Oletko koskaan miettinyt....

Miksi sinä kuuntelet ja useimmiten saatat jopa pitää niin sanotusta kevyestä musiikista.

                  

Mikä sitten on kevyttä musiikkia, ja miksi sitä yleisesti sanotaan kevyeksi musiikiksi.
Kuitenkin ne kertovat lähes poikkeuksetta meidän syvistä tunteista, tuntemuksista,
iloista, suruista murheista.
Monesti, tai lähes aina menneestä tai siihen kaipaavasta tai mennyttä katuvasta olotilasta.

  Kuitenkin näitä silti sanotaan kevyeksi musiikiksi, vaikka menimmepä minne maailman eripuolelle tahansa kaikki nämä kevyen musiikin sanoitukset kertovat meille aina joistakin tapahtumista, tai tosiasioista elämässä.

Yleismaailmallisella tasolla ajatellen vaikka emme edes ymmärtäisi sanoitusta ne kertovat
meille toki myös vaikkapa seuraavista asioista. http://youtu.be/vb5aQbh0AJ4

Tekemämme matkan onnistumisesta http://youtu.be/Dga4Ilnf5Zo
Kenties tehdystä kuutamoisen yön uinti-rekestä   

Kesän ja kevään iloista.  http://youtu.be/Kc6_GdpsZnE

Rakkaudesta, tunnelmineen (eri muodoissaan). http://youtu.be/6mR0ARNtSQ4


Mirja Poikkeus kertoo eräällä levyllään olevan laulun sanoin näin:
Beat T 100  Sävel: Pekka J Mäkelä  Sanaoitus: Jouko Jokinen

Jokin lauluista aina soimaan jää,
ja se kertoo hetkistä sen.
Se on nauru silloin kun lämmittää
ja se itkee kuin ihminen.

Yksi laulu on keväällä varhaiseen,
se on lapsi kun leikkiä saan.
Se on leskenlehti sen pientareen,
jonka löytäisin uudestaan.
Yksi laulu on hymy kun kohdataan,
yksi kääntyy sen itkien pois.
Ja kun katsoo kaikkea uudestaan,
siinä laulu vain hiljaa sois.
Ref: Jokin lauluista aina...

Yksi laulu on siinä kun rakastaa,
ja se toinen on silmissä sen,
jonka käsi vaikkas en ojentaa,
on kädessä vieraiden.
Yksi laulu on muisto, kun lämmittää,
se on lämpöä lähellä sen,
joka säilyy vaikka ei luokse jää,
se on joukossa sävelten.
Ref: Jokin lauluista aina...

Yksi laulu on siinä se läheisin,
se on siinä, sen portilla vaan,
jonka luokse tulla voi avaimin,
ja se avaimin suljetaan.
Yksi laulu on on keväällä varhaiseen,
ja se toinen on syksyisen maan,
se on leskenlehti sen pientareen,
jonk löytäisi uudestaan.
Ref: Jokin lauluista aina...

                                                              Kiitos vierailusta.
                                                              Hyvää illan jatkoa.

Iltapäivän uni.

                 

Lokakuinen lauantai ilta alkaa hämärtyä illan hämäryydeksi, jonka ylle kuu ja tahdet nousevat loistamaan.

Hitaasti himmenee päivän valo. Odottavan aika on pitkä, odotan koska tulet kuitenkin.
Kannat kassia ja sinulla on edelleen sama vaalean ruskea pikkujakku.

Sisään tullessamme. Kahvi keittimessä on tippunut, valmiina odottamassa.
Halaamme toisiamme. Hetki jälleen näkemisen riemua, keskustelua.

Iltataivas on tummunut jo yön pimeydeksi, sammutan viimeiset kynttilät.

Nukahdamme, vieri vieressä illasta aamun, pitkin päiviä, kaikki seuraavatkin yöt.
Nukumme yhteen kietoutuneina, toisistamme läheisyyttä, turvaa ja lohtua hakien.

Minä tulin, kuiskaat. Tulit koska halusit tulla. Haluat muuttua, jättää entiset murheesi
tahtoen tulla muiden kaltaiseksi, omat puutteesi ja rajotuksesi tietäen.


  Kuinka voitsit muuttua kysyt.  Mutta vastauksen tiedät mielessäsi jo kysyessäsi.
Sinulla on halu tähän muutokseen omasta tahdostasi.

Kysyt koska et tiedä muusta, muusta erilaisesta kuin vain siitä, mihin sinut on lapsena totutettu, siihen mitä olet lapsena kokenut, tai mitä olet saanut tehdä.

Mitä vastaan. Vastaan tule omana itsenäsi. Pelkkänä itsenäni vain olen minäkin.




Sanot rakastavasi minua, mutta onko se rakkautta, vai pelkkää omistamisen halua, tiedätkö sen itse.

Ehkä se ei ole rakkautta, jos ei tiedä sellaisesta. Sinä itsehän tämän parhaiten tiedät.
Kenties se on vain tunne, jonka sinä miellät rakkaudeksi saadaksesi kokea
kiintymystä.

               

Viimekertaiset lähdön hetket laiturilla muistan. Jälleen yhdet jäähyväiset muistoissa.
Halaukset, hieman arastellen kuin pelkäisit jonkun huomaavan aloitteellisuutesi.

