Elämän eräs ihme

             

Tulit tähän maailmaan melkein yllättäen. Olit tulossa heti jo joulun jälkeen, heti uuden vuoden alussa pitäen moni pienessä jännityksessä, malttaen kuitenkin hetkeksi mielesi, kertomatta muille yrityksistä huolimatta itsestäsi, oletko tyttö vai poika.  
Etenkin vaari toivoi ja odotti pikkuista tyttöä, jonka toiveen olet nyt toteuttanut.

Tosin vaari odotti sinun televan vasta hieman myöhemmin että olisit ehtinyt kasvaa paljon isommaksi, odottaen sinun saapuvan vasta toukokuun alkupäivinä, mutta saavuit niin paljon nopeammin.
Nyt vaari odottaa, monen muun ohella, sinun kasvavan hieman, toiveena nähdä sinut pian sylissään heti kun olet kasvanut hieman ja ehtinyt kotiutua rauhassa.

Haikara lentää liihoitti, 

nyyttinsä teille pudotti.

Maailmanne on taivaan sininen, 

mutta nyytti on vaaleanpunainen.

- Google -

Jään katsomaan tätä uinuvaa pientä ihmettä.

On kädet, niin pienet sormet,

jalat pikkuruiset, kuten varpaatkin.

Pikkuinen suu hieman mutrussa,

Tukka myssyn alla piilossa.

Elämän pieni ihme

- minun edessäni.

Viesti puhelimeeni 5.3.2013 am. klo 9.24.

Oskarin pikkusisko syntyi tänään am. klo 7.51

Painoa reppanalla on kokonaista 1775 gr.

Pituutta 42 cm.

Pikkuinen, äiti, ja koko perhe voi hyvin.

Et ihan mahdu isän, et vaarin, yhdelle kämmenelle.

Prinsessa niin pieni, minne johtaa tiesi.

Prinsessa oot kaunein, sanon sulle lausein 

- lausein jotka kauneimmat on päällä koko maan,

kuun ja tähdet taivaalta mä toisin jos voisin vaan...

                                        

Tiistai. Aamun mietteitä.

                 

Loppuviikon kotiseutuvierailun aikana oli mukava nähdä vanhoja lapsuusajan tuttuja, nyt aikuisia osa jo eläkeellä olevia, toiset, vielä työelämässä vahvasti mukana.


Hetkinen matkaa läpi kotikylän raittia ja yli kuntarajan.
Pysähdyn kylän raitille, vanhan koskimyllyn ja "uuden" saharakennuksen (1958) kohdalle vanhan maitolaiturin (ns. kannupukki) vierelle nähdessäni tutun avioparin puuhailemassa perjantaisessa pikkuaskareissaan  kotipihallaan.

Vasemmalla oleva tie johtaa suoraan myllylammelle, sen avoimen padon yli, ohi puretun vesimyllyn,  lähinaapurin pihapiiriin.

Oikealla yhä kylän sahalaitos sekä mylly sen maitolaituri ja myös entinen postikeskus, josta meille peräkyläläisille, kaikille toisen kunnan rajan takana asuville talouksille tuotiin / saatiin posti. 
Myllylampi on lähes tyhjä, sen rannat paljaat runsaista sateista huolimatta juoksutus on suoraa, kahlitsematonta.
                                                       
Juttu kulkee kuin itsekseen monenlaisiin nuoruusajan muistoihin, siihen arkielämään jota silloin väkevästi ja konkreettisesti kädestä suuhun onnellisesti kaikki elettiin. 

Näiden myötä keskustelu siirtyi luontevasti nyky-aikaan, ihmisten erilaiseen paljon enemmän itsekeskeiseen käyttäytymiseen, mikä tuolloin oli paljon tuntemattomampaa, ei tosin kokonaan tuntematonta.

Mutta kuitenkin elämä oli silloin vielä hyvinkin ihmisläheistä, perheiden asuessa samassa taloudessa isovanhempien kanssa, joista yleensä yleisimmin mummo oli 
se tervaskanto, joka monesti kaitsi ja osittain opetti lapsenlapset perinteisille tavoille
niitä arvostamaan ja ehkä kunnioittamaan, vanhempien saadessa tehdä työnsä rauhassa.

Samoin oli naapurien auttamisen ja palvelemisen kanssa. Aina mentiin auttamaan erilaisilla talkoilla, naapuri avulla, sen sovun säilyttämiseksi tai jonkin takaisin maksun velvollisuudesta, kun oltiin aikaisemmin saatu itselle apua, tai ei ollut rahaa maksaa toisen työstä, maksettiin nyt toisten tekemä työ omalla työpanoksella takaisin, usein kaikkien työhön suinkin vain kykenevien perheen jäsenten voimin, miellytti ;) tai ei.



