                            Sama kaveri 7 v myöhemmin.

                                                                                       Toinen lapsen lapseni 2 vk vanha.

Muutama muu hyvä, luotettava ystävä, lähinnä yritysmaailman ajoilta tutuksi tulleina, kuten eräs virkamies, jonka olen saanut tuntea kolmisenkymmentä vuotta, mies, jota aina kunnioitan ja arvostan, rehtiyden ja oikeudenmukaisuutensa takia.
Samoin muutamia, työmaiden vastaavia mestareita, hankintamiehiä, työpäälliköitä jne. Mahtuupa joukkoon muutama muukin alan ihminen, talous- kirjanpito- suunnittelu- ja tavarantoimitus puolelta, sekä myynti ja huoltopuolelta.

3.)
Tuossa edellisessä taisi kaikki tärkeimmät jo tulla luetelluksi, muutamia myöhemmin eri tavoin minulle tutuksi tulleita henkilöitä tähän voisin lisätä.
 http://youtu.be/N1N6ZCqTz_c

4.)
Helteiden ystävä en ole. Mutta tämä keväinen aurinkoinen ilma ja kevään tulo yleensä. Samoin syksyn lehdetön kuiva kausi, pikku kepeä pakkanen, myös kesäinen lämmin nätti vesisade, sekä tietysti kaunis talvinen lumisade, keveine pakkaskeleineen.

5.)
Hyväksyä se tosiasia että työelämä alkaa olla taakse jäänyttä vaihetta elämässäni.
Toisaalta se on suuri helpotus, kun ns. olen pyörillä ollut jo 13v ikäisestä alkaen.
Silloin kotona isän sairastumisen jälkeen liikkeelle jo kansakoulun kesälomalla, sekä myöhemmin ns. päivätyönä.

                                                     Tässä vanhin lapsen lapseni ensimmäistä ketaa suomessa vaarin sylissä 3 kk ikä.

Kuvan päivämäärä ei totuuden mukainen. Mun vanhallani kameralla otettu kuva.
Patterinvaihto on aiheuttanut päivämäärän nollaantumisen kameran ostohetkeen.

Kohtulliset hartiani, musculat,  sekä heiveröiset käsivarteni takaavat sen, että näinkin jämerä paketti pysyy vakaasti, mutta hellästi, ja ilman salitreenejä pienissä hyppysissäni.

6.)
Mielihyvää tuottaa ystävälliset ihmiset, vaikkapa kauppareissulla nähty pikkuinen lapsi
joka istuu vaunuissaan silmät suurena hymyillen iloisesti, tai kykenee itse kulkemaan vanhempainsa keralla, uskaltaen ujostelematta tehdä tuttavuutta meikäläisen kanssa. 

                                                            Poikani. 5 v
7.)
Kun voi tehdä jonkun hyvän työn, tai paremminkin, on kykenevä auttamaan jotakin henkilöä joissakin asioissa, tms. pikkuinen palvelus, jonka voi toiselle suorittaa.

8.)
Nauraa pitää ja iloita. Suruja on ollut ihan liiankin kanssa, ja olen sujut niiden kanssa.
Sellaiset ihmiset joiden kanssa voi heittä läppää, huulta, puhua asiasta kuin asiasta ja joilla ei pipo kiristä, sen kummemmin kuin muutkaan elämän tilanteet.
Huumori ja herkästi toimivat ajatuksen juoksut saavat mielen iloiseksi.

                                    Tuore aviopari sekä ranskalaiset appivanhemmat.
9.)
Ystävä jonka voi kutsua luokseen, tai vierailla hänen luonaan, tarkoittaa sekä seurustelua että muuta ystävyys-suhdetta, kuten myös perhetuttujen luona vierailua.
Kuuluupa karaoke tuttaviini niin talousrikoksia tutkiva henkilö, kuin myös eräs nuoripari, 32-40v, jossa mies haluaa minusta kaverin (isänsä tilalle) ja nainen haluaa minusta isäpuolen, oman kolarissa (5v ikäisenä) menehtyneen isänsä tilalle, jne jne.
Lisäksi heidän ihanat (3 kpl) tenavansa, etenkin nuorin ujostelematon 5v tyttö (hänkin).

                                                 Esikoiseni häätilaisuudesta.
                  Sisarukset; nuorin, vanhin (- 2009), keskimäinen, itse.                   

10.)
Kyllä tähän on helppo laittaa sisarukset, heidän perheensä seuraavaksi. Vierailut heidän luonaan.
Samoin muutama vanha työntekijä, jotka ovat muttaneet hieman kauemmaksi, mutta kaipaavat yhä edelleen tuota työssäoloaikaa, 12-16v jota haluavat yhä muistella.