Neljä halausta kaikkiaan. Juna saapuu aikataulussaan. Saattelen sinut vaunusi ovelle.
Käännyt ja olet poissa. Samassa juna lähtee liikkeelle poistuen pian näkymättömiin.

Herään säpsähtäen syvästä päiväunestani. Hetkeen en tiedä olenko hereillä vaiko valveilla. 

Keitän kahvit, juon, huomaten olevani jälleen valveilla.

               

                        Tämän myötä. Hyvää yötä.
                         Kiitos vierailuistanne.
                        

Täyttymystä.

           

Kerran iäkästä professoria pyydettiin pitämään luento tehokkaasta ajan käytöstä ryhmälle suurten yritysten johtajia. Tämä luento oli vain yksi osa päivän tiiviistä ohjelmasta, ja professorilla oli vain tunti aikaa käytettävänään.

          

Seisoen tuon eliittiryhmän edessä, tarkastellen jokaista osanottajaa, professori sanoi: "Teemme pienen testin".

Hän otti pöydän alta suuren lasipurkin ja asetti sen eteensä pöydälle. Sitten hän otti esiin tennispallon kokoisia kiviä, jotka laittoi purkkiin yksitellen.

Kun purkki oli täynnä eikä sinne olisi enää voinut lisätä yhtään kiveä, professori katsoi oppilaitaan ja kysyi: "Onko purkki nyt täynnä?" Ryhmä vastasi melkein yhteen ääneen: "Kyllä!"

Odotettuaan muutaman sekunnin, professori kysyi: "Oletteko aivan varmoja?"

Jonka sanottuaan hän kumartui uudestaan nostaakseen pöydän alta pienemmän ruukun, joka oli täynnä soraa. Hän kaatoi soran varovasti kivien päälle ravistellen hiukan suurta purkkia, jolloin sora valui kivien lomiin, aivan purkin pohjalle asti.

Sitten professori kysyi jälleen: "Onko purkki nyt täynnä?" Hänen kuulijansa alkoivat ymmärtää leikin juonen ja yksi heistä vastasi: "Luultavastikaan ei."

"Hyvä!" sanoi professori kumartuen taas. Hän otti pöydän alta pikkuruisen rasian täynnä hiekkaa. Kun hän kaatoi hiekan suureen purkkiin, se valui suurempien kivien ja soran jättämiin rakosiin.

Taas kerran hän kysyi: "Onko purkki nyt täynnä?" Nyt kuuntelijakunta vastasi epäröimättä: "Ei!"
"Hyvä!" sanoi professori ottaen kannullisen vettä, jolla täytti suuren purkin ääriään myöten.

Sitten hän katsoi kuulijakuntaa ja kysyi: "Mikä on totuus, jonka tämä testi meille opettaa?" Yksi kuulijoista vastasi: "Se osoittaa meille, miten silloinkin, kun kalenterimme on täpösen täynnä, voimme aina lisätä sinne vielä yhden kokouksen."

"Ei!" sanoi professori. "Se ei ole vastaus, jota etsin".

Totuus, jonka opimme, on seuraava: jos emme laita ensin suuria kiviä purkkiin, emme saisi niitä kaikkia sinne enää lainkaan.

Salissa vallitsi täydellinen hiljaisuus. Ja professori jatkoi: "Mitkä ovat näitä suuria kiviä teidän elämässänne?

Terveys? Perhe? Ystävät? Unelmien toteuttaminen? Tehdä sitä, mitä pitää? Opiskella? Rentoutua? Tai jotain muuta?
Täytyy vain muistaa laittaa nämä kivet ensimmäisinä purkkiin.

Jos laitamme ensimmäiseksi soran ja hiekan, täytämme elämämme pelkillä pikkuseikoilla, ei meille jää enää aikaa todella tärkeille asioille.

Älkää siis unohtako kysyä itseltänne, mitkä ovat elämänne suuret kivet.

Muistakaa laittaa ne ensin purkkiin.

Nuoruusmuistoja.

                 