                                   







Ristiriitoja kiistoja ja kateuttakin tietysti oli, mutta pääasiassa harmoonista yhteiseloa.
Oli tietysti myös perheitä jotka pärjasivät oman perheensä voimin, mutta eivät myöskään osallistuneet muiden huushollien tarvitsemiin talkoisiin.
Elämä oli sujuvaa, usein hieman puuttellista ja yksipuolista varsinkin ruoan suhteen
rahaa käytettiin suhteellisen vähän, muuhun kuin välttämättömiin ostoksiin kuten vehnäjauhoihin ja viljan jauhatuksen ja sahausten (lautojen yms.) maksamiseen.

Nyt kun katselen aamuista uutislähetystä, jossa kerrotaan suomeen töihin tulevista Filippiniläisistä sairaanhoitajista jotka tulevat tänne töihin ja lähettävät täältä rahaa perheilleen, veljilleen, sukulaisilleen, kotimaahansa tehden täällä tyytyväisenä työtään
voidakseen näin menetellä.

Ihailen näitä marjanpoimijoita ja muita kaukaa tulleita henkilöitä, jotka nurkumatta ottavat sen hyvin pienen paremman elämän antaman mahdollisuuden jonka he ottavat kiitollisuudella vastaan (huolimatta huonosta ja hyvin usein epäoikeuden mukaisesta kohtelusta joita kokevat) eripuolilta europpaa ja muista paremmin voivista valtioista.

Jään ihmettelemään tätä meidän nyky-suomalaisen yhteiskunnan itsekeskeisempää nykyisin eniten vallalla olevaa piittaamatonta ajattelu ja käyttäytymistapaa
lähimmäisten  huolenpitoa koskevaa ja heistä huolehtivaisuutta kohtaan, suuntaa joka tuntuu hetkittäin piittaamattomuutena toista kohtaan vain vahvistuvan edelleen. 

Tämän aamuinen skype soitto oli tämän kirjoitukseni syy. Soitto jossa sain kuulla erään hoitolaitoksessa olevan miehen (55v) joutuneen uudelle osastolle hoidettavaksi.
Mies on ollut hoidossa jo pitkään, sairastuen jo nuorempana otsalohkon dementiaan
hiipuen hiljalleen yhä huonommaksi. Nyt kun hänellä ei enää ole vuosiin toimineet kun vain silmät, hänet on sijoitettu makaamaan uudelle osastolle yksinäiseen huoneeseen
ja hänelle on asennettu hälytys ranneke apua saadakseen.

Ranneke tälläiselle henkilölle joka ei kykene mitään raajojaan käyttämään, saadakseen tarvitessaan itselleen apua. 
Henkilölle joka ei ole moneen vuoteen kyennyt liikuttamaan muuta kun vain silmiään ja hieman hymyilemään kun häntä käydään katsomassa ja ruokkimassa.
Nyt muutamien päivien aikana paino on pudonut päivittäin ja putoaa yhä, syynä lääkitys ja kuivumisen uhka riittämättömän hoivan puutteessa.

Mitenkä nyt tulevaisuudessa mahtaa olla, kun jossakin on muistaakseni kaavailtu pitkäaikaisten potilaiden hoitovastuun siirtämista sukulaisille ja perheelle, sen jäsenten tehtäväksi. 
Mikäli näin käy tuleeko meidän yhteiskunnasta ihmisläheisempi, vanhanaikaisempi, vai tuottaako se lisää uusia ongelmia, joista esim. sairaasta pyritään nopeasti ja entistä helpommin eroon tavalla tai toisella, näin etenkin mikäli hän on haitta tai este vaikkapa perinnön saamiselle, muuten ollessaan vai turha rasite hoitajilleen.

Muttuuko ihminen, ja mihin suuntaan, käy huomispäivän tie..  


Hyvää kaunista syyspäivää vierailijoille.

Kortilla maksun haittapuolia.

Kysymykseen, voiko pankkikortilla maksettaessa tulla huijatuksi vastaan lyhyesti että, tottakai, aina voi tulla huijatuksi. 


                     


Kuitenkin aina toiminnan alkuajoista lähtien tapani on ollut saada, pyytää tai "ottaa" lähes kaikesta itselle kuitti, maksoipa sitten käteisellä tai myöhempinä aikoina kortilla.
Tätä tapaa olen noudattanut, ja noudatan yhä vieläkin, kaikissa paikoissa käydessäni.

