Syksyn ensimmäinen lumisade.

Auringonnousu 8:38. Auringonlasku 17:38. Päivän pituus 9h.  Lämpötila -2
Syksyn torstaipäivä on ollut kaunis aurinkoinen, lämmin aina myöhäiseen iltaan asti.
Vasta hämärän hetkellä taivas on synkentynyt tumman puhuvaan pilvi vaippaan.


Syksyn ensimmäinen lumisade valuu sakeana taivaalta, soljuu alas pieninä hiutaleina. Peittää maan hetkessä valkoisella vaipallaan, niin mustat asfaltit, kuin vihreät nurmikot, kuorruttaa puut, myös pihan suuret männyt oksistoineen valkoiseen huntuvaippaansa.
Kaunista. Valoisaa. Ulos katsoessani lumisade on tauonnut. 
Lumessa näkyy monien jalkojen jättämä jälki, näyttää ja muistuttaa korkeammalta katsoen aivan kuin lintujen hangelle jättämää, risteillen piha-alueella sinne tännne,
niin kuin olisi ollut vailla tarkoitusta tai tarkempaa päämäärää minne kävellä.

Tuntuu aivan, kuin jo hetken vallinnut tumman illan synkkyys olisi väistymässä pois.
Tuntuu siitä huolimatta, vaikka tiedän että päivänvalon aika vähenee jatkuvasti, hetki hetkeltä vielä muutaman viikon ajan, kunnes alkaa jälleen matkata kohti valoa, luonnon (siis elämän) erään syklin saavuttaessa jälleen kerran elämäni aikana yhden lakikorkeuden.
Lumen merkitys pimeänä syyskautena, valoisuutta lisäävänä tekijänä on huomattava.
Nautin hetkestä. 
Sammutan valot sytyttäen kynttilät, nautin hämärän hetkestä, kuten niin usein ennenkin. 
Istun usein pimeässä vain nauttien olemisesta, hiljaisuudesta ympärillä.
Nautin rauhallisuudesta, hetkestä, jota kykenen lähes käsin koskettamaan.

Tovi kuluu. Havahdun mietteistäni, aatoksista, jotka minut jälleen kerran ovat nostalgisiin hetkiin kantaneet.
Hetkiin jolloin syksyn ensi märkä lumisade yllättää Zyndapp pyörällä liikkuvan nuoren miehen, tukkii takapyörän kurakaaren, estää pyörän pyörimisen moneen kertaan, lopulta kokonaan, vaikka pyöräkoteloa yritti ravistella, kaivaen sinne pakkaantuneen lumen pois, yrittäen saada riittävän puhtaaksi, aina kahdensadan metrin välein.

Lopulta ei auta muu, kuin alkaa työntää pyörää johonkin suuntaan, mutta minne. Kotiin pitkä matka, eräs tuttavuus, jota olin onnistunut tapamaan, pari kertaa saattamaan kotiin asti jo aikaisemmin, asui melko lähellä. 
Vain kolme kilometriä matkaa luokseen, joten aloin työntää pyörää, valillä kantaen välillä käynnistäen moottorin, antaen pyörän itsensä vetää apuna työntäjälle, jälleen kantaa yrittäen, taas työntäen, kunnes ketjut hypähtivät pois rattaalta. 
Matka oli  tuolloin 1968, erään tiistai aamupäivä aikaan pitkä synkkien lumipilvien, niistä satavan märän lumen kastellessa kaiken läpimäräksi.  Oli kylmä ja palelin, mutta oli myös hiki, tuska, vitutus jotka täyttivät mielen, myös ajatus tuotti mahdollisuuden, hetken kuluttua perillä, onko ketään edes kotona.  
Tiesin töiden alkavan vasta puolenpäivän jälkeen joten oletin hänen olevan kotona. Viimein käännyin tuon pienen omakotitalon pihaan, talon, joka oli vuokrakäyttössä ja tästä syystä jaettu kahteen pieneen huoneistoon, jossa pienemmässä hän asui.
Työnsin pyörän talon seinä nojalle, koputin oveen, pääsin sisään.

Huoneistossa oli lämmintä. Lämmityksestä piti huolta öljykamina ja lisäksi siinä oli myös valopetrooli lämmitin, jonka päällä tälläkin hetkellä oli kahvipannu lämpimänä. Sain märät vaatteet yltäni, lämpimät villasukat jalkaani, asperin tabletin, punaisen puuvillaisen naisen yöpaidan, jonka päälle villapaidan, asetuin sohvan tapaiselle naisen viereen, sain huovan ylleni, kahvimukin ja Asterix-lehden.

Nainen hieroi tukkaani kuivaksi.

Asunnossa oli hämärää.  Öljylämmityksen, valopetroolin sekä kahvin tuoksu tuntuivat vahvoina aisteissani, myös kuivumassa olevat ripustetut hikiset vaatteet tuoksuivat, myös jokin muu...
Katosssa oleva sähkölamppu sammutettu, sytytetty muutama kynttilä joiden liekit lepattivat kaikki omaan vallattomaan tahtiinsa, hämärässä vetoisessa huoneessa. Ulkona lumisade yhä jatkui jatkumistaan. Aistin lämmön reiteeni painautuneesta toisesta reidestä, sen siirtyessä lähemmäs, kahvimukiini täydennystä tarjoiltuaan.  Iltapäivään kului, asterix ja kahvimuki saivat pian siirtyä kädestäni sivuun tukkani tultua kuivatuksi ja kammatuksi. 

Siirsin käteni terhakkaille rinnoille, tuntien naisen käden niskassani. Suu tuntui yht' äkkiä kuivalta, ehdin nielaista ennen kun kaaduin selälleni sohvalle. Luonto vaati omansa vastustamattomalla alkukantaisella voimalla siirtäen kaiken muun tajunnan käsityskykyni ulkopuolelle jonnekin kauas, tietämättömiin.
Vain tämä hetki, tässä ja nyt.   

Hetken kuluttua katsoin ulos,  lumisade ulkona päättynyt, mieli kevyt, ilmava.
Jotakin pientä sapuskan puolta löytyi leivän lisäksi jostakin kaapista, samoin myös muutama jo hieman kuivahtanut hedelmä, joiden avustamana aika kului iltaan asti.

Takapyörä oli kuitenkin edelleen jumissa koteloon juuttuneen lumen, pakkas ilmaksi muuttuneen kelin takia, joten kotiinlähtö estyi, lisäksi ketjut olivat edelleen sykkyrällä, joten ilman avaimia pyörää en saanut liikkeelle. Naapurin puhelimesta soitin apua, jota en saanut sinä iltana. Niinpä oli jäätävä yöksi, lainasin kahviin tarvitsemaani maitoa samalla kertaa, naisen ilmoittaessa olevansa poissa työstä esteen takia. Aamulla sain kyydin kotiin, saman iltana kävin hakemassa pyöräni, myös sisällä ja seuraavana perjantaina ostin meille yhteisesti valitut kihlasormukset. Elämäni eräs, siihen paljon vaikuttanut vaihe elämästäni, alkoi näistä tapahtumista.

Nyt illalla katsoessani ulos lumisade on loppunut kokonaan. Sulaa pian, ajattelen. Ilma on lämmin, asfalttiosuus on jo sula. Selailen plokitapahtumia, osallistun. Nukahdan ja aika kuluu. Herään aamyöllä nojatuolistani telkkarin höpötykseen, sammutan sen, siirryn vuoteenseen, heräten aamulla puoli seitsemän aikaan.
Olen nukkunut yön hämmästyttävän hyvin täydenkuun läheisyydestä huolimatta. Ehkä nukun seuraavan samalla tavalla. Ken tietää. Ulkona huomaan lumikerroksen lisääntyneen yön aikana.

Nyt päivän valoisana aikana julkaisen tämän illalla kesken jääneen tarinani. Ulkona on kaunista. Jälleen on tosi-tosi kaunista. 
Pieni sopiva raikas pakkanen mietin, puhdistaen lumet autosta, jään sen ikkunoista. Palattuani aurinko paistaa suoden lämpöä ja valoa asunnon ikkunasta, josta hetken kahvimukin kera seuraan tilannetta. 

Plokisivulle, jossa painan - julkaise - osiota, pätkän vanhoja ajatuksia näin siirtyessä  virtuaalimusteesta bittimuotoon.
Siirtyy tähän nykyajan suosittuun, virtuaali-elämä muotoon, hautaantuu lähes kohta,   unohtuen kenties ikuisesti sen monien sokkeloisten lokeroiden kätköihin.

Näin myös me ihmiset, hetken elettyämme.

Syksyn keltaiset lehdet

                         

                                

 Bumbiere = Päärynä-puu

Keltaisina lehdet hohtaa, 

polku minut puistoon johtaa.

Penkin luo, askel tuo.

Lintu vielä puhkee ääneen, 

kesän vaikka tietää jääneen

Lehdet vaan, peittää maan.

Taas kuin muistoihin, nuo lehdet maahan lentää,

niin myös tahtoisin, sun kanssas onneen entää.

Keltaisena lehdet hohtaa, 

vaikka sua en nyt kohtaa.

Menneeseen, matkaa teen.

Kesän muistan kaiken suoneen,

unelmani parhaat luoneen.

Löysin sun, kaivatun.

Paljon haaveiltiin ja toiveet liittyi harhaan,

lehtiin keltaisiin, näin peitän muiston parhaan.

Taas kuin muistoihin, 

nuo lehdet maahan lentää,

niin myös tahtoisin, 

sun kanssas onneen entää.

Paljon haaveiltiin ja toiveet liittyi harhaan,

lehtiin keltaisiin, vain peitän muiston parhaan,

Muiston parhaan, muiston parhaan,

Muiston parhaan...

Kiitos vierailustasi. Hyvää päivänjatkoa.

Syyskuun täysikuu aika

                 

Syntymähetken kuumerkin katsotaan vaikuttavan ihmisen luonteeseen jonka vaikutus ulottuu sisäiseen minään, tunnepuoleen, ihmissuhteisiin ja sosiaaliseen kommunikointiin. 

Omalla kohdallani tunnen jälleen kuun vaikutuksen unettomuutena, viikon verran ennen sen täyttymistä.  

Tällä hetkellä täysikuu näyttäytyy puiden latvojen tasolta keltaisena loistaen, kohta pilviverhoon vetäytyäkseen.

Kuun olessa täysi ja alkaessa vajeentua, alkaa myös uni saapuilla aiempaa huomattavasti paremmin, tullen pitkäkestoiseksi.

Näin ollen ehkä jo ensiyönä ja sen jälkeen nukun siis jälleen makeasti, mikäli nelisen viikkoa jatkunut jatkuva jomottava lonkkasärky antaa siihen pillereiden auttamana tilaisuuden.

Kuun sanotaan kertovan ihmisen syvimmistä tarpeista ja tunteista. 
Tunteaksesi luonteesi tulisi perehtyä siihen, missä vaiheessa kuu oli syntyessäsi. 

Täysin pimeällä kuulla syntynyt  lapsi menestyy ja kukoistaa elämässään huomattavasti nuoremmalla iällä, kuin vähenevän kuun haaleassa kajastuksessa syntynyneet. Näin väittävät kuuhoroskoopeihin tukeutuvat teokset.

Kuun sanotaan hallitsevan ihmisen kehon nesteitä, kuten siemennestettä ja verta. Siemennesteen yhteys kuuhun näkyy sen vaaleassa värissä ja hedelmällisyydessä. 

Veren sanotaan virtaavan täysikuulla ja kasvavalla kuulla vuolaammin. 

Monilla heimokansoilla on ollut tapana ajoittaa leikkaustoimet ja hampaiden poistot tehtäväksi vasta vähenevän kuun aikana.

Syntymähetkellä kuu on ollut vesimiehessä parin tunnin ajan ja vesimies femiininen kuumerkkini, syntymähetken aurinkomerkkiin verraten.

Joten ehkäpä siis jo ensiyönä nukun jälleen makeasti, pitkien valvomisten jälkeen.

Kiitos vierailustasi.
Hyvää illanjatkoa.

Syksyn viimeistä väriloistoa

Satunnaisen matkailijan silmiin osunutta, syksyn viimeistä kukkaloistoa.

Matkailusää oli hieno.







Aurinkoisen seesteistä tosi hienoa syyskeliä jota parempaa ei juuri saata toivoa.
Hienoa oli myös saada viettää yhdessäolo-aikaa lapsenlapsen kanssa.

Perjantain paluumatkalla alkoi näkyä viitteitä tulevasta
sadekelistä, joka onneksi
ennätti juuri kulkea edellä.



Tämän jälkeen sadetta on riittänyt parille päivälle. 
Täällä ei enää ruusut kuki eivät edes tuoksu tällä hetkellä, ehkä myöhemmin.

    On muita varten ruusut kukkineet,

                                          mut ruusut multa syksyn viima vei.
                                          On muita varten linnut laulaneet,
                                          mut mua varten, mua varten ei.            

                                          On muita varten riemu rajaton,
                                          mut pettymys sen syömmestäni vei.
                                          On muita varten lämpö auringon,
                                          mut mua varten, mua varten ei.

                                          On muita varten onnen aavistus,
                                          mut multa kohtalo sen myötään vei.
                                          On muita varten luotu rakkaus,
                                          mut mua varten, mua varten ei.
                                                                

Mua varten ei

                                                     Kiitos vierailustasi
                                                     Hyvää illan jatkoa.

Elokuun kuutamo-ajan musiikkia...

Pidän musiikista ja koska nyt on täyden kuun aikaa ja huomenna tuon elokuun toisen täydenkuun aika ja samalla pian sen viimeisiä hetkiä, niin pidemmittä puheitta pieni musiikki-pläjäys tähän (kin) iltahetkeen, on siitä huolimatta paikallaan, tämä siitäkin huolimatta ettei täyttyvä kuu tällä hetkellä tummien pilvien takia ole näkyvissä.
        

Joku ulos mua soitti, 
joku sydämeni voitti, 
aina vain myöhemmin huomata sain
mä yhä soisin, et sinun vain oisin... 

                                     

...ja tuleepa taas kerran aika, niin juuri sellainen aika jolloin jälleen; 
on tuo kuu, ja on myös ilta...

Kiitos vierailustasi.

Hyvää illan jatkoa.

Sateinen sunnuntain aamupäivä...

...joten on ehkä aikaa muistella laulujen sanoituksin elämän draamaa ja rakkautta.
Nehän ne juuri ovat niitä elämän suoloja, jotka jaksavat kiinnostaa ja kiehtoa.

Kai mulle hetkisen, suonette kuunnellen, oon lapsi yksinäinen öisen kaupungin. 
Tiedä et lukijain, kuinka mä syömmestäin, taas teille riemuja vai tuskaa kertoisin. 
On onni kauneinkin valhetta vainen ja hurma hetkien pois kiitäväin. 
Käy öisten lyhtyjen, loistehen sammuen, mun tieni virvatulta kohti yksinäin...
Yö perhonen

Ken haaveistaan rakentaa linnan, tuonne tähtien tarhaan, hän siitä saa maksaa myös hinnan, aina käydä saa harhaan. 
On murhe taas täyttänyt rinnan, jälleen menetin varmaan, murtui elämäin, jälleen yksin jäin, tietää kun mä sain.
Murtunut elämä

Tämän hienon venäläisen valssin sanoin (Maks A Kjuss), jonka alempana olevat "syyskeltaiset" alkuperäiset sanat ovat K Raikon, eli siis Kauko Käyhkön käsialaa, 
voin todeta olevani (jälleen) hieman harmissani tulokseen johtaneista päätelmistäni.

Olehan erehtymätön joissakin asioissa, harmi sinänsä, joka näin myös surukseni on tunnustettava, myös muutamissa niistä, mitä ihmisluonteen käytösmallin tulkintoihin tulee, luottaen intuitioon, tunneälyyn, sekä elämänkokemuksiin, joista viimemainittua juuri haluasin muuttaa heidän ansioistaan, heidän, joiden takia on vielä halua uskoa tulevaisuuden suomaan uuteen mahdollisuuteen. 

                 

Toisaalta ymmärrän myös muita, seikka joka on heikkouteni, naiivi realistinen, muiden usein huomioimatta molemminpuolista scannaus (dx) mahdollisuutta.               

Uskon kuitenkin elämään, sen suomiin erilaisiin mahdollisuuksiin, uskon yhä ihmisiin vaikka se joskus hieman turhaa vaivaa ehkä tuottaakin, mutta eihän mitään saa, ellei jotakin yritä, saaden aikaiseksi lisää kokemusta ja variaatioita, ellei mitään muuta.
Mikäli elämä tuottaisi muuta, kuin ylivaltaisuus- tai riippuvaisuus-suhteen, olisi se kenties lopulta sitä kaivattua yhteisen elämän suomaa nautintoa.

Koska olemme jälleen syksyn kynnyksellä, seuraavat 3/4 tahtien sanoituksin:

Syyskeltaiset lehdet maan peittää, 
pitkä on päivä ja harmaa. 
Se surujen varjoja heittää, 
tielle, miss yksin mä harhaan. 
Sun luotas vei kohtalon reitti, 
ruusuilla muistosi peitti. 
Yksin jäin mä kun, 
muistoasi sun 
hellin yksinäin, 
tuskaa syömmessäin, 
rauhaa, koskaan ei saa.

Kauan kestänyt ei, 
meidän onnemme aika.
Kauan en, saanut sua,
nähdä vierelläin.
Onnemme tuon, 
liian kauniiksi kai teit.
Kohtalo kostaa,
yksin kun jättänyt on...

On kaukana onnekkaat päivät, nyt nään taivaan niin harmaan, on jäljellä muistojen häivät, kanssa hetkistä armaan, ne mitä en tahtonut jäivät, yhden tiedät sä varmaan, 
toiveet murtuneet, haveet haihtuneet, ne on onnesta, jäljellä nyt vain, kaikki muu on pois.
Miks aina on niin, ettei onneen voi luottaa, jos unelmiin, uskoo pettymyksen saa, 
kun toivo ei, ei voi murhetta tuottaa, eikä voi vuottaa, surua ahdistavaa.

"Ne mitä en tahtonut jäivät, yhden tiedän mä varmaan, toiveet murtuneet, haaveet haihtuneet, ne on onnestain, jäljellä nyt vain, kaikki muu on pois....!"

                

Jälleen olen yhtä tai sanoisko useampaa, joskin pienehköä ;) kokemusta rikkaampi. Ehkä kenties myös :) muut, jotka edelleen elävät ikiteini-ikäisyyden maailmoissaan.

Nyt, kun punaposket on nautittu, makuvivahteet tiedostettu, tie kutsuu jälleen kulkijaa.


Kiitos vierailijoille. Hyvää päivän jatkoa.

Elokuun kuutamoille...

Muutama levoton, lähes nukkumaton yö on takana. 
Ensiyönä on täysikuu tuoden unenlahjat tullessaan. 
Viimeyön keltaisen matalalta loistaneen kuutamon hohteen väikyessä yhä mielessä.


               


Elokuussa täydenkuun aikoja on kaksi. Vuoden aikana on kolmetoista täyttäkuuta.
Kuutamoiselle sillalle.


Me kuulumme pohjoiseen kansakuntaan, siis metsästäjäkulttuurisiin, joten tarustostamme heijastuu myös elämäntapamme. 
Tuosta karusta seudusta johtuen meilläpohjoisen kansoille ei ehkä ole syntynyt yhtä läheistä suhdetta satoon vaikuttaviin kaukaisiin taivaan jumaliin, kuin se on eteläisen puoliskon viljelykulttuuriin perustuvilla kansoilla.


Taivaan jumalat ovat siis eteläisille kansoille olleet paljonkin tärkemmässä asemassa,
koska he näin heitä lähempinä olevina antavat viljelyksille ja sadolle veden ja lämmön. 
Pohjoisten kansojen mukaan taas taivas on heistä niin kaukana että enemmistö onkin jättänyt sen jumalten ja henkien asuinsijoiksi tai taivaankanneksi.


Näin myös auringon ja kuunpalvonta ei ole saavuttanut pohjoisella seuduilla samanlaista kultillista, tai yleistä asemaa kuin se on viljelyyn perustuvilla kansoilla.


Toisaalta pohjoisen kansojen mytologiaan liittyvät uskomukset ovat laajoja ja hyvin monipuolisia, antaen näin helposti kuvan heidän ajatusmaailmasta ja uskomuksista, tietysti myös heidän elämänsä maailmasta.


Maanpäällinen elämä heijastuu siis aina tähtiin, tosin ehkä ei niin konkreettisesti kuin
tarinoiden ja myyttien mukaan saattaa helposti uskoa.


Eräs pohjoisen kansojen uskomus on että taivaalla on kansi tai peite ja tädet ovat sen reikiä.
 - Lähde: Alan kirjallisuus 
         
 
    Kiitos vierailustasi.
    Hyvää illanjatkoa.

Torstain mietteitä...

             
Pimeä lokakuinen tummanharmaa ja sateinen iltapäivä alkaa vaihtua yön tunneiksi.
Hieman aurinkoakin sentään päivän pituuteen on mahtunut.

Jokin kysymys, niin juuri sellainen hento kuiskattu, kuten puolinukuksissa usein kuulee, kykenemättä siihen omalta väsymykseltä vastaamaan, pyörii mielessä.

Kysymys toistuu. Kuulen sen, hentona kuin kesäisen sateen sen hivellessä maata.
Kuitenkin ennen sen kunnolla tajuntaani ehtimättä, olen tapani mukaan nukahtanut.

Tuuli kuiskii puissa, oksastot kahisevat, verhot liikkuvat hiljaisessa tuulahduksessa.
Tuo kuiskaus, ei se kuitenkaan häiritse ketään näin pienessä huoneessa, saati suuremmissa asunnoissa.

Pimeys tiivistyy, kohta puiden oksien liikkeet eivät erotu. Sammutan kynttilät jolloin ulos näkyy hieman paremmin. Sateen ropina ikkunaan, sen rummutus katolle kuuluu selvästi tasaisena kaukaisena huminana.

Sateen ääni peittää kaikki hiljaisten kuiskausten tuottamat äänet muilta kuulijoilta.

            
                

                             Hyvää yötä.  Kiitos vierailijoille.

Tyrnipensaat.

            

Auringonnousu tänään 8:01. Auringonlasku tänään 18:20. Päivän pituus on 10 h 19 min.

Hieman tuulinen, syksyisen pilvinen sadetta ennustava keli.  Lähden liikkeelle, kuljen rantaan. Katson liikehtivää järvenpintaa, mielessäni alkaa soida erään laulun sävelet.

Laulu kahdesta tyrnistä.   Balladi, CM, tempo 130.    Sävelänyt  P. J. Mäkelä.  San. J. Jokinen
Tyrni (Hippophaë rhamnoides)


Rantaan kerran kuljin, rauhaa kaipasin,
silmät kun mä suljin, merta kuuntelin.
Kivet keskenänsä, myös ne kuulla voi,
kertoi tarinoita, jotka sieltä toin.
Merta kyntäneitä kerran itsekin,
kivet on nyt heitä, nyt sen ymmärsin.
Ranta pohjanlahden, niin sen tuulet käy,
karit pinnan alta, ei ne aina näy.

Niin vaikka vaihtuu maisemat ja aika kuljettaa,
ne ketkä meitä seuraavat, on samaa tarinaa.
Kuin kivet luona rantojen, ne meihin kuuluvat,
ne kertoa voi sulle sen, kun niitä kosketat.

Ranta pohjanlahden on kuin vieläkin,
laulun tyrin kahden, sen myös kuulisin.
Kaksi nuorta kerran, niin se laulu soi,
pakomatkaltansa aallot rantaan toi.
Kasvoi tyrnit heistä, kaksi kumpikin,
matkaan lähteneistä, oksin piikkisin.
Vaikka kukkii tyrnit, marjojaan ei jaa,
poimija myös haavan itsellensä saa.

Niin vaikka vaihtuu maisemat ja aika kuljettaa,
ne jotka meitä seuraavat, on samaa tarinaa.
Kuin kivet luona rantojen, ne meihin kuuluvat,
ne kertoa voi sulle sen, kun niitä kosketat.






Hyvää alkanutta päivää kaikille.

Kulkurin ilta-mietteitä..

                

Auringonnousu tänään 7:59. Auringonlasku tänään 18:23. Päivän pituus on 10 h 24 min.


Kulkuri, Kuu sekä tähti.
 Valssi. Reijo Viita.

Oli kulkuri kuu sekä tähti.
aina toisensa vain seuranaan.
Hän lapsena kodistaan lähti,
oli luotu hän kulkemaan.
Jalkapohjansa kesällä tervaan,
laittoi kulkija kulkiessaan.
Kengät jouda ei kulkijan jalkaan,
paljasjaloin kun kierteli maan.
Mut kulki missä vaan, hän aina taidollaan
myös ansaitsi elatustaan.
Myös tytön nuoren sen hän hurmas laulaen
ja aamu uuden jo toi.

Mökin portailla kulkija vanhus,
siinä muistelee näin nuoruuttaan.
Hän lapsena kodistaan lähti,
paljasjaloin kun kierteli maan..
                                                               

Hyvää yötä. Kiitos vierailijoille.

Täysi Lokakuu.

                  

                  Hieno täydenkuun loiste, joka seurana on mukava tehdä matkaa.
                
                  Komea on myös tähtitaivas. Nyt pilvien peittämänä.
                  Kohta koetaan kauden ensimmäisen yöpakkaset.
                  Mustaa jäätä, huurretta, kuuraa, talvikausi alkaa tästä.

             

                                           ajatukset vievät
                                           ja elämä kantaa.
                                           tule tähän hetkeen,
                                           sillä aika on harhaa
                                           ja joka hetki
                                           on vain nyt.
                                           ajattele
                                           - sinulla on vapaus.
                                                                         - Satu Elina Laamanen -


               
                                    

                                              Hyvää yötä.

Ennen lunta

            

                                                     Katson levollisena ulos.
                                                        Minulla ei ole kiirettä.
                                             Seuraan ihmisten loputonta hyörinää,
                                                 minne kaikki kiireissään rientävät
                                                      koska tyytyen rauhoittuvat.
                                         

                                          Kenties tämä paikka on luopumiseni paikka
                                                hyvin vähän kaipaan enää mitään
                                           minulla on, on ollut kaikki mitä tahdoin
                                                     enää en halua kovin paljoa.
                                                   
                                                   Mitä tahdon, minulla melkein on.
                                                         Mitä puuttuu, tiedossasi.

                                               Auringonnousu tänään 7:56.
                                               Auringonlasku tänään 18:26.
                                               Päivän pituus on 10 h 30 min.

                                 Hyvää alkanutta täydenkuun päivää kaikille!

Lokakuun sunnuntai-iltaan

                 

                 

Ilta on muuttunut yöksi ympärilläni.
Ensin sinertyen, tummuen pimeydeksi.
Kuitenkin maailma maa pyörii edelleen.
Kuu on kohonnut tähtitaivaalle.

Aurinko on painunut mailleen,
ilmestyäkseen aamulla horisontin takaa.

Järven lepäävä pinta näyttää tyyneltä, rauhalliselta.
Istun kuunnellen ympärillä olevaa hiljaisuutta.

Kaadan toisen lasillisen punaviiniä.
Suljen kädessäni olevan kirjan.
           

                                       Hyvää yötä kaikille vieralijoille.           

Lokakuun sunnuntaipäivää.

Kaunis on lokakuisen sunnuntain aamu, auringon nousun ensimmäiset valonsäteet.
Moni, niin moni meistä kirjoittaa ja haaveilee tulevasta, rakkaudesta, yhteiselosta.
Olimme sitten marketin tai muun sivu vaikutuksen alaisina.

Eräs elämän totuus meidän kuitenkin on syytä muistaa, ettei se mielestä unohtuisi.
Tuo totuus, joka aikojen saatossa on pysynyt,  pysyy siinä yhä edelleen, siitä muuksi muuttumatta!
    Nainen ei juuri koskaan kykene unohtamaan miestä, joka on hänet joskus jättänyt.
Hän toivoo (rakastaa) miestä luokseen yhä edelleen, olosuhteista riippumatta.

                 

Ja. Mikä ihmeellisintä. Tuolla toiveella on usein hyvät mahdollisuudet konkretisoitua.
                 

Mutta nuo yllä kerrotut, aamuauringon suomat ensimmäiset valonsäteet;
Ne kertovat yön kulkijalle uuden päivän noususta, siihen hiljaisen lupauksen suoden.

Hieman samoin kuin kuivan niityn janoavaan pintaan putoavat ensimmäiset sadepisarat tuottavat lupauksen tulevasta runsaammasta ajasta, tai kuten heikko tuulenvire tyveneen juuttuneen purjelaivan purjeisiin, saaden ne hiljaa liikehtimään.

Aivan samoin on jälleen näkemisessä, lämpimät silmät, niiden ensimmäiset lämpimät katseet, kohdattaessa, aikaisemman vanhan särkyneen ystävyyden jälkeen,
luottaen suoden, antaen hiljaisen lupauksen.

Hyvin hautunut, chilin ja valkosipulin maustama, kermalla höystetty tulinen pataruoka odottaa seuraansa, mausteisen punaviinin ja hyvän jälki-sikarin kera.

Näin hienona päivänä tuon aterian voisi nauttia vaikka ihanan raikkaassa ulkoilmassa.
Mikäpä tähän tuliseen liemeen on dibata 16% kauraleipää (ravinto-opillisesti oikeaa)


                                                        Kiitos vierailuistanne.

Syksyn tunnelmia..

Hieno, kaunis lokakuinen lauantaipäivä. Aurinko paistaa, ilma on tyynni, sees, tuuleton. Ilmassa ei liiku lehtikään, tyventä, ikäänkuin jotakin ennustaen.
Joten. Sanattomasta pyynnöstä.  ;)

Jostakin mielen sopukoista löytyy eräitä muistoja tuolta nuoruuden kultaiselta 50-60 luvun ajalta.
Musiikkimaailmaa (kin) hallitsi  (verrannollisesti) kaksi soitinta, balalaikka ja banjo. Toisen musiikki kantoi aavalta arolta, toisen laajalta preerialta.



Mutta olipa myös euromusiikkia, Saksa, Italia. Ranska, sekä muutama tuolloin tutuksi tullut lausahdus, joita isot tytöt kirjoittelivat ruutuvihkoihinsa, koristellen sivut kukkien, enkeleiden tai perhosten kiiltokuvilla.

Lisäillen vielä itse piirtämiään kukkasia ja kommenttejaan sivujen poikittais reunoihin, iskelmien sanoituksen tekstien sivulle, tuikitärkeinä merkintöinä.

Tuolta ajalta on myös jäänyt mieleen eräs saksan kielinen lause, joka ei mennyt tuolloin ihan tässä esiintyvässä muodossaan:
Ein leben ohne liebe und kusse gipt es keinen wirklichen leben.

Prinssiä tällä ei tuohon aikaan tuntunut markkinoille ilmaantuvan, ei myöhemminkään
mutta ei myöskään kukaan muuttunut sammakoksi, ei sen paremmin, tyttö kuin poika,
vaikka sitä ensi arastelun, saadun kokemuksen suomin avuin useamminkin kokeiltiin.

Mutta kaikki muuttuu, kaikki muuttuu, kuten laulussa silloinkin todettiin.
Näinköhän tuossa suudelmassa, mikäli sen edes saisi, kävisi toisin tänään...

                  

Optimistiset ihmiset elävät pitkään, ovat onnellisia ja terveitä.

Miten sitten tullaan optimisteiksi? 
Ole tietoinen ajatuksistasi ja vahvista aina postitiivisia ajatuksia itsestäsi.

Näe aina asioiden hyvät puolet. 
Ajattele positiivisesti ja aina kun negatiivisia ajatuksia alkaa kertyä päähäsi yritä kääntää ne positiivisiksi.

           

Vaihda mielesi “mustat vaatteet” energisempiin – punaiseen, pinkkiin ja oranssiin.

Joskus auttaa ihan konkreettinen vaatteiden värien vaihto.
Erityisen tärkeää on vaihtaa alusvaatteet.

Värikkäät alusvaatteet tekevät hyvää.
Varsinkin mustan jälkeen.. ..etenkin punaruskean, tai luumun eri sävyt...




Kuka meistä tahtoisi kohdata sellaisen henkilön, jonka hievahtamaton olemus saa meidät tuntemaan itsemme levottomaksi.

Sellainen joka samalla katsoo arkailuamme, samaan aikaan täydellisellä tyyneydellä.
Kenties henkilössä on jokin, jonka edessä me joudumme tajuamaan, että olemme kuin aavikolla säntäilevä jänis, täysin vailla suojaa.

Vai onko se jostakin kumpuava hiljainen kaukainen kutsu joka odottaa epävarmuuden voittamista ja että alkaisit tulla sitä kohti, ehkä hieman arastellen, ikäänkuin valmiina säntäämään karkuun.

Uskallatko kenties luottaa siihen, että voisit joskus seisoa rinnalla, katsoen yhdessä samaan suuntaan, samalla vastaansanomattomalla tyyneydellä.

Kuvatuksia syksyn synkkyyteen...

 

                                                   Yksi elää sydämmellä.
                                                      Toinen elää päällä.

                 
                      
                                Kolmas kulkee auringossa, neljäs joka säällä.
                         Parhaimman onnen elää se, ken on onnellisin täällä.
                                                             - A Tanskanen -

 
                 

                                                 Kevät urpuja kultasi äsken,
                                                   nyt lehdet kuihdutti syys.
                                               Liki maata on vaipuva jälleen
                                                  tie kaiken, mi kukkia pyys.
                                                                      - S Harmaja -

                                     Syksyinen iltatervehdys kaikille vierailijoille