Nyt kun uusintoina tuntuu jälleen tulevan telkusta orpojen lasten elämästä kertova dokumentti. Heistä heitteille jätetyistä, tai orvoista lapsista, jotka yhteiskunta myi huutokaupalla kaikkein halvimman vuosi elättämisen hinnan maksaneelle talolle kertovaa dokumenttia.   Voi todeta tilanteen joidenkin lasten osalta olevan vieläkin tuon kaltaisen kohtelun aikaa (verrannollisesti) eikä noista ajoista juurikaan muuttuneena, eikä lapsuus edelleenkään ole kaikille lapsille sitä ruusuisinta aikaa. Monille lapsille pahin kokemus lapsuudesta on tuon aina turvalliseksi mainitun äidin kasvatuksellinen vastuu, lapsen tulevaan elämään vaikuttavan kehityksen kannalta. Lapsuuden muisteleminen tuottaa meille kaikille mieleemme erilaisia, erityyppisiä muistikuvia. Joillakin se on auvoisen onnellisuuden täyttämää huolettomuutta,  toisille tuoden mieleen paljon synkemmän aikajakson, joka täyttää mielen tyhjyydellä ja muutamilla erillisillä, irrallisilla muistikuvilla. Sellainen parivuotias pikkuinen lapsi muistaa muutamia tai useampia onnen hetkiä, kouluaan aloitteleva-ikäinen poika muistelee muutamia erityisiä koulumatkojaan. Kymmenvuotiaana lapsi muistaa jo paljon enemmän: Yhteiset leikkimiset pikkuveljen kanssa, omat yksinäisyydet, omat yksin suremisen täyttämät ajat, omat pelkonsa toisten ihmisten kanssakäymisessä, mutta myös monien ikiomien yksinäisten, noiden jopa onnellisten hetkien tuottaman turvan. Miellyttävien muistikuvien sijasta kuitenkin esiin nousevat kauhut, tuskan tunteet: Esim. alkoholistin herättämän vihan, pakenemiset, lyönnit,  kotoa karkoittamiset. Ehdollistamiset, saat karkkia jos käyttäydyt kiltisti, tai laulat kauniisti. Näin ollen on pakko laulaa jotta saisi karkkia, tai joutuu häädetyksi seurasta, ulos isompien poikien kiusattavaksi, jotka väärinkäyttävät ulos pakoitettua. Muistoihin ovat syöpyneet jouluisen yön tyhjät kylmät kadut, kävellessäsi niitä yksin kun sinut oli ajettu pois muiden parempien lasten luota. Hiljalleen sateli lunta, lumihiutaleiden leijuessa kevyesti ilmassa, kylminä, kiiltävinä, niiden välkehtiessä kadun valaistuksen hohteessa ennen maahan putoamistaa, suoden näin edes hieman lohtua kylmään yksinäisyyden hetkeen. Koristeltujen ja valaistujen kkunoiden takaa näit koristeltuja joulupuita ja onnellisia perheitä. Sinulla oli kylmä. Mielen pohjalla nouseen itkun sekainen kiukku muistikuvasta, kuinka lemmikkisi joutui kiusatuksi ja tapetuksi kiusaajien toimesta. Sinulle jonkun lahjaksi antamat esineet ja vaatteet annettiin muille, paremmille lapsille, heille joista parempia kasvatettiin, uudet lelusi annettiin muille lapsille, siskoillesi, heidän ja toisten lasten rikottaviksi. Monesti vielä aikuisenakin on sinulle käynyt vastaavasti. Monet, niin monet hankkimasi ja sinun omalla rahalla ostamasi tavarat rikkoutuivat kappaleiksi. Monesti kun asiaa on jälkeenpäin ajatellut, elämäsi on ollut kuin yhtä suurta tyhjää tilaa mutta mitäpä jos sen kykenisi täyttämään joskus vielä rakkaus. Rakkaus on aina ilman ehtoja, on sellainen josta voisi vaikkapa todeta teille kaikille jotka seuraatte kirjoittelujani, seuraavan allaolevan seikan, jolla myös on hyvä päättää tämän kertainen tarina. Hyvä lukijani, tiedäthän, rakastan sinua.   Hyvää päivän jatkoa kaikille.

Parasta mielelle.

                  

Niin kauan kuin jokin synnyttää meissä vahvoja reaktioita, me näemme asiat itsemme kautta.

Me suhtaudumme asioihin sen mukaan, mitä ne merkitsevät meille itsellemme
ja minkälaisia tunteita ja ajatuksia ne herättävät meissä.

Me emme näe asiaa sellaisena kuin se on.
Sen sijaan me näemme ja koemme oman suhtautumisemme siihen.

Kun me paranemme, me tulemme vapaiksi, meidän mielemme lakkaa reagoimasta itsekkäästi.

Näin tapahtuessa monet asiat lakkaavat herättämästä meissä pelkoja, ahdistuksia, vihaa, toiveita ja unelmia.

Asiat alkavat vain olla osa tapahtuvaa ja virtaavaa todellisuutta.
                           
Silloin me alamme nähdä monia asioita ihan vain niiden itsensä olemassaolon kannalta.

Me tulemme riippumattomiksi niistä.
                                                                      - Net -
                                   

                                      Hyvää illanjatkoa kaikille vierailijoille.
                                                                        

Sadekelin jälkeistä.

                 


Sadekelin rauettua. Jupiterilla keskustaan pyöräillessäni, katson eteeni tien asfaltille muodostuneita lammikoita. Arvioiden väistelisinkö niitä, kiertäisinkö ne, vaiko ajaisin suoraan ylitse, kun kokeilematta ei koskaan voi tietää mitä niiden pinnan alta löytynee.

Onko siellä suuri painautuma, kivi, kaivonkannen aukko, jonkalaisiin on joskus tullut törmättyä, vai onko se kuten niin usein on ollut vain hyvin matala, helposti ylittettävä.

Mielikuva tuottaa ajatuksen, näiden monimuotoisten ja pinnaltaan sileiden, tyynien eri tavalla näkymiä heijastavien pintojen taakse kätkeytyvistä kuvastus arvoituksista.

Tapani mukaan päätän ajaa suoraan lätäköiden halki.
Kun rengas osuu lätäkön pintaan, tuo kimalteleva julkisivu murenee yhdessä hetkessä, levittäen näkyvästi roiskeitaan vanteen eri puolille.

Kuinka hauras, niin ennalta arvattava, tuo pinnaltaan kiiltävä, hyvän näkymän näyttävä julkisivupeili noilla lätäköillä onkaan.