Eräs esimekki huijauksen kohteeksi tulemistani on muutaman vuoden takaa, jolloin olin juuri opetellut käymään karaokessa, tai ns. kalja-baareissa yleensäkin.
Eräässä paikassa tuli tuolloin piipahdettua aktiivisesti monien viikonvaihteiden aikana.


Kapakan katsoin siis nyt vaarattomammaksi paikaksi kortilla maksamiseen kun vaikka ruokakaupan, tai esimerkiksi 17 vuoden ajan vakio-asiakas suhteeksi minulle muodostuneen lähi-ruokakaupan kassan.
Erään kerran seuraillessani sattumalta tuoreinta tiliotettani joita silloin vielä postitettiin,
kummastelin itse tietämättäni olleeni erään viikonvaihteen perjantain - lauantain iltojen aikana kolmessa eri nimisessä paikassa, iltaani viettämässä, kaikki kaukana toisista.

                

Kuukauden alkupäivien kapakointiin kuuluneet raha-menoni ihmetyttivät summillaan. 
Tsekkasin sen kolmeen kertaan ennen kuin uskoin. 
Nän se perskeles paperien mukaan kuitenkin oli. 
Muistan ja tiedän ottaneeni kumpanakin iltana vakioannokseni, vain kaksi harmaata lonkeroa.
Seurasin muita, edellisiä aikaisempia tiliotteitani. Sama tarina toistui säännöllisesti aina jokaisena viikonvaihteena, kaikkiaan nyt viidesti ja peräkkäisesti..


Käytössäni oli silloin vielä faxi, jolla otin kopion tiliotteistani. Ajattelin kysyä, mutta epäilin omistajan tietysti kieltävän ko. seikan.
Mennäkkö poliisiasemalla. Ei helvetti, pikkupaikkakunta jossa kaikki tuntevat toisensa.
Toisaalta poliisihan tutkii rikoksia ja on kiinnostunut vain niistä ja laittomuuksista.
Toisaalta taas summat olivat kaikkiseltaan vaatimattomia, mutta kertyihän niistä summaa, kun kolmeen kertaan illan juomat aina oli laskutettu samalta tililtä, etenkin kun tuohon aikaan oli muutenkin hieman tiukkaa rahan kanssa.
Soitin tilintarkastajalle, ja kysyin neuvoa, joka kehoitti ilmoittamaan näistä verottajalle,
pitäen sitä kaikkein toimivampana ratkaisuna. 


Varmistin asian hyvältä ikivanhalta tutultani, juuri eläköityneeltä LEL-tarkastajalta.
Niimpä samantien soitin verottajan ilmoitus puhelimeen, eräälle näihin petos-asioihin perehtyneelle keskusviraston mieshenkilölle joka kysyi onko dokumentteja olemassa. 
Kerroin ottaneeni kopiot ja kysyin osoitetta mihin voisin laittaa ne tulemaan, kunnes huomasin että onhan mulla faxilinja vielä toiminnassa, tuutaten ne numeron saatuani heti faxilla matkaan.


Hetken kuluttua tuli soitto ko. henkilöltä, joka tiedusteli juttelimmeko tästä asiasta.
Vastasin kyselyyn, firman nimestä ja mikä nimi tällä hetkellä luki oven yläpuolella.
Kerroin nimen. Toinen nimi oli kylän toiselta laidalta, kolmas nimi oli tampereelta.
Kuitenkin olin istunut vain yhdessä ja samassa osoitteessa.
Kysymykseeni miten tämä on mahdollista, virkailija kertoin koneita olevan tiskin alla useampia, ja sama kortti leimataan uudestaan, etenkin jos asiakas ei pyydä kuittia ja etenkin mikäli kortti ei kokoaikaa ole asiakaan nähtävillä.
Tällä yrittäjäpariskunnalla oli silloin käytössään myös edellisten (toimintansa loppuvaiheessa yhä vielä olevien firmojen niin kirjanpidollisten, sekä veroituksellisten, että pesäselvitysten loppuvaiheiden erinäisten seikkojen johdosta roikkuvina olevien) toimipaikkojen korttimaksulaitteet yhä käytössään. 


