Päiväuni.

                 

Elo (elämä) ihana kuin unen-näkö yöni...  Näillä sanoilla eräs laulu alkaa...

Nukahdin iltapalan jälkeen jälleen suosikkipaikkaani vanhaan nojatuoliini, iltauutisten
kuluessa, kuten tapanani telkkaria katsoessani niin usein on.

Uni maukas kesäinen, josta ei millään olisi malttanut herätä, tästäkin vasten tahtoani.

Nuo uneni kesäiset maisemat, ranta josta istahdin veneeseen soudellakseni
Soudellessa katse kiinnittyi muutamaan cirruspilven hattaraan, joiden kulkua jäin seuraamaan.

Ramaisi suunnattomasti ja nojautuen taakse otin rennomman asennon, laskien lierin silmieni suojaksi häikäisyä vastaan, katsellen sen suomasta varjosta noiden pilvien hidasta kiiruhtamista.

Annoin veneen ajelehtia vapaasti nauttien hiljaisen aaltojen väreiden tuottamasta keinunnasta, taivasta katsellen, miettien elämän ohikiitäneitä, kiitämättömiä hetkiä.

Haaveita, toteutuneita, tavoitettuja, "väkisin otettuja"  (= haluttuja) ja myös saatuja.

Vielä toteutumattomista, eräitä vielä tarkempaa ja pysyvämpää kohdetta vailla olevia, mutta kuitenkin juuri niitä, jotka yhä mietityttävät, mutta toki myös miellyttävät, sekä tietenkin kiehtovat meikäläistä niin monesti.

Tämän tapaiset haaveilut ovat juuri sellaisia jotka ovat niitä eräitä elämän parhaita nautintoja.





    Me kaikki etsimme onnea emme vain tiedä missä se on.
Olemme kuin humalainen joka etsii kotitaloaan, muistaen hämärästi että hänellä on talo.
 - Voltaire -

                                                Hyvää yötä. Kiitos vierailuista.

Iltamusiikkia.

                

                                  
             Monet kuihtuneet ajatukset ovat vain kukkimasta lakkanneita kuusamia.
             Älä tuomitse niitä kuolemaan, ne ovat monikesäisiä.
             Anna niille sadetta, paistetta, lämmintä ilmaa, näet, ne voivat vielä tuoksua.
                                     -Sakari Tobelius-

             Kun silmät avaan aamusella,
             nousen, riennän ikkunaan.
             Näen tyynen kotirannan
             viherjäisen pihamaan.
             Puut ja pensaat kutsuu sinne
             metsän varjoon vilpoiseen,
             tunnen niityn kukkain tuoksun,
             kuulen kiurun sävelen.
                            -Immi hellen-


                               
              Mä laulan kaikelle kaunihille,
              elomme haaveille, unelmille,
              jos särkyikin, ne auvon antoi.
              ma niille laulan ja maljan juon.

              Ma laulan muistoille menneisyyden
              ma laulan aarteille ystävyyden.
              Niin, teille, veikot, ja entisille.
              Taas laulun laulan ja maljan juon.

              Hyvän yön toivotuksin, vierailuista kiittäen. Nukkukaatten makoisasti.
               

              
         

Matkakuumetta, osa-I :)

                   
              

Tanssista en paljon ymmärrä, se on samanlaista kuin musiikki. En ymmärrä siitäkään.

Kuitenkin, ensin musiikki, sen rytmi, siihen tanssi myöhemmin yhdistettynä on vanha, ja yli rajojen ihimisiä aina yhdistävä vaikutin.

Oheinen kappale meillä nytkin jatkuvasti soivana, lähes samana sovituksena soivana,
slowfoksina tai diskokappaleena, ja myös uudelleen tulleena, tunnettuna sovituksena.


Laulan, niillä eväillä joita mulle on armosta suotu. Toinen armo on oma jääräpäisyyteni
kun en ole kirurgien, heidän perusteluista, toivestaan, vaatimuksistaan huolimatta, antanut kurkkuani puhkaista, voidakseen operoida 3,4,5,6, nikamani yhteen pakettiin.

Vaikkakin tietynlaista niskajäykkyyttä elonkäyttäytymiseni suhteen yhäti, kuten aina on esiintynyt,  esiintyneekin, tykkään sen sopivan itselleni, luonteeseeni kuuluvana.
Joten mitään akuuttia, saati erityistä tarvetta jäykkäniskaisuuteni suhteen, tahi sen muuttamiseen nykyisestä, ei suoranaisesti ole.

Näin keväisten ilmojen alkaessa, luonnon  yhä tuntuvammin alkaessa herätä, muistuu
mieleen eräs laulu, samalla kun matkustushalu, tai  halukkuus siihen, yhä lisääntyy.

Nuotti tuttuna; Juna se meni meni pohjolaan. Vaunussa istu se koria flikka ja punaiseksi koristeli huuliaan.

Voi Iso I(E)GOR sentään :)

Eräs versio kertoo samalla rytmillä, eri sanoin,  hieman toisin, kai käytännön tuomien kokemustenkin valossa.

Vanha herra igor istuu alla idän kuun
samovaari kovaa teetä keittää luona puun.
Vanha igor teetä maistaa mutristaen suun
tuntee kutsun kummallisen unhoittaen muun.

Daa da dada daa igor vuoriston.
Daa da dada daa innostunut on.

Vanha herra igor, etsii hetken hampaitaan
Ostaa kultasormuksen ja nostaa housujaan.
Vanhus lähtee vuoristostaan laaksoon kulkemaan
siellä sonja työskentelee kaalipellollaan.