Hetkisen vain ne hohtaen väikkyvät, heijastavat näkymiään, haihtuen pian pikaisesti kuivumalla auringon tai tuulien pois haihduttamina, molempien yhteisvaikutuksesta.

Jupiterilla polkiessani mietin kuinka joskus tuntuu aivan kuin niissä olisi joitakin inhimillisiä, verrannollispiirteitä, keskenään muutamien toistensa kaltaisia.

Nämä lätäköt ovat hieman sellaisia tuntemusta vaativia, hieman kuin ihmistuntemus.
Tuntemus joka pienistä osasista muodostaa kokonaisuuden, kerronnan, sanattoman viestinnän, myös sähköisen, sekä intuitiivisen käytöksen johdosta.
Tuntemuksen joka on muotoutunut jo paljon aikaisemmin, jota ei myöhemminkään ole tarvetta muuttaa, muuntaa, vaan useimmiten ikävä kyllä, ainoastaan vahvistaa.

Hyvää päivänjatkoa kaikille sivujani seuraaville.

Palava Susi. (vanha luonnos - IV)

               

Joka ei ole vielä minä

sen on mahdotonta olla me.

Se ei voi kiintyä toiseen

kun se ei ole vielä kiintynyt itseensä.

Se ei voi käsittää suuria ympyröitä

Kun se sekoaa pienissäkin

Sitä pitää lähestyä sen omilla ehdoilla

Kaikki muu pelästyttää ja suistaa sen raiteilta.

Kun se vihdoin sanoo nimensä ja minä

Se on saavutus ja semmoisena vaikea läksy.

Se toistelee nimeään ja innostuu siitä.

Sen pitää saada tottua olemaan joku

Ei se muuten opi pakenemaan joitakin ja muita.

-Arja Tiainen: Palava Susi WSOY 1977-

Hyvää alkanutta päivää vierailijoilleni.

Hiljaiseen iltaan(ne).

                                                                                   
                                                                                                              
                                                         http://youtu.be/MvQYgwoWL2c
                                                                                                                                -Klik-

                                                   Sieluni silmissä katoavaa
                                                   menneisyyttäni pimeys suoja
                                                   Aamu ei lohduta yön valvojaa,
                                                   mä ootan vain viestini tuojaa.
                                                   Sitä kestäisi en, jollei läheisyyden,
                                                   tunne kanssasi luonani ois.
                                                   Olit valoni mun, eiliseen takerrun,
                                                   vaikka näin sen jo kiitävän pois.
                                                     
                                                   Aamuyön yksinäisyys,
                                                   kutsuu mua, sun syleilyys...

Kysymys ja toinen.

...joku sanoa miks tämä sivusto ei päästä kommentoimaan googlen avulla tai yleensä
   millään konstilla noille muutamille plokeille joihin olen yrittänyt sitä tehdä.

                      

Tämä ongelma on paljolti tois-aikaista, ja alkoi esiintymään huhtikuussa enemmän.
Koneeni hajottua huhtikuun puolivälissä samaa ongelmaa esiintyi lainaston koneilla, sitten myös muilla, joilla on tullut harvakseen yriteltyä kirjoitella ja kommata.

Tänään ei taas millään, ei mihinkään, minne yritti jotakin kirjoittaa. Nakkasi ulos ja ilmoitaa kirjaudu uudelleen sisään googlella. Sama toistuu, sama toistuu, uudestaan.

Koneen ja ohjelmien sulkeminen ei auta. Onko tuo perhanan google se ongelma.
Kerrotteko onko jollakin muulla ollut tän kaltaista ongelmaa, nyt ja aikaisemmin.

Niin se toinen kysymys olisi;
Mitä suomalaisella poliisilla ja suomalaisella liito-oravalla on yhteistä.

                                             Klikkaa kuvaa, niin se isonee.

 Niin se vastaus:
 Moni on niistä molemmista paljon kuullut puhuttavan. 
 Yhä harvempi nykyisin niitä enää näkee.

Keskiviikon mietteitä

                     

Keskellä viikkoa taas mennään.

Aika kuluu nopeasti.  Viikko hurahtaa samalla nopeudella, kuin nuoruudessa siihen meni päivä.
Kuukausi kuluu yhtä nopeasti kuin nuoruudessa kokonainen viikko.
Vastaavasti taas vuosi hupenee samoin kuin nuoruuden kokonainen kuukausi.

Esikoiseni täyttää tänään täydet neljäkymmentä vuotta, tuolla uudessa kotimaassaan.
Toiseksi vanhin tyttäreni täytti jo kuun alussa 39, joten vajaa vuosi on tyttärilläni eroa.
Poikani on 35 ja nuorin tytär kohta jo 33 vuotias.  Vanhuus ei tule yksin.

Plokisivustokin tuntuu vanhenevan. Sillä on muistipeli häiriöitä. Joko sitä ei löydy googlella ollenkaan, johon saattaa mennä päiviä. Tai sitten se löytyy vain oman nimimerkkini kautta.

Mikäli se jotenkin löytyy, ja haluaa hieman restauroida vanhaa plokiaan vaikkapa videon muodossa, se kirjauttaa sen kokonaan uutena kirjoituksena luettavaksi.

Saapa nähdä mitä muita muutoksia viikko vielä elämääni tuonnee, ehkä jopa kokonaan uuden ykköskauden elämääni, mutta sese on vielä hamassa tulevaisuudessa.

Ajankuluksi olen seuraillut iltaisella noita dokumentteja jossa Vietnamin veteraanit, siis vietnamilaiset kertoilivat kokemuksistaan sodassa usa:ta vastaan.

Toinen asiadokumentti kertoi usa:n myrkkyjen kylvämisestä Vietnamin maaperään.
Karseeta katsottavaa nämä hyönteismyrkkkyjen tuomat mutaatiot ihmisten perimään.

Muutakin asiallista ohjelmaa on näkynyt esitettävän. Tällä en tarkoita jälkiviisaita jotka
paheksuvat kaljapullon näkymistä yleisölle tai muuta juhlintaa kompasteluineen.

Tästähän sitä saadaan nuorisolle malli-trauman aihetta seuraavaksi kuudeksitoista vuodeksi.

Kukaanhan ei kiinnitä huomiota jokavuotiseen vappu tai rokkitapahtumaan joissa kaikkissa tahtoo olla perhekin mukana, pikkulapsineen aikas useasti.

Näissä on myös se kaljakoppa tai puteli usein vieressä, joista suoraan myös nautitaan.
Kuitenkin nämä on hyväksyttyjä perhetapahtumia joista ei tule jälkipuheita, muiden kuin roskien siivojien aiheuttama päivittely, puhdistuksen yhteydessä.

Nämäkin siivoukset maksaa yhteiskunta, mutta se on normaalia elämää, ei siis tuomittavaa, kuten on noiden kiekkoilijoiden suorittama, ansaittu, ilakointitapahtuma.

Onse hyvä, että osaamme käyttäytyä korrektisti, harvoja urheilijoitamme lukuunottamatta.

Hyvä näin.

Huomenta, laulun sanoin.

                  


Kun väsyttää ja kyllästyy, systeemiin, se on hyvä syy, jäädä paikalleen sitä pohtimaan,
ja oottamaan mitä tarjotaan.

Vain vilahtain käy ihminen, jokainen, ohi jokaisen, vilkuillaan, takaa naamion, mä/sä näinkö oon/oot yksi kasvoton.

Oheisen laulun sanat piipahtavat useinkin mielessäni, sattumoisin seuraillessani näitä
eri vaikuttimia joilla me kukin tuomme itseämme esiin, näissä kirjoituksissa.

Se, mikä säväyttää aina, on tuo "puhumaton kieli", etenkin live elämässä, mutta myös täällä.

Miksikö nyt kirjoitan. Kirjoitan sitä, mikä mieleen juolahtaa, ja mistä parhaiten osaan.
Kun olen muutaman hetken vaitonaisempi, se aiheuttaa kyselyt liikekannalle, joka on mielestäni paremminkin myönteistä,  ;)  ja miellyttävää, kuin kielteistä ilmentymää.

Kun on hetken kirjoittamatta niin moni intoutuu tuomaan ajatuksiaan esille, joka on mielestani pelkkää positiivisuutta, vaikkakin ehkä vain hetkittäinen ilmenemis muoto. 

Tämä kait se on ollut alunperin yhteiskasan tarkoituskin. Saada kirjoittajia mahdollismman laajalta alalta, niin ettei se olisi vain muutaman aktiivisemman varassa, jotka aina haluavat olla vain omaa pelkää omaa erinomaisuttaan esillä. 

(Paljon on myös kirjoittajia joiden tekstin käsittely on mielyttävää, ilmaisutaito sujuvaa
kirjoitus selkeää, johdonmukaista, joita selailee usein ja aina mielellään, kuten myös harvemmin kirjoittavia, asiallisia kirjoittajia.) 

Tämä olisi mielestäni suotavavampaa, toisin kuin alkanut jatkuva, hiljainen hiipuminen
johon voisi lisätä usein toistamaani (kaatumiseen itse luotujen kriisiensä johdosta).

Tämä kait ei olisi kenenkään "etuus",  mikäli etuudesta tässä yhteydessä voisi puhua.

Joku täällä muistaakseni toi esiin kirjoituksien hiipumisen huolenaiheen, ja se on ollut selvä ilmiö jo pidemmän aikaa.  Näistä on jollakin tavalla alkanut mennä maku, jonka hienokseltaan kyllästymisinä ja erillisinä virkkeinä teksteissä huomaa.

Osa maun menetyksistä on tosin myös suorassa kytköksessä kevään tuloon, jolloin alkaa olla muutakin tekemistä kuin ruudun toljottelu ja näppäimistö.

(Tämä ilmiö on näkynyt/näkyy maaliskuusta alkaen myös treffisivustojen vierailijoiden kiihtyvänä ilmiönä, jokavuotisena vuositrendinä, vanhalla sivustolla.)

Maun menetys on suora johdannainen tuosta vallitsevasta, ikuisesta valta-asetelma-teemasta joka niin usein pläjähtää välittömästi silmille, jos, tai paremminkin mikäli, texti ei sattune miellyyttämään.

Todettakoon tässä yhteydessä myös, ettei mun kirjoituksissani koskaan ole isoimmin makua saati sitten tyyliä ollutkaan, mutten ehk' empä ole sitä niin tarpeellisena pitänytkään, muut mielestäni enemmänkin.  Näihin en myös ole erikseen pyrkinyt.

Siispä, siksi koitan pitää yllä jonkunasteista neutraaliutta, tarkoituksenani jatkaa näitä
sepustuksiani, teidän, sivuillani vierailevien iloksi, tai ehkä joidenkin murheeksi, mutta suhtautumistapa on vapaa, kunkin lukijan mieltymyksien mukaan.

Työelämässä on opittu vastaamaan aina kaikkiin tarjouspyyntöihin, tuon pyynnön vaatimalla tapaa, sekä myös tekemään tarpeelliset reklamaatiot, niihin asioihin jotka sitä erikseen vaativat.

Tämä vastaaminen on aina, sekä ns. "hyvä tapa", että myös käytäntö, liike elämässä,
ottamatta nyt erikseen kantaa näiden sisältöihin.

Yleisesti ottaen vois todeta tuon hiipumisen olleen vallalla koko alkuvuoden aikana alkaen hiljakseen piristyä, sekin tosin syklittäisenä, ilmentyen useimmiten ns. odottavalla kannanotolla.

Tämä on annettu näkyä myös noissa miitingeissä, suosion ollessa jatkuvasti hiipuva.
Hiipuva siitä tuli kun, etenkin viimeisestä, tehtiin turha (mieli-)arvovalta kysymys.

Kuluneesta alkutalvesta vois mainita tuon kirjoittelun, jonkunasteisen mielenkiinnon
ylläpitämiseksi olleen kokonaan muutaman (3) kirjoittelijan varassa, enimmäkseen.

Tämä hiipuminen näkyy kait myös kirjoittajien vähenemisessä alkuperäisestä luvusta
tarkoittaen myös hiljaista protestia, turhaa mekastusta kohtaan, joita täällä usein on
tarpeettomasti pidetty.

Tämän kirjoitukseni tarkoitus ei ole sen kummemmin aiheuttaa mitään erityistä eripuraa, ellei sitä (taas) erikseen haluta aloittaa, vaan esittää toivomus, muidenkin
tulla hyväksytyksi omine julkituomineen kirjoituksineen, olivatpa ne sitten mitä tahansa.

Eli kun niin runsaasti, (tekopyhästi) mainostellaan, antaa kaikkien kukkien kukkia, niin puutarhurin tapaisena ihmettelen, miksi ei sen anneta toteutua, ilman turhaa märinää.

Monesti kun täällä tunnustelee ilmapiiriä, jollakin sattumaheitolla, on kuin tömäyttäisi 10 cal. haulikolla lonkkalaukauksen kalkkuna laumaan.

Helvetisti lentää höyheniä ja lakkaamaton kluk-klutus, heltat punaisena pullistellen, varsinkin uroksilla, on ollut jatkumona, seurauksena.

Vaikkakin pamaus, ja takapotkukin on melkoinen, karkeakot susihaulit eivät muodosta niin tiheätä kuviota että sillä pienempään surisijaan osuisi, joten lennelkööt rauhassa.

Kirjoitin muistaakseni joskus konsepti-luonnoksen, ehdotelman, jota noudattelen mikäli muut noudattavat samaa rauhan aatetta.  Tämän aion pitää em. ehdoin.

Mielepiteeni ja aatokseni, kuten myös käytökseni säilytän ennallaan, edelleen ominani.
Tämähän ei tosin mulle ole ongelma.

Mutta kaunista, kuulasta keväistä aamua, kuitenkin kaikille vierailijoilleni toitottelen.

Tilanne - mietteet.

                  

                                                  
Tutkimus kertoo, monien pariskuntien ajattelevan seksin aikana toista henkilöä.

Tuo pitää kohdallani ainakin seuraavasti paikkansa.
Silloin kun seksi hotkaisee minut syvälle suuhunsa, tunnen olevani käyttöesine,
apuväline, jolla harrastellaan tai opetellaan.

Yleensä koitan keskittymättä ajatella;  
- käynnistyykö auto lähtiessä, jätinkö sen hyvin (pysäköin, nääs, aina lähtösuuntaan).
- otinko kaikki pistokkeet irti lähtiessäni 
- suljinko ikkunat
- jäikö pesukoneen kraana sulkematta
- kassatilannetta laskujen maksun jäkeen
- puhtaita kalsareita, olikohan niitä
- onko täällä kahvi yhtä hyvää, kuin lähtiessä keittämäni.
- saanko täällä kahvin kera voileivän, pelkän paakkelsin, keksin, sokerin..
- mm. näitä ja monenlaista muuta ehtii miettiä koko tuon puolitoistaminuuttisen aikana.
   (On on. Aika on pitkä. Etenkin kun siinä on kaikki alustavat puheetkin jo mukana)

Oikein timminä ollessani pyrin silti olemaan kohtuullinen matkaopas.

Puluseni, armaani, tuolla edellä avautuu onnen vehreät laaksot, huomaatko?
- nyt on pieni mäennyppylä edessä
- sen lasku tuntuu kohta mahanpohjassa
- pian;
ehditkin näköjään ensin perille
olen kuitenkin ihan tässä, takanasi.

Naiset ensin!

Tiistai-iltaa

                 


                               Musiikkia iltaanne. 
                        Lieneekö tämä sivusto jotenkin uudistunut parin päivän poissaolon aikana.
                        Sen kaltaista olettamusta, näyttäis olevan joiltakin osioiltaan.

                        Saattanee johtua koneen korjauksesta, ja säädöistä.
                        Pari hiirtäkin on näköjään piipahtanna.
                        Missälie piileskelleet hetkosenaijjaan.
                        Kissa poissa!    Kait se tästä, kunhan arki alkanee taas sujumaan.

                        Samat on tuntunna säilyneen menetelmämetodit, 
                        todennäköisin syin olettaen säilynee jatkossakin.
                        
                        Sillä, miksi se maailma muuttuisikaan, vaik toiselle voi menettää, 
                        kun maapallo pyöriä saa radallaan, se kulkua on elämän...
                       
                        Kuitenkin upea kuu, viidennestään vajaa, kajastaa taivaalla,
                        paripäivää ja se alkaa olla täysi ympyrä.

                        Hienot, raikkaat, kevät talviset, vielä pölyämättömät kelit.
                        Unikin alkaa taas maittaa, kun saa kellahtaa tytyväisnä omaan sänkyynsä.

                        Makoisata unta toivotellen.

Päivä. -III. Musiikkia.,

                

                 On olemassa paljon ihmisiä, jotka puhuvat jopa kymmentä eri kieltä.
                 He ovat taitavia.
                
                 Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että he olisivat viisaita.

                 Koska, ja kuitenkaan, kovinkaan moni, ei pysty sanomaan
                 totuutta näistä, osaamistaan kielistä, saati yhdelläkään ainoalla.
    

Nousu tasaiselle.

                   

Ohessa loru lemmikeistä. Vai liekö runo.

Ollessani kerran yöllä naisen kanssa sängyssä, hän alkoi äkkiä kehoitella,
huutaen, kannustaen. Mun lejonani, tiikerini, härkäni.

En kyennyt enää ns. paneutumaan koko puuhasteluun.
Olenhan luonteeltani jännittäjä. Koetin tyynnytellä. Ei auttanut.
Pelkäsin petojen kuulevan emäntänsä kutsunimi huudot ja heräävän!


Kun puhutaan härästä, se tarkoitaa säyseää ns. veto- eli työ- sekä pihvihärkää.
Tästä on saatu säyseä, miehiset tunnusmerkit poistamalla.
Samoin nimitys oinas, tarkoittaa ex pässiä.
Edelleen nimitys ruuna, tarkoittaa ex oria.

Kaunista talvipäivää kaikille. Ihanaiset suomemme talviset päivät, talvikelit jatkuvat.
Raikas pakkanen vain piristää.
Hieno oli myös maanantai päivän ajelutuokio. Kummallista, kuu oli jälleen kokoajan näkyvillä, ikään kuin kulkijoiden seuralaisena.
Seuralaisena matkaaville, näkyen koko ympyräkehältään ja täyttymys-asteeltaan kirkkaassa, matalalta tulevassa auringonloisteessa. Näin se onkin näkynyt jo pitkään.

Ohessa muutama retusoimaton, maalaamaton, kuvatus.
Saa vapaasti tehdä vastaavaa perässä, ken mielii, tahi kykenee! 
Kameroiden päivitykset eivät aina reaali-ajassa.
Riippuen siitä, mikä on kuvaajan käteen aina mukana olleista (paristot) sattunut.


Takkatulen liekit vaikka sammuu pois,
muistoa niin hehkuvaa ei himmentää se vois.
Salaisimmat toiveet liekkiin puhallan,
kerran taas nyt syttyy, sydän rakkaimman.
Tiedät varmaan, mitä toivoisin..

                                                                            

                                                             
                                               

Rakkauden hinta

                                                                                  
Kuinka ja mistä rakkaus alkaa.
- katseesta
- hymystä
- kosketuksesta
- lausutusta lauseesta
- yhdessä koetusta hetkestä

Moni maksaisi omaisuuden
kun saisi tietää
millä rakkauden saisi loppumaan

Lapsettomuutta

                         

Ympyrää käydään. Yhteen tullaan. Eräs kansan sanonta. Näin taitaa olla, vaikka tässä eräs ympyrä on vasta alkanut muotoutumaan, yhden kokonaisuuden yksityiskohtana.

Lukiessani täällä reissullani nyt sattumalta, hetken mielijohteesta, tälläistä silmiini sattunutta artikkelia. Lukeminen kannattaa aina. Ja luen aina, kun se on mahdollista.

Syy tuohon lukuhetkeen, klassinen, krooninen lukuvaivani, liittyen läheisesti myös suuren helpotuksen tuottamiseen itselleni, sekä myös siihen välittömästi ja samalla vilpittömän läheisesti kuuluvasta, nautinnonhalustani.

Kirjoituksen aihe, vanha, "varsinainen" perus syy,  meikäläistäkin aikanaan hetken koskettanutta tekstiä, eräästä lehdestä.

Artikkelin otsake. Lapsettomien isien määrä kasvaa.

Kutsun "lapsettomaksi isäksi" miestä, joka on menettänyt yhteyden lapsiinsa, tai jonka suhde lapsiin on niin etäinen, ettei isyyden kokemus enää ole todellinen.

Yhteiskunnalliselta kannalta kysymys ei ole vähäinen. Isä-lapsi-suhteen puuttumisella tai vajavaisuudella on seurannaisvaikutuksia, jotka painavat jälkensä ihmiskohtaloihin ja kätkeytyvät esim. päihde- ja mielenterveystilastoihin.

Tuhannet lapset joutuvat vuosittain kokemaan vanhempiensa eron.  Lähes kolmentuhannen lapsen kohdalla kysymys tappamisoikeudesta riitautetaan ja viedään oikeuteen.

Kärsivä osapuoli on yleensä isä - ja luonnollisesti lapsi. Riidan seurauksena he yleensä menettävät yhteytensä. Näin voi käydä myös silloin kun isälle on taattu tapaamisoikeus. Äidin katkeruus ja kostonhalu saattaa (ja myös usein ottaa) lapsen välikappaleeksi.

Tiedetään, että lapsella on luontainen tarve nähdä molemmat vanhempansa arvokkaina. Jos tämä asenne järkkyy, seurauksena on isättömyys, joka vaikuttaa lapsen kehitykseen ja koko myöhempään elämään.

Suhteen katkeaminen voi tapahtua myös lapsen aloitteesta, jos yhteydenpito muualla asuvaan isään aiheuttaa ristiriitoja äidin tahoilta (kuten usein tapahtuu).
Erittäin herkkä vaihe on murrosikä.

Kukaan ei tiedä miten paljon tälläistä tapahtuu. Lapsettoman isän asia on kokonaan tutkimaton. Olen (alkuperäinen kirjoittaja) kysellyt asiaa yliopistoihmisiltä ja he ovat vastanneet, että ongelma on tutkimuskohteeksi liian marginaalinen. Sitä en ymmärrä.

Tällä hetkellä miehiä, jotka asuvat muualla kuin lapsensa, lienee n. sataviisikymmentätuhatta. Lapsettomien isien lukumäärää tilastot eivät pysty kertomaan. Yli puolet eronneista isistä jää yksinasujiksi. Lapsistaan erillään asuvien miesten työttömyysaste on yli kaksinkertainen verrattuna koti-isiin. Jälkimmäisten kohdalla syynä on usein kyse opiskelusta.

Eronneiden, työvoiman ulkopuolelle jääneiden, osuus ei selittyne kasvavalla koulutustarpeella. Toden näköisemmin syynä voidaan pitää eroa ja lasen menetyksen mukanaan tuomaa sairastavuutta, joista yleisin on masennus.

Lapsettoman isän taakka on elinikäinen. Tilastot kertovat vain alaikäisten lasten isistä.
Läpseton isä voi hyvin olla 90- kuin 30-vuotias. Myös täysi ikäinen ihminen on jonkun miehen lapsi. 

Lopulta kaikkein tuskallisinta on menettää aikuinen lapsensa. Se vie mieheltä kokonaisen suvun.

Artikkelin, siis alkuperäisen, kirjoittaja on Risto Koivisto.
Eläkkeellä oleva yhdyskuntatyöntekijä.

Ei. Lapseni eivät ole ainakaan tällä tietoani eroamassa. Hyvää elämässä on, asioiden korjaantuminen normaaleiksi heidän kaikkien kanssa, eroni jälkeen.
Sen aiheuttamasta, muualle muuttamisestani johtuneesta kylmästä kaudesta, koskien lähinnä poikani, sekä erityisesti tämän tyttäreni, jonka luona nyt istuskelen.

Kummallista.
Elämässä on taas käynyt niin, että olen lapsilleni tärkeämpi kuin aikaisemmin, kenties, vaikuttaen joskus enemmältä kuin (Öhöm!) heidän äitinsä.

Samanlainen onni.

                        

                                           Älä kulje edelläni. En  ehkä seuraa.
                                           Älä kulje takanani. En ehkä johda.
                                           Näiden sijaan. Kulje aina vierelläni
                                           ole ystävä ja tasavertainen kumppani.
                                                                                       -Albert Camus-


                                                  
                                                                 
Olen tykännyt laulaa valsseja. Etenkin hitaita. Mutta myös esimerkiksi virran viemää.
Tangokin taittuu. Mitähän jos laulaisi vaikkapa seuraavaa...


                                       Monta laulua virrasta tehty on
                                       mun on aiheeni myös aarre pohjaton.
                                       Virta laivaa vie kaukaista, kohti satamaa,
                                       monta viestiä kuljettaa.
                                       Moni katsonut on virtaan pyörteiseen
                                       sieltä löytänyt on rauhan sielulleen.
                                       Monta suudelmaa virta on nähnyt vaihtuvan,
                                       monen löytävän rakkahan.
                                       Laine hiljaa venhoa kuljettaa,
                                       kohti tyyntä vehmaista poukamaa.
                                       Mistä laulut kauniit soi,
                                       missä luonto vihannoi.
                                       Monta laulua virrasta laulaa voi,
                                       monta aihetta vieläkin lumon loi.
                                       Monet kerrat on näyttänyt muille mahtiaan
                                       aina riemuiten uomassaan.

                                       Laine hiljaa venhoa kuljettaa,
                                       kohti tyyntä vehmaista poukamaa
                                       Missä laulut kauniit soi
                                       missä luonto vihannoi.
                                       Monta laulua virrasta laulaa voi,
                                       monta aihetta vieläkin lumon loi.
                                       Monet kerrat on näyttänyt muille mahtiaan
                                       vielä pauhaten uomassaan.
                                                     - by Salvador Rio-
                                       Ilta-toivotuksin.