Kysyin kuinka jatkossa tapahtuu, ja ilmoitin myös etten vaadi mitään korvauksia kunhan tuo pikku hevostelu lakkaa kohdaltani.
Mutta tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että illan aikan asiakasmäärä oli suuri ja jatkuva jono tiskillä, monta kortilla maksajaa, samat ihmiset vuodesta toiseen.
Montako ja kuinka paljon on huiputettavia ollut, jäänee arvoitukseksi.


Firma tuntuu toimivan edelleen, joskin asiakasmäärä tuonaikaisesta on murto-osa.
Hieman kauhulla ajattelin erästä korpilahden tapahtumaa, jossa asiakas oli jättänyt tiskille korttinsa vapaasti, (planco - tyylisesti) yksittäisiä ostoksiaan maksaakseen.
Kuinkahan mahtoi käydä. Hyvin kai, ja ilmeisesti, koska huhu ei kanna muuta tietoa.


Kiitos vierailustasi.
Hyvää päivän jatkoa.

Viikon tapahtumia ja hyvää mieltä..

Tiistaipäivä.
Palattessani maanantain renkaiden vaihto-operaatiosta, eräs henkilö huomautti, olenko ehtinyt huomaamaan kadun alkupäähän ilmaantuneen kehoituksen, tiistaisesta katujen puhdistuksesta ja niiden pesuista.

                   

Vastasin tietysti etten ole huomannut. Katu jonka yläpässä asun, lähtee pääväylältä ylös mäkeen jatkuen noin parinsadan metrin matkan, kynnes jyrkkänä y-haarana jakaantuu
niin että oikea haara jatkuu pitkälle eteenpäin, vasemman kääntyessä ysikympin kulmalla, ensin nimensä muutettuaan jatkuen satakuntametriä pussinperä parkkipaikaksi päättyen.

Kävin tarkastamassa taulun ja yllätys yllätys. Aikaisempien käsin kirjoittettujen pahvisten
kylttien tilalle olikin ilmestynyt oikein ja lähes virallisen oloinen liikennemerkki, jonka alle oli teippailtu tuo kadunpuhdistuksen vaatima aika, jolloin kadun oli oltava vapaa autoista.

Vuodesta 2009 viisastuneena siirtelin tötteröni kauemmas, hiekkaiselle naapuruston tontille. Moni muukin noudatti kiitettävästi varoen tuota aikataulun alkamishetkeä.

Harja-auto ilmaantui hieman ennen yhdeksää, ja sen jälkeen heti hinausauto. Molemmat poistuivat, mutta harja-auto ilmaantui kohta uudelleen. Pian tämän jälkeen ilmaantui ensimmäinen hinuri, sitten toinen ja kohta kolmas, se pienin, jo aikaisemmin piipahtanut.

Aha, aattelin, show alkaa. Onneks autoni on poissa näiden tieltä, Hyvin oli tuo mainittu merkki jäänyt huomioimatta.
Lähes puolitoista tuntisen aikana nuo hinurit siirsivät 27 autoa muualle.
Hymyilin itsekseni tyytyväisenä. Himot ja nautinnot ne, kattokaas nääs, on hiirelläkin. 

                  

Laulun sanoja muistellen...   ....mistä hitsistä nekin nyt tähän hätään mieleen putkahtivat.

Kerran miehellä, kaksi tyttöä oli tumma ja vaalea,
tyttö vaalea, kodin hoivissa pysyi tiellänsä kaidalla.
Tyttö tummainen, kylän kukkanen,
kulki tansseissa riemuiten.
Isän harmaapään neuvot mielestään,
heitti tansseihin hilpeään...

Muuta mielihyvvä sain kun eräs ihminen ilahtui harvoin tekemästä soitostani niin että sain seuraavana päivänä kiitosmainninnan tuosta teostani.

Lisäksi soitin eräälle pienelle tyttöselle, jonka ihastusta ja ilostumista soittoni johdosta oli kiva kuunnella.

On se mukava kun näinkin vanha voi nuorta tyttöä ilahduttaa soitollaan, saaden toisen hieman kuin hypähtämään riemusta, jota saatteli ilahtunut naurahdus.
Tämä toi mieleen omien lasteni, siis vanhempien tyttöjeni ilmeet ja elkeet kun he saivat sopivalla hetkellä isältään vaikkapa tikkarin. Kyllä oli riemua, halia, halausta ja rustistusta.

Tämän laulun sanoituksen tapaan oletin, vaan eihän se pitänyt paikkansa. http://youtu.be/W0j0BnSsaQ0

Niin. Pilpahtipa elämääni sulostuttamaan vielä eräs henkilö, jolta sain pienenkön vinkin ja mainninan käydä tuota vinkkiä katsahtamassa.

Tämä oli kait sellainen seikka, josta kaikki aivan ilmeisesti eivät pitäneet tai hyväksyneet. 
Kateus, vaiko peräti mustasukkaisuus tuntui olevan vaikuttimena, vastaanottamastani päätellen. No maailmaan mahtuu, siitä huolimatta en katso kuinka ja miten kommentoin.

Mut päivä oli kaunis ja aurinkoinen. Illan kruunasi puolenkilon vaniljarahka purkkillinen, tumma hyvin kaakaoinen suklaa, tilkka mausteista, ei tanniinin makuista viiniä, appelsiini.

Siinäpä niitä, kyseisen päivän tapahtumia.

                                              Kiitos vierailustasi.
                                              Hyvää päivän jatkoa.

Viestivaihtoa.

           

                    
Woaahhahhaa...  (eka otsake)
...MYYTY! hyvin osasit kirjallisen markkinoinnin :D (eka texti)

Re: Hekohekovaan sullekki... :DD!!!! 
Aina mää markkinoinnin hallitten.

Sama on kiihkeen rakkauren kansa.
Pieni pyromaani asustaa ihan mun peruskeeneissä.
Ongelma tahtookin olla; sopivan kokoisen VPK hätäapuun saaminen.
Syy: Kats vielä mää vikitellä ossaan, muusta sitten nin ennää tiedä.
Mutta oikeasti. Kiitos. 
Että! vielä on konstailemattomia! hyvällä itsetunnolla, huumorintajulla, vielä paremmalla sähkönjohtokyvyllä varustettuja, kevytsoutuisia ihmisiä.

Laitan nykkelin, ja muutaman irtokuvan erikseen, jos onnistun löytämään...
Terkuin.
-Max-

             
                               Perskeles, Musiikkia juuri Sinulle.


Ja vastaus tuli kuin tykin piipusta.

Otsake: Mitä mainiointa iltaa nääs...
Noh, kiitos kysymästä, kaunis pakkaspäivä on täälläkin ollut, tosin enimmäkseen toimiston ikkunasta käsin sitä olen katsellut. Nyt vähän kotihommien ohessa
(pyykkäyssilitysruoanlaittotiskaus) täällä linjoilla roikuskelen.

Huomenna aloitetaan tyttöjen viikonloppu, ensin karjalaisten kalkatimien kokoontumisajo (nuoruuden ystävättäreni tulee yökylään ) ja sitten la-su useamman leidin shopping, pubbing & clubbing reissu Tallinnassa.

Joka allekirjoittaneelle kyllä tuleekin aika lailla tarpeeseen sangen raskaan alkuvuoden (ks. aiempi kommenttini hautakummusta) jälkeen.
Mutta sehän on karjalainen tapa että ilo pintaan vaikka syän märkänis. Eikähän se märkäne etes, ihan alkaa olla heippamieli kehissä taas.

Semmoisia tuumii täällä vähäpuheinen ( ehkä myösvähämielinen ) ja ujohko karjalaisneito.  http://youtu.be/7nnZZLWg8Hw

Mielessäni mitäpä tuohon vastaisin, ajattelinko tuoda sen tähän ilmi, muidenkin nähdä,
joskin tässä kaikessa on alkuaankin jo eräs heikkous.

Mikä se on, niin sellainen pieni perus-syy. On ollut niin montaa hellää ja armasta heiliä, karjalasta kokeilulla, milloin pidemmän, milloin lyhyemmän jaksokauden, tapauksittain vaihdellen ja kaikkien kanssa on päättynyt hieman onnettomasti, joskin yhdessä elo on ollut enimmäkseen suht mukiinmenevääkin.

Nyt olen jo pitkään ajatellut ja myös jopa ääneenkin toistanut etten enää välttämättä halua "karjalaa" takaisin, kenties juuri edellisiin, elämän toiston pelkoihin ;) liittyen.

Siinäpä pulma.

Ehkäpä vastaukseni aihe selviää tuosta, saadusta vastauksesta, johon vastaan...

Hello.

Aattelin piipahtaa kattelemassa näitä tuttuja maisemia pitkästä aikaa.

Tutuiltapa nuo näyttivät. Vakiota, vakiota. 

Kuinkapa ootta pärjäilleet. Tai oikeastaan mitäpämä näistä.
Kunhan jotakin naputan. Sekaiseon pääasia, että nappuuttan.

Palailen, kunhan ehdin paneutumaan asialle.

Kiitokset teille uskolliset vierailijat, visiiteistä (Ulkomaita myöden).

Huomenta, laulun sanoin.

                  


Kun väsyttää ja kyllästyy, systeemiin, se on hyvä syy, jäädä paikalleen sitä pohtimaan,
ja oottamaan mitä tarjotaan.

Vain vilahtain käy ihminen, jokainen, ohi jokaisen, vilkuillaan, takaa naamion, mä/sä näinkö oon/oot yksi kasvoton.

Oheisen laulun sanat piipahtavat useinkin mielessäni, sattumoisin seuraillessani näitä
eri vaikuttimia joilla me kukin tuomme itseämme esiin, näissä kirjoituksissa.

Se, mikä säväyttää aina, on tuo "puhumaton kieli", etenkin live elämässä, mutta myös täällä.

Miksikö nyt kirjoitan. Kirjoitan sitä, mikä mieleen juolahtaa, ja mistä parhaiten osaan.
Kun olen muutaman hetken vaitonaisempi, se aiheuttaa kyselyt liikekannalle, joka on mielestäni paremminkin myönteistä,  ;)  ja miellyttävää, kuin kielteistä ilmentymää.

Kun on hetken kirjoittamatta niin moni intoutuu tuomaan ajatuksiaan esille, joka on mielestani pelkkää positiivisuutta, vaikkakin ehkä vain hetkittäinen ilmenemis muoto. 

Tämä kait se on ollut alunperin yhteiskasan tarkoituskin. Saada kirjoittajia mahdollismman laajalta alalta, niin ettei se olisi vain muutaman aktiivisemman varassa, jotka aina haluavat olla vain omaa pelkää omaa erinomaisuttaan esillä. 

(Paljon on myös kirjoittajia joiden tekstin käsittely on mielyttävää, ilmaisutaito sujuvaa
kirjoitus selkeää, johdonmukaista, joita selailee usein ja aina mielellään, kuten myös harvemmin kirjoittavia, asiallisia kirjoittajia.) 

Tämä olisi mielestäni suotavavampaa, toisin kuin alkanut jatkuva, hiljainen hiipuminen
johon voisi lisätä usein toistamaani (kaatumiseen itse luotujen kriisiensä johdosta).

Tämä kait ei olisi kenenkään "etuus",  mikäli etuudesta tässä yhteydessä voisi puhua.

Joku täällä muistaakseni toi esiin kirjoituksien hiipumisen huolenaiheen, ja se on ollut selvä ilmiö jo pidemmän aikaa.  Näistä on jollakin tavalla alkanut mennä maku, jonka hienokseltaan kyllästymisinä ja erillisinä virkkeinä teksteissä huomaa.

Osa maun menetyksistä on tosin myös suorassa kytköksessä kevään tuloon, jolloin alkaa olla muutakin tekemistä kuin ruudun toljottelu ja näppäimistö.

(Tämä ilmiö on näkynyt/näkyy maaliskuusta alkaen myös treffisivustojen vierailijoiden kiihtyvänä ilmiönä, jokavuotisena vuositrendinä, vanhalla sivustolla.)

Maun menetys on suora johdannainen tuosta vallitsevasta, ikuisesta valta-asetelma-teemasta joka niin usein pläjähtää välittömästi silmille, jos, tai paremminkin mikäli, texti ei sattune miellyyttämään.

Todettakoon tässä yhteydessä myös, ettei mun kirjoituksissani koskaan ole isoimmin makua saati sitten tyyliä ollutkaan, mutten ehk' empä ole sitä niin tarpeellisena pitänytkään, muut mielestäni enemmänkin.  Näihin en myös ole erikseen pyrkinyt.

Siispä, siksi koitan pitää yllä jonkunasteista neutraaliutta, tarkoituksenani jatkaa näitä
sepustuksiani, teidän, sivuillani vierailevien iloksi, tai ehkä joidenkin murheeksi, mutta suhtautumistapa on vapaa, kunkin lukijan mieltymyksien mukaan.

Työelämässä on opittu vastaamaan aina kaikkiin tarjouspyyntöihin, tuon pyynnön vaatimalla tapaa, sekä myös tekemään tarpeelliset reklamaatiot, niihin asioihin jotka sitä erikseen vaativat.

Tämä vastaaminen on aina, sekä ns. "hyvä tapa", että myös käytäntö, liike elämässä,
ottamatta nyt erikseen kantaa näiden sisältöihin.

Yleisesti ottaen vois todeta tuon hiipumisen olleen vallalla koko alkuvuoden aikana alkaen hiljakseen piristyä, sekin tosin syklittäisenä, ilmentyen useimmiten ns. odottavalla kannanotolla.

Tämä on annettu näkyä myös noissa miitingeissä, suosion ollessa jatkuvasti hiipuva.
Hiipuva siitä tuli kun, etenkin viimeisestä, tehtiin turha (mieli-)arvovalta kysymys.

Kuluneesta alkutalvesta vois mainita tuon kirjoittelun, jonkunasteisen mielenkiinnon
ylläpitämiseksi olleen kokonaan muutaman (3) kirjoittelijan varassa, enimmäkseen.

Tämä hiipuminen näkyy kait myös kirjoittajien vähenemisessä alkuperäisestä luvusta
tarkoittaen myös hiljaista protestia, turhaa mekastusta kohtaan, joita täällä usein on
tarpeettomasti pidetty.

Tämän kirjoitukseni tarkoitus ei ole sen kummemmin aiheuttaa mitään erityistä eripuraa, ellei sitä (taas) erikseen haluta aloittaa, vaan esittää toivomus, muidenkin
tulla hyväksytyksi omine julkituomineen kirjoituksineen, olivatpa ne sitten mitä tahansa.

Eli kun niin runsaasti, (tekopyhästi) mainostellaan, antaa kaikkien kukkien kukkia, niin puutarhurin tapaisena ihmettelen, miksi ei sen anneta toteutua, ilman turhaa märinää.

Monesti kun täällä tunnustelee ilmapiiriä, jollakin sattumaheitolla, on kuin tömäyttäisi 10 cal. haulikolla lonkkalaukauksen kalkkuna laumaan.

Helvetisti lentää höyheniä ja lakkaamaton kluk-klutus, heltat punaisena pullistellen, varsinkin uroksilla, on ollut jatkumona, seurauksena.

Vaikkakin pamaus, ja takapotkukin on melkoinen, karkeakot susihaulit eivät muodosta niin tiheätä kuviota että sillä pienempään surisijaan osuisi, joten lennelkööt rauhassa.

Kirjoitin muistaakseni joskus konsepti-luonnoksen, ehdotelman, jota noudattelen mikäli muut noudattavat samaa rauhan aatetta.  Tämän aion pitää em. ehdoin.

Mielepiteeni ja aatokseni, kuten myös käytökseni säilytän ennallaan, edelleen ominani.
Tämähän ei tosin mulle ole ongelma.

Mutta kaunista, kuulasta keväistä aamua, kuitenkin kaikille vierailijoilleni toitottelen.

maximex: Sormeilua - sormeileville.

maximex: Sormeilua - sormeileville.    <<<<<<  Eräs juttuvinkki,
                                                           kun tuo vanha luonnos ei taaskaan tunnu päivittyvän.

Illanhämäryyttä.

                        
                                

Täydenkuun aika on huomenna. Nukuttaa, vaikka juuri pitkiltä nokosilta heräilen.   
Lähes keväinen keli. Liukasta, rosoista, plus asteista keliä. Valuvaa räntäsadetta.

Sattumaltako  joku pohdiskeli mitä jättää lapsilleen perinnöksi. 
Siinäpä kyllä mietettä.

Mielestäni, mikäli onnistuu jättämään perinnöksi tasapainoisen, vilpittömän suoran avoimen luonteen, välittömyyden, rehtiyden, huumorintajun, terveen itsetunnon, oikeamielisyyden, reiluuden ja palvelualttiuden, siinä olisi jo paljon.

Sade pilviä himmentää
 ja metsien sinen,
mutta väreille mullan 
se kostean loisteen luo.
Ja pisarat kimmeltävät 
ja ihmeellinen
on vehmaus maan, 
joka kasvun ja hedelmän suo.
Ja versoen jälleen 
kuin olisi heleä kevät,
syysniityt leikatut 
vihreinä hymyilevät,
ja puutarhan loimu 
jota syyssäde viilentää.
Syvän mustana odottaa
 kynnetty multa,
mutta pelloilla vaipuu 
kuin tumma ja hehkuva kulta
ja raskaat tähkät 
nöyrinä maahan jää.             
                                                                                                                   Saima Harmaja
                                                                                                        

Elämän kiertokulkua - Valkeat vaunut

                           

                                          On maa, johonka unten jäljet katoaa.
                                          Lähemmäs sitä askeleeni vie, jokainen tie.
                                          Min täällä menetin, sen löydän sieltä,
                                          mi täällä soperrusta,
                                          selvää kieltä on maassa, missä harha hajoaa.
                                                                             
                                                                                                                 Saima Harmaja
                                                                   
Nuorempana kotitaloni peltoaukean toisella puolella oli eräs talo.
Välillämme oli kuntien raja, ja ns. valta-oja, hullujussin (Rolac) kaivama.
Sen takana oli eräs lähinaapurimme, jossa oli sama lapsimäärä kuin kotonanikin.

Aikaa kului ja lapset lähtivät kaikki tahoilleen. Lisää aikaa kului.
Naapurin leskiemäntä dementoitui, ja kärsi alzheimerin taudista.
Vanhin lapsista, poika, hoiti yksin äitiään, myös hoitolaitoksessa, loppuun asti.

Eräänä kesänä viime vuosituhannella, kesätyö ilmoituksen johdosta kyseli eräs
nuorehko kaveri kesätöitä. Opiskelija, joita palkkasin joka kesä, ja joista useimmat
olivat uskollisesti, vuodesta toiseen, kunnes lähtivät joko jatko opiskeluun,
tai soccerin perään, joko yhdysvaltoihin, tai muualle, eurooppaan.
Heikoimmat tuli pumerangeina takaisin, ja töitä kysymään muutaman viikon kuluttua.
Useat jäivät, viihtyen esim. valloissa vuosikaudet, palaten hieman aikuisempina.

Sovimme kaverin kanssa treffit, kyselijän tunnistettuani, mutta hän häipyi
jonnekin mitään itsestään kuuluttamatta. Puhelinkaan ei vastannut. Ei yhteyttä.
Aikaa kului. Pari viikkoa, vajaat, ja kaveri soitti. Kerroin paikat täyttäneeni,
kun hänestä, naapurin pojan esikoisesta ei ollut yhteyttä tai tietoa tilanteesta.

Sovimme kutenkin juttutuokion ja kekustelimme pitkään kotiseudun asioistakin.
Tykästyin tuohon hieman boheemiin lettipäähän, joka hiljaisuutensakin selvitti.
Työsuhdetta ei tullut, kun ei ollut enää mahdollista ketään uusista poiskaan laittaa.
Huomasin pettymyksen, vaikka toisin väitti, olemuksen kehonkieli kertoili kaiken..
Harmitti kun en voinut enää palkata. Kertoihan hän elämästään. Hieman olikin
elämää opiskeltu käytännössä,  puhelin oli jässähtänyt kiinni, eikä isäkään vipannut.

Kuukausi, ja hän  oli poistunut oman kätensä kautta, hieman ei kauniilla tavalla.
Meni hetki ja isä sairastui syöpään, leikattiin ja toipoipui kuntoutuen hyvin.
Nyt sain kuulla tuon pojan äidin poismenosta, hieman omankäden apuja käyttäen.
Nuori, kaunis ihminen, 58 vuotias.  Alkoholi ongelmaa oli, hieman ehkä muutakin.
Miksi kun elämä on päällisin puolin kunnossa, tilanteet herkistyvät joskus liiaksi.

Tässä on yhtäläisyyttä hänen siskoonsa, joka myös poistui elämästä omasta tahdosta.
Miksi meillä ihmisillä on yksinäistä, yksinäisyyttä ja välinpitämättömyyttä toisiamme
kohtaan. Monesti, näin kierätyskeskusten palveluksista kauan nauttineena huomaa
aina tuon saman pitkästymisen, turhautumisen, johon olen viitannut useasti plokissani.

Toinen on tuo, enempi vakio, kuin poikkeus, naisten runsas alkoholin käyttäminen,
josta on paljon esimerkkejä niin treffisivustoilta, kuin monesta live elämästäkin.
Usein huomaa ihmisten yksinäisyyden, seuranpuutteen, vaikkapa tällä plokisivustolla, 
jonka näkee helposti, vaikkakin toisilla se saattaa selittyä muillakin tekijöillä.
Seuran puutetta ja juttukaverin tarvetta meillä on varmasti kaikilla, joka osaltaan
selittynee noiden luontaisten vastavaikutusten puutteesta, kun live elämä puuttunee.

Paljon muuttuu maailma vuoden aikana. Saapa nähdä kun nuorin lapsenlapseni kastetaan
luterilaisuuteen, katolisuus hänellä jo on. Millainen on maailma parin kuukauden kuluttua.
Kenties ehkä vielä ennätän tuohon helmikuun ristiäis tilaisuuteen osallistumaan.