Daa da dada daa igor vuoriston.
Daa da dada daa rakastunut on.
(x2)

Vanha herra igor kehuu kevät huumassaan
lähde tyttö matkaan tapaat vuorten ruhtinaan.
Sonja katsoo halveksien sormusrasiaan.
traktorinsa käynnistää ja sanoo; Tosiaan.

Daa da dada daa igor vuoriston.
Daa da dada daa on nyt onneton.

Vanha herra igor itkee että tulvii vuo
vuoristoon hän lähtee koko samovaarin juo.
Sonjan ihastus on aron atamaanit nuo
korviin sähkö balalaikan soinnut tuuli tuo.

Dai da dada daa dai da dada daa, igor vuoriston
dai da dada daa dai da dada daa ei oo onneton.
- Mainio teksti, J Vainio-

Rantatoivetta.

                 

        

Huh, kun nukutti. On hienoa herätä kunnolla nukutun unen jälkeen. Olo nautinnollinen
raukea, paikat hellinä kuin mankelin läpi tulleelta luulisin tuntuvan.

Rensselit pykälään ja täysillä päin, karkuun en juokse ja oon vertainen, mä aina miehen kymmenen (tosin en tiedä kuinka seuraavan parittoman luvun kanssa) laulelee reetu videon sävelten muunnos sovituksena kotimaisessa versiossa.

Pensselit on ollu jo sannassa hetken aikaa, eikä tarkoitus ole, tämän tiedon mukaan niitä sieltä noutaa. Jukoliste jätkät, tämä linja kestää, heikot vaikka sortuukin, isältä on henki...
Sensijaan rento rantaelämä saattais kiinnostaa, tiedä vaikka kuinka hurahtais jonnekin hukhadaan, tai syvällisempään, merelliseen näkymään.

Untakin ehdin näkemään, monelaista. Aatospiipahdus kauas ajassa taakse, aikaan jolloin olimme juuri muuttaneet viimeiseen asuntoomme naapuri kuntaan. Vanhemmat tytöt, iältään 11, ja 10 vuotiaat saivat yhteisen, aiempaa isomman, oman huoneensa.

Tein pitkää päivää, aamulehden jakelusta aloittaen jonka jälkeen rakennuksille koneen
kanssa, (Pori) jonne matkaa oli 70 km. Iltaisin myöhään palattuani oli klo usein 7.n, varhaisuutisten aika. 

Heti kotiinpalattua, lapset ympäröivät, kertoillen tärkeimpiä asioitaan, päivä tapahtumia
johon iltapalaa syötyä, puoli nukuksissa tuli jopa vastattua. Usein kun nukahdin tuon
uutiskatsauksen kesken. 

Herätys hieman myöhemmin, kuultuani kaukaa utuisen unenläpi tuon arastelevan kysymyksen. Isä ooksää kovin väsyny. Kerkeeksää isä, tai tulisiks sää, vähä mun ja mun viereeni. Hellyttävä hetki, kerrassaan, jo tuo kysymyksensä, vaikka he jo isoja olivatkin.

Isähän meni. Ensin toisen, sitten toisen, vuorotellen, vaihtaen välillä, taatakseen yhtäpaljon aikaa kummallekin, tasapuolisesti.  Ikuisesti on mielen sopukoille jäänyt tuo nuoremman, nautinnollisesta hyvänolontunteesta kumpuillut pitkä, syvä tyytyväisyyden huokaisu, ja siitä hehkuva, pienen hetken onnellisuuden tunne/tarve. 

Herttaista. Tuli hyvä mieli, jota muisteli saati työmaalla myöhemmin, myös aikuisena.
Kuinka tärkeä tuo isän tuoma läsnäolo ja häneltä saatu huomio omalle lapselleen onkaan. Myös nykyisin, tälläkin ikää,  toivotuksen saatuaan tuo yhä sykähdyttää.

Kaikkihan he tietysti tuli nukkumavaihessa (vasta) hyvänä pidettyä. Tämä oli usein
myös yksi jatkuva riidan aiheista, kun oma puoliso vaati myös omaa huomiotaan, omakseen, joka usein oli lapsille suunnatuksi tarkoitetuista hetkistä / ajasta poissa.

Vieläkin joskus herkistyy, saatuaan tytöiltä hyvänyön toivotukset. Kuinka tärkeää tuo isältä saatu, hälle suotu, huomio on vielä aikuisenakin, kummaksuttaa, ja hymyilyttää, mielihyvää tuottaen yhä edelleen. Kerran lapsesi, aina lapsesi, oli ikä mikä tahansa.

(Tämä taitaa olla myös osa syynä siihen miksi jotku naiset halajavat vahvaa isähähmoa rinnalleen, pyrkien hylkäämään muut, suhtautuen nuivasti muihin, myös naispuolisiin.)

Monen monituista hetkeä ja iltaa oli, kun he tyytyivät noihin isän heille joululahjaksi tilaamilta, suurensuurilta jättiläisnalleilta saamiinsa lohtuihin. Kuinka kauan ne heillä olivatkaan.

Kun sattumalta löysin tekijän, tilasin ne samantien, ja seuraavana jouluna pukinpaketista ne löytyivätkin.  Tuohon aikaan nallet olivat isompia, kuin saajansa.
Puhki ne eivät kuluneet, ratkeilivat kylläkin ja korjaaminen taisi osin jäädä tois-sijaiseksi.

Kuitenkin vielä rippi-ikäisenä ne jonknlaisessa ryhdissään olivat.  Samoihin aikoihin kuvioihin alkoivat tulla uudet, puhuvat, itsekävelevät ja ajattelevat